Long time, no see - eikö? Koko marraskuu on oikein hujahtanut ohi, kuten aika viimeisimmästä postauksestakin! Paljon on tapahtunut ja ollaan saatu vihdoin tänne Etelä-Suomeenkin hieman lunta. Tästä syystä kumpikin hevosista on saanut oikein aimoannoksen lisää virtaa, joka purkautuu juurikin niillä hetkillä kun pitäisi osata käyttäytyä. Voittekin siis jo varmaan päätellä että tämä äsken mainitsemani liittyy hyvin vahvasti ylläolevaan kuvaan...
Eilen Eve tuli meille kameran kera ja laitettuamme Jardin kuntoon, läksimme viereiselle sänkkärille. Alkuun ottimme muutamat "päivän asu" -kuvat, jonka jälkeen Eve löysi itselleen kuvauspaikan ja me lähdimme yhdessä hepposen kanssa kiertämään peltoa. Alkuverkkailtiin löysillä ohjilla ravissa ja laukassa, kunnes Jard näki sapelihammastiikerin/jonkun muun vastaavan villipedon pusikossa ja aloitti riekkumisen. Se kyttäili, hyppi ja loikki aina kun menimme lähemmäs sitä päätyä jossa poninsyöjähirviöt oleilivat, ja muutamaan otteeseen meinasi tempaista minut mukanaan alas, kun herra yhtäkkiä päätti lähteä ravista tiukan u-käännöksen kautta laukalla toiseen päähän!
Jardin liikutuksen jälkeen noudimme Poppisen, josta oikein huokui ylimääräinen energia jo pelkästään hoitaessa. Se pyöri karsinassa ja suitsiminen oli lievästi sanottuna hankalaa kun sen piti koko ajan olla menossa jonnekin! Poppisen kanssa lähdimme toiselle sänkkärille, ja ilman satulaa, sillä Poppisen satulassa olisi nyt kaarenvaihto paikallaan. Lyhyt matka pellolle ja alku siellä sujui hienosti, jokseenkin minun vatsalihakseni olivat koitoksella, sillä edellispäivän koulun liikuntatunnilla ollut vatsalihastesti oli vielä hyvin muistissa.
Ravissa meni hetki, kun Poppinen suostui rauhoittumaan ja kulkemaan nätisti, mutta heti nostaessani laukkaa koko paketti levähti käsiin ja alla tuntui olevan enneminkin ruutitynnyri kuin laiskanpulskea melko lihakseton Poppinen, jonka selässä olin vielä hetkeä aikasemmin ollut. Laukkaa nostaessa tamma yritti hypätä eteenpäin pienten pukkiloikkien saattelemana, ja nyppi kovasti ohjaa yrittäen päästä laukkaan omia aikojaan. Pieni tapakoulutus oli siis paikallaan, ja hetken neiti jaksoikin keskittyä ihan tosissaan kulkemiseen, kunnes päätin nostaa uudestaan laukkaa. Samat temput se teki taas, mutta kun se edes kerran malttoi odottaa pyyntöäni, saatoin lopettaa suht hyvillä mielin ja päästää Even selkään.
En nyt tiedä mitä voisin mainita Even ratsastuksesta, mutta hän otti molempiin suuntiin kaikki askellajit, kunnes Poppinen rupesi riekkumaan. Alkuun se teki vain pomppuloikkiaan, mutta lopulta se päättikin lennättää Even maistelemaan pellon antimia, vain siitä syystä, että Eve erehtyi antamaan pohjetta kun hän olisi halunnut hidastaa. :D Poppinen alkuun potkaisi taakse, hypähti eteen vetäisten pään alas ja sitten hyppäsi vielä ylös ja eteenpäin saaden jo valmiiksi kaulalla olleen kuskinsa kärrynpyörävoltilla alas... Muita vahinkoja tästä ei Even mukaan koitunut, mutta hänen nenänsä vuoti vertan aika hyvän tovin.
Kun edellinen ratsastaja oltiin tosiaan saatu maihin, hyppäsin itse takaisin selkään, ja oli todella lähellä ettenkö olisi itse kokenut samaa kohtaloa, mutta tuntiessani hevosen lähes läpikotaisin, osasin jo odottaa samoja ninja-liikkeitä, ja onnistuin tasapainottelemaan kyydissä pysyen. Tämän jälkeen nostin laukan ja otin sitä muutaman kierroksen, jonka jälkeen meidän oli pakko lähteä kotia kohti, sillä nenäverenvuoto ei ottanut oikein loppuakseen.
Että semmoinen heppailupäivä sitten... Ehkä seuraavassa postauksessa ei esiinny näin hurjia heposia, mutta nyt on aika päättää tämä postaus ja näkyillään taas toivottavasti mahdollisimman pian! :)
