Kuten osa pystyi varmaan edellisen postauksen videosta ymmärtämään, ei meidän matkamme Poppisen kanssa suinkaan ole loppumassa, vaan avattiin nimenomaan ovet
uusille mahdollisuuksille, eli toisin sanoen Poppinen siirtyi meille ylläpitoon! Moni samankaltaisen tilanteen kokenut osaakin varmaan kuvitella tämänhetkisiä fiiliksiäni!
Olen uutta puhtia ja intoa täynnä koko tämän tallilla tapahtuneen
muutosten tuulahduksen takia, ja joka kerta kun nään Poppisen, tuntuu kuin sydämeni pakahtuisi onnesta ja mieleni tekisi vain sännätä suinpäin (jep, sähkölankojen läpi) rutistamaan Poppista. Toki Jätkäkin on joutunut ottamaan osakseen muutamia haleja ja suukkoja, joihin se vastaisikin oikein mielellään etukaviolla, ei siis potkien, vaan ojentaen ensin jalkansa pahaa-aavistamattoman halaajan taakse, ja sitten taivuttaakseen jalkansa kaulassa roikkujan jalkojen taakse ja rutistaakseen hyökkääjän halaukseen, josta ei sitten niin helpolla luikerellakaan pois!
Voisin kirjoittaa kokonaisen postauksen siitä, kuinka onnellinen olen juuri nyt, ja kuinka paljon rakastan näitä kahta hevosta sekä siitä, kuinka nautin tallilla olemisesta joka kerta vain enemmän ja enemmän, ei sillä, olen aina rakastanut tallilla olemista, mutta tällä hetkellä normaalia enemmän. Taitaa olla kevättä rinnassa tai sitten vintin viimeinen valo pimenemässä, ei sitä koskaan tiedä!
Nyt kuitenkin siirrytään viime viikkoiseen maastoreissuun Jätkän kanssa, jolloin Eve oli mukana kuvaajan roolissa. Uskaltauduin vihdoin laittamaan vaaleanvihreän huovan Jätkälle sekä huopaan sopivat pintelit, sillä tummansininen huopa olisi ollut aivan liian synkeä valinta keväiselle säälle! Ennen ratsastusta saksin vielä hieman Jätkän tukkaa, joka muuttuikin tasapitkästä hippitukasta jälleen ratsutukkaan, tai ainakin yritys oli kova! Lopputulos ei ollut välttämättä ihan kaikkein siistein, mutta sain kyllä sitä hieman siistittyä.
Lähdettiin siis alkujaan maastoon, vaikka aluksi suunnitelmana olikin tuupata kentällä ja käydä sitten ottamassa muutama kuva maastossa, mutta minut tuntien ajatuslampun syttyessä pään yläpuolelle, niin se on menoa sitten, välillä jopa seurauksista välittämättä! Mutta joka tapauksessa, ei poiketa asiasta sen enempää, vaan jatketaan maastolenkkiä.
Ensiksi mentiin tietä muutaman kerran edestakaisin, sillä se oli mitä mainion pohja ravaamiseen ja laukkaamiseen pehmeytensä takia. Laukkaa nostaessa Jätkältä hävisi muutamaan otteeseen jarrut ja yksi ojakin kerittiin ylittää jäätävän kokoisella loikalla,
sillä Jätkä nyt vaan sattui tahtomaan metsään. Jaa a, voisin antaa euron sille joka kertoisi, mitä ton hevosen päässä joskus liikkuu!
Muutaman tiellä otetun rallikierroksen jälkeen jatkettiin matkaa läheiselle pellolle, jolla pyörittiinkin pitkän aikaa. Pellolla otetut kuvat olivat niin puhkipalaneita, etten viitsi edes yrittää pelastaa niitä muokkailemalla, vaikka muutama ihan kiva kuva tulikin. Onneksi Eve on niin innokas kuvaaja (heheh, eikö niin Eve?!) että varmasti suostuu lähtemään vielä uudestaankin joku kerta, varsinkin kun ilmat nyt paranevat, vaikka tuolloinkin ilma oli mitä ihanin ja suurimman osan ajasta ratsastinkin t-paidalla! Pellolla otettiin muutamat laukanvaihdot, ja Jätkä pisti takapäänkin oikein lentämään, kun hän itse olisi mielummin laukannut täyttä vauhtia ympäri peltoa, kun taas minä tahdoin edes yrittää työskennellä.
Mennessä ja tullessa pellolta, mentiin Jätkän kanssa matkan varrella oleva mäki ylös hieman reippaampaa laukkaa, ja olisi pitänyt olla kyllä puhelimessa Sports Tracker päällä (vaikka se ei olisi paljoakaan hyödyttänyt Even kaulassa roikkuvan kameralaukun taskussa...)!
Mentiin maastoilun jälkeen tosiaan vielä hetkeksi pyörimään kentälle, suunnitelmana tehdä muutamat puhtaat laukanvaihdot. Alkuun vain ravailtiin lävistäjiä ja tehtiin lisäyksiä ja meno tuntui aivan erilaiselta kuin pellolla, jossa Jätkä oli väläytellyt ihan hienoja raviaskelia. Laukkakin oli aikamoista räpellystä, eikä varsinkaan laukanvaihdoista tullut mitään! Oma pääni tuntui räjähtävän jo muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, sillä Jätkä ihan tahallaan kiusasi minua oikaisemalla kulmissa ja syöskymällä vain lävistäjän läpi. Mutta nyt huomaan, että kuten Jätkän omistajakin sanoin; annoin liian helposti periksi, ja seuraavan kerran tavoite olisikin olla antamatta niin helposti periksi, jos ymmärrätte? :D
Loppuun saatiin muutama onnistunut vaihto ja kuskille hieman parempi mieli, ja ratsastus pystyttiinkin lopettaa hymysuin. Aina näin jälkeenpäin ajateltuna itseäni ärsyttää niin kamalasti se, että pyrin liikaa täydellisyyteen, ja luovutan turhan helposti, jos en pysty ylittämään omia tavoitteitani! Mutta ehkäpä tämäkin pikku hiljaa tästä korjautuu, niinkuin aikaisemmatkin asennevammat! Ratsastuksen jälkeen suukoteltiin Jätkän kanssa hetki, ja Jätkä maisteli kypäräni lippaa vielä herkkupalojen toivossa. Tarhassa Jätkä ei malttanut lainkaan mennä piehtaroimaan, mutta lopuksi kävi yhdellä kyljellä pyörähtämässä, jonka jälkeen hinkutti vielä ahteriaan heinäpaaliin, ja lopuksi vielä istui paalin päälle! :D Muutaman kuvan jälkeen rupesimme Even kanssa tekemään lähtöä ja sormet jäätyneinä pyöräilimme meille, josta Eve vielä pyöräili omaan kotiinsa!
