136# Maastoilua

Keskiviikkona ratsastin Poppista ensimmäisen kerran loman jälkeen. Poppinen oli tahmea ja jopa laiska, mutta kunhan kilot saadaan karsitettua, niin kummasti se askelkin varmaan sitten kevenee. Mahaa siis Poppiselta löytyy enemmän kuin tarpeeksi, ja jotta järkyttyisitte mahdollisimman pahoin, julkaisen teille kunnon kesämahakuvan... :)

Temppuilua siis tiistai-illalta...

sekä muutama esteenylitys!

Eli tosiaan, tein ihan perusjuttuja ja Poppista piti olla koko ajan käskemässä eteen, tai muuten se olisi varmaan nukahtanut seisaalteen. Hiki virtasi jo selässä, kuten Poppisen kaulallakin, vaikka oltiin vasta ravailtu hetken aikaa. Tein muutamia pätkiä kouluradasta ja nostin kertaalleen laukat.

Poppinen oli harmittavan laiska, sillä olisin toivonut jotain äksöniä saatavan ikuistettua muistikortille, kun kuitenkin kahden viikon löllöilyloma oli Poppisella ollut. Olisi edes voinut olla hieman reippaampi, niin olisin ollut tyytyväinen. 

Kuitenkin siis, tuskastuin aika nopeasti kentällä työskentelyyn, koska Poppinen oli ihan juokse ite-fiiliksellä. Niinpä päätin lähteä käymään maastossa, jos Poppinen vaikka innostuisi hieman. 

Osa poluista oli kasvanut umpeen kesän aikana, mutta kyllä me jotenkuten löydettiin oikea reitti ja päästiin valitsemalleni laukkasuoralle. Kun käännyttiin metsätielle jolla oli määrä vähän päästellä, Poppisen korvat nousivat salamana höröön ja se innokkaasti odotti merkkiä laukasta. Päätin kuitenkin turvallisuuden vuoksi ravata ensin vähän matkaa, koska ties mitä virtoja Poppinen olisi sitten maaston varalle säilönyt.

Kun nostettiin laukka, pidin ohjat hyvällä tuntumalla, jos vaikka Poppinen olisi yrittänyt aloittaa jonkun hurjan pukkisarjan kotiinpaluun kunniaksi. Mentiin tätä kyseistä metsätietä muutamaan otteeseen edestakaisin ja joka kerta uskalsin vähän höllentää ohjaa, ja lopuksi laukattiin ihan rennoin ohjin niin, että vedet vaan valuivat silmistä.

Mä vaan niin nautin sydämmeni kyllyydestä, kun saan mahdollisuuden laukata rakkaalla hevosella hiukset hulmuten metsätietä, jonne puiden välistä siivilöityy auringonvalo lintujen laulaessa laulujaan. Poppinenkin nautti täysillä, sillä kun oltiin kääntymässä kotiin, olisi hän vielä jatkanut ja nousi muutaman kerran pystyyn protestina, kun kuski oli tyhmä ja määräsi kiltin kopukan kotiin.

Mentiin kentällä vielä hetki ja Poppinen oli huomattavasti kivemman tuntuinen kuin ennen maastoreissua. En kuitenkaan viitsinyt kauaa sitä kentällä kiusata, kun toinen oli jo ihan hikinen. Pikkuhiljaa saadaan tästä kuntoa nostettua, niin sitten alkaa taas toimimaan!

tahmatassu yrittää työskennellä, vaikkakaan ylämäkeen menosta ei ole tietoakaan!

Torstaina lähdettiin maastoon porukalla, eli mukana minä ja Poppinen, Jätkä ja Jätkän omistaja sekä Petra ja Emmi. Näytettiin Petralle vähän maastoja ja irroteltiin pikkasen, niin montuilla, kuin pelloilla ja poluillakin. Poppisen kanssa mentiin suurinosa ajasta kärjessä, eikä Poppinen hölmöillyt mitään. Laukassa Emmi pääsi muutamaan otteeseen suhahtamaan ohi Poppisesta, mutta sain onneksi pysäytettyä Poppisen, eikä se lähtenyt mukaan toisen riekkumiseen. 

Meidän peltovermo ei ole vielä ihan kuiva toiselta puolelta, ja uskon että se menee huonompaankin kuntoon nyt syksynmittaa. Toisella puolella pystyi kuitenkin ihan hyvin laukkailemaan reippaastikin. Peltovermolta mentiin sitten laukkapolulle, jonka jälkeen pellolle. Pellolla otettiin muutama ravi- ja laukkapätkä, jonka jälkeen sujahdettiin metsään ja tultiin ulos naapurien talon ohi. Sieltä mentiin takaisin tallille ja hoidettiin hepat pois. Olisi kiva päästä baanattelemaan sänkkärille, vaikka veikkaisin, että kovin kauaa emme Poppisen kanssa yhdessä siellä pysyisi, vaan pian olisi heppa yksin baanaamassa pitkin peltoa. Elän kuitenkin haaveessa että joskus päästäisiin kunnon pellolle!

135# Satulatta menoa

Yritän päästä nyt kiinni taas aktiiviseen postaustahtiin, joten toivonmukaan postauksia tulee ainakin muutama viikossa. Saatte muistutella mua, jos sitten unohdan lupauksen ja sanani syön!

Eilen lähdin polkemaan tallille noin kymmentä vaille neljä. Matka kestää yleensä noin viisitoista minuuttia, ellei sitten tapahdu jotain yllättävää, kuten tänään. Poljin kai sitten liian raivokkaasti, hermostuneena kyydin irtisanoutumisesta, ja niin toinenkin mahdollisuuteni päästä hyvissä ajoin hupeni äkkiä. Pyörä päästi ihme kolinaa, ja sitten huomasinkin polkevani tyhjää, koska ketjut olivat lähteneet. No, koska olin jo lähes puolessa välissä matkaa, en kääntynyt enää takaisin, vaan selviydyin tallille pyörää taluttaen.

Tallilla minua odotti Petra ja Emmi, joita olin jälleen kerran menossa kuvaamaan. Petra juoksutti Emmiä ensin irtona ja sitten kiipesi selkään ilman satulaa. Emmi oli alkuun taas jännittyneen näköinen, mutta rentoutui nopeammin kuin edellisinä päivinä. Kun Petra oli ratsastellut jonkin aikaa, pääsin itsekin kokeilemaan Emmiä.

Emmi oli alkuun todella jännittynyt ja tuntui, kuin se olisi tuijottanut minua yläkautta silmiin. Kuvista päätellen näin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta Emmi kuitenkin näyttää kipittävän täysin pois avuiltani. Kävelin ja ravasin ympäri kenttää ja taivuttelin Emmiä aina hetkittäin volteilla. Alkuun Emmi oli hyvin jäykkä ja oikoi joka kulmassa, mutta kun pidin riittävän ulko-ohjan tuen ja käytin sisäkättä sekä jalkaa sen taivuttamiseen, alkoi voltit luonnistua jo hitusen paremmin!

Jäätiin pyörimään jossain vaiheessa hiukan pienennetylle pääty-ympyrälle, ja yritin saada Emmiä vertymään kyljistä ja rentoutumaan. Kun sain käynnin jotenkuten läpi ja Emmi tuntui hyvältä, siirryttiin raviin. Ravissa oli enemmän vaikeuksia, mutta kun jatkettiin samaa "tehtävää" kuin käynnissäkin, rupesi Emmi työskentelemään kunnolla. Se ei jaksa kannatella itseään oikein vielä ravissa, mutta hieno se oli silti, ja sai paljon kiitoksia.

Kyseessä oli siis ensimmäinen kerta kun ratsastin Emmillä ja vielä ilman satulaa, joten meno ei ollut kovinkaan loisteliasta. Tykkäsin kuitenkin Emmistä ja mieluusti sen selkään uudestaankin nousen, jos vain saan. Emmi on oikein kiva heppa ja varmaan senkin lisään tulevaan Muita hevosia-sivuun.

Petra meni vielä hetken Emmillä ja käveli loppukäynnit, jonka jälkeen heppa pois, ja uusi tilalle. Ratsastin siis myös tänään Jätkän ja päätin silläkin mennä ilman satulaa. Hoidin Jätkän nopeasti kuntoon ja sitten lähdimme kentälle.

Jätkä oli kivan reipas, vaikkakin vauhtia löytyi vähän liikaakin ajoittain. Istuminen Jätkän leveään selkään (verrattuna siis Emmiin) vaati ratsastushousuilta aikamoista venymistä, jonka takia en siis yleensä farkkuhousuilla mene ilman satulaa. Joka tapauksessa Jätkä yritti jo ravista pompata laukkaan ja viskoi päätään, jos ei saanut tahtoaan läpi.

Alkuverryttelyjen jälkeen kokeilin ihan leikilläni tulla HeC:2-rataa, mutta se keskeytyi aina oikean kierroksen laukannostoon. Jätkä nosti siis laukan, mutta itse nostot olivat jotain muuta kuin mukavaa istuttavaa. Jätkä loikkasi aina oikein ilmavasti laukkaan, ja osa pompuista muistutti etäisesti myös pukkeja.

Jätkän heittäytyessä oikein villiksi, alkoi se tekemään pienen pieniä loikkia jopa kesken laukan. Sen takia jouduin aloittamaan radan tai kesken jääneen kohdan alusta. Loppuun Jätkä oli niin tohkeissaan, että annoin sen laukata vapaammalla ohjalla muutaman kierroksen ympäri kenttää, jonka jälkeen loppuravit sekä -käynnit, ja sitten talliin.

Tarhassa Poppisen hellyydenkipeys iski päälle ja se tuli kunnolla tönimään sekä kerjäämään rapustuksia, jos olin esimerkiksi Emmin tai Jätkän luona. Hain siis tallista harjan ja siistin vähän Poppisen pölyistä karvapeitettä. Sen jälkeen annoin kaikille hevosille omenaherkut, sillä jos yhdelle antaa, kaksi muuta tulevat kärkkymään portille odottaen omia herkkujaan! Lähdin tallilta vähän yli kahdeksan.

134# Kotiinpaluu

Ei kulunut vuorokauttakaan viime postauksen julkaisemisesta, kun jo sain tiedon hevosten kotiinpaluusta. Perjantaina saapui myös talliin uusi asukas, lämminveritamma Emmi, jonka osa varmaan tunteekin Petran blogista.

Hevosten reaktio toisiinsa oli aika laimea, sillä ne kulkivat peräkanaa käyntiä ympäri tarhaa. Sitten Emmi ja Jätkä haistelivat hetken ja siinä se sitten olikin. Ei vinkumista taikka juoksemista. Tylsimykset!

kuva pöllitty erittäin törkeästi Petran blogista, eli siis copyt Petralle!

En voi sanoinkuvailla, kuinka onnellinen taas olen, kun hevoset ovat kotitallilla. Ihana talli ja ihanat ihmiset tekevät hevostelusta vieläkin maittavempaa. Poppinen lomailee vielä ainakin muutaman päivän kengättömyytensä vuoksi, mutta Jätkä on päässyt jo takaisin treeniin.

Kesän jälijltä olen itse aivan rapakunnossa, ja pyöräily tallillekin tekee jo ikävää. Matka itsessään ei ole kovinkaan pitkä, mutta tie on mutkainen ja täynnä isoja ylämäkiä. Tallille päästyä olen jo aivan puhkipoikki, mutta hetken hengähdystauon jälkeen on helppo paneutua hepoille lässyttämiseen. 

Lauantaina poljin jälleen tallille, suunnitelmana mennä kuvaamaan Petraa ja Emmiä. Jäätiin kuitenkin juttelemaan muiden tallilaisten kanssa. Oltiin edellisiltana haettu uusi hieno estekalusto kentän laidalle, niin nyt sitten järjestelin ne vähän paremmin.

Petra ja Emmi tutustuivat kenttään ensin maastakäsin ja sitten ratsain. Itse toimin kuvaajana ja katselijana. Emmi huuteli kavereille muutamaan otteeseen, ja oli alkuun ainakin jännittyneen oloinen, mutta loppuun se alkoi jo rentoutumaankin.

Jätkän omistaja ratsasti myös Jätkän, joten jäin kamera kourassa kentän laidalle. Kävin myös vähän haravoimassa käpyjä pois kentältä, joita sinne olikin ilmestynyt ihan kiitettävä määrä. Jätkä näytti menevän oikein kivasti, ja rennommin kuin laidunpaikalla. Se laukkasikin reippaasti, vaikka laukka oli tuolla toisella tallilla ollut melkeinpä pelkkää taistelua. Pääsin itse myös selkään kävelemään loppykäynnit.

Tänään, eli siis sunnuntaina menin tallille noin varttia vaille yhdeksi. Kerkesin olla hetken tallilla, kun Petra jo tuli. Hain aika pian sen jälkeen Jätkän ja rupesin pistämään sitä kuntoon. Oltiin taas ihan sävy sävyyn, sillä päälläni oli sininen paita ja Jätkällä sininen huopa sekä siniset pintelit.

Oli kiva taas päästä hevosen selkään, vaikka taukoa ei kertynytkään kuin se kaksitoista päivää. Jätkä tuntui jo alkukäynneissä rennon reippaalta, joka olikin kiva näin alkajaisiksi. Kerättyäni ohjat, tein käynnissä voltteja ja ympyröitä, jotta Jätkä notkistuisi vähän enemmän kyljistään.

Kun Jätkä oli käynnissä kiva selkään, siirryin raviin ja tehtiin aikalailla samoja juttuja sekä myös pysähdyksiä. Alkuun meno oli vähän kankeaa, mutta ei ihmekään, kun kumpikin on vähän lomaillut tässä. Kun me vaan päästään nyt jatkamaan harjoittelua, niin ollaan taas samassa pisteessä kuin ennen laidunkautta, ellei paremmassakin!

Tosiaan siis tehtiin myös muutamia lisäyksiä ja Jätkä olis halunnut kaahottaa koko kenttää, mutta hidasti kuitenkin kiltisti pyydettäessä. Laukassa Jätkä meni alkuun hyvin, mutta sitten sille tuli joku kaahotusvaihe päälle, ja päätti että joko laukataan lujaa, tai ei sit ollenkaan. Jätin laukkaamisen sitten siltä erää, ja tein muita juttuja.

Kokeiltiin laukkaa taas uudestaan, mutta Jätkä oli yhä samalla kannalla. Laukattiin sitten muutama kierros reippaammin uralla, ja toivoin sen riittävän siltä erää, kun oli niin lämmin ilmakin. Mitä vielä, Jätkä olisi halunnut vain mennä lisää ja lujempaa, mutta tyytyi sitten ympyrällä laukkaamiseen.

Oikeaan kierrokseen Jätkä jäi sisäohjasta tyhjäksi, ja oikoi kulmissa, eikä olisi tahtonut lainkaan taipua sisälle. Oikeaan kierrokseen laukkaaminen kyllä maistui, mutta ravaaminen oli ihan tylsää.

Poppisen (sekä tallin) omistaja kävi myös Jätkän selässä, jonka jälkeen Jätkä tuntui ehkä jopa mukavemmalta ratsastaa kuin sitä ennen. Pitäis vaan opetella ottamaan kunnon pidätteet, jotta ne menisivät ihan läpi, eikä tehdä miljoonaa pikku pidätettä peräkkäin, eikä siltikään muutosta tapahdu. Laukat sujui myös paljon paremmin, ja saatiin sopivan tahdikasta laukkaa keskiympyrällä, jonka jälkeen aloin lopettelemaan.

Kuvista huomaa myös, että jalustimet olisivat voineet olla reijän pidemmät, sekä kädet lähempänä toisiaan ja enemmän kannettuna. Kantapääkin seikkailee ties missä ja katse pysyy tiiviisti siellä Jätkän niskassa. Harmittaa aina näin jälkeen päin! Onneksi on kiva heppa korjaamassa kuskin virheitä, ja huonostikin menneet ratsastukset korjaa ponin poker face-naama ja hörössä olevat korvat. ♥

133# Taukoa hevosista

Koulu on alkanut hyvin, en ole myöhästellyt, enkä sen puoleen myöskään unohtanut mitään muutakaan, muutamia läksyjä lukuunottamatta, jotka olen kuitenkin saanut tavalla tai toisella valmistettua ennen kyseistä oppituntia. Arki ja järjestys on taas palannut, kera uusien haasteiden, vaikkei arki vielä tunnukaan täydelliseltä, ilman hevosia.

Taukoa hevosista ei kyllä blogille tule, sillä minulla on vielä kaksi hevosaiheista postausta suunniteltuna, jos hevosettomuuteni jatkuu vielä kauankin. Muutama viikko takaperin lähdimme muutaman hengen porukalla kesän ensimmäiselle ja samalla myöskin viimeiselle uittoreissulle.

Olin ensimmäistä kertaa uittamassa, ja oli hauskaa puuhaa, vaikka kunnolla veteen en päässytkään hevosen kanssa kuin kerran. Poppinen jäi jäkittämään jos mentiin vähänkin syvemmälle ja sieltä änki sitten matalalle, jossa pisti taas kerran hirveän shown pystyyn, ja alkoi hyppimään pystyyn.

 Yritin myös saada talutettua Poppisen syvälle, mutta vaikka kuinka käskin ja maanittelin sitä tulemaan luokseni, en onnistunut. Bongailtiin kuitenkin kaloja ja tosiaankin temppuiltiin lähempänä rantaa. Mainitsinkin, että meistä tulee uudet Apassionata-tähdet, kun Poppinen nousi joka kerta pystyyn, kun yritin kääntää sitä. Lopulta päästiin kyllä ihan hyvään syvyyteen ja olin tyytyväinen! 

Menin myös Jätkällä, mutta ei tämäkään suostunut mun kanssa pulahtamaan kuin kerran, mutta hauskaa oli joka tapauksessa! Jätkä oli hieman täpinöissään, kun se ei edes malttanut uida, vaan kiskoi joka kerta ohjat kädestä ja pyörähteli sinne tänne. 

Uimareissulta tultiin tallille takaisin sitten kiireenvilkkaan, kun kyyti meinasi lähteä ennen aikojaan. Poppinen ei oikein ollut tyytyväinen takaheppana olemisesta, ja yritti muutamaan otteeseen punkea Essistä ohi. Vaihdettiin vähän myös järjestystä, mutta loppujen lopuksi päädyttiin samaan kuin aluksi päätettiinkin. 

Tallilla hoidettiin hevoset ja päästiin lähtemään. Vaatteet tietysti likomärkinä ja housut täynnä havunneulasia, joten pieni flunssanpoikanen olikin paikallaan. 

Viime kerralla kun näin Poppisen, hölläiltiin vaan kentällä. Ensin Poppinen sai jolkotella omatoimisesti kaikki pahimmat virrat pois, sillä talliin tullessa oli pusikoista löytynyt jos jonkinlaista kytättävää. Kun Poppinen oli hetken vapaaehtoisesti juossut kentällä, kävin hakemassa suitset ja kypärän. Hoidin Poppisen siis kentällä kuntoon. 

Ratsastaessa Poppinen oli säpsy, mutta selvittiin hengissä, ja olin turvautunut kaulanaruunkin varmuuden vuoksi, ja se osoittautui taas oikein käteväksi. Ei menty kovinkaan rankasti, mentiin vaan hyvällä fiiliksellä ja nautittiin elämästä. Koska kyytini tuli jälleen noin viisitoista minuuttia ennen sovittua aikaa, sain muutamia kuvia, vaikkakaan en ratsastuskuvia. 

"hehe, enpäs päästä irti!" Poppinen siis kiskaisi suitset mun kädestä ja roikotti niitä pitkän aikaa!

Tehtiin muutamia temppuja Poppisen kanssa ja lopulta vein sen sitten takaisin laitumelle. Poppinen höhötteli vielä hetken aikaa minulle portilta, ennenkuin lähdettiin kumpikin talsimaan erisuuntiin. 

Vaikka ei ollakaan erossa oltu hirveän kauaa, on jo kamala ikävä, ja haluaisin vaan päästä taas hukuttamaan pääni sen harjaan ja painaa pääni sen päätä vasten.

"smile"-meidän tavalla. :D

Koulu on siis tosiaan alkanut, ja nyt virallisesti ensivuonna ylä-aste odottaa. Kuudesluokka tuskin tarjoaa mitään uutta, muutakuin matikankirjan täynnä potenssilaskuja, joita olenkin jo päässyt harjoittelemaan. Panostus kouluun on vielä tällä hetkellä korkealla, mutta innostus on jo hiipumassa kovaa vauhtia. Liekö syynä nämä mystiset jalkakivut, joita piisaa vaikka muille jakaa, vai mystinen Mystic Falls, joka on siis kaupunki sarjassa The Vampire diaries, jota on myöskin tullut katsottua turhankin paljon. Todellisuudentaju hälventyi viime viikonloppuna kokonaan, kun katsoin puolessatoista vuorokaudessa lähes kokonaan kaksituotantokautta. 

viime syksynä luin jokaisen kirjan kyseisestä kirjasarjasta, ja tällä hetkellä olen lukenut kolme
taas uudelleen!

Kaipa se on sitten niin, että yritän peitellä totuutta, millaista olisi hevoseton elämä, hukuttautumalla sarjoihin, elokuviin ja kirjoihin, kuvitellen niiden antavan minulle iloa elämästä. Olen myös suunnitellut muuttuvani ihmisenä, ja kasvavani aikuisempaan suuntaan, mutta eihän mua kukaan voi pakottaa olemaan joku muu, kuin minä, jos en niin koe tarpeelliseksi. Annan itseni olla vielä lapsi, ja elää kuten lapsen kuuluukin.

Noista mystisistä jalkakivuista muuten vielä. Mulla on siis tosiaan ollut aivan järkyttävää, vihlovaa kipua nilkoissa ja tällä hetkellä kipu on siirtynyt oikeasta nilkasta ylemmäs, eli polveen. Mitään ns. kipukohtaa en löydä siitä, mutta tietyissä asennoissa kipu iskee suoraan, ja muutaman päivän olen jo selvinnyt kipulääkkeiden ja kylmähauteiden, sekä -geelien avulla. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu! :) Näkemisiin!

132# Ikuisesti yhdessä

En millään malttaisi odottaa hevosten kotiinpaluuta, sillä sitten pääsen taas kulkemaan sävy sävyyn Poppisen kanssa. Hommaa helpottaa jälleen uusi ihana satulahuopa ja kahdet uudet pintelit. Sekä tietysti purkillinen letityskumppareita, - pinkkeinä!

Me ollaan nautittu täysillä viimeisistä lomapäivistä. Sateisista sellaisista. Mutta ei se haittaa, sateen tuoksu on huumaava. Aurinko on kurkistellut piilostaan kuitenkin säännöllisin väliajoin, ettei kouluun palaaminen olisi niin ankeaa. Meillä on mennyt Poppisen kanssa hyvin. Me ollaan oivallettu uusia asioita, säikytty kissoja sekä koiria, käytetty taas pinteleitä ja... Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkälle, mutta koska huominen kouluaamu kutkuttaa jo inhottavasti mahanpohjassa ja kello tikittää yhä lähemmäs herätysaikaa, en viitsi jäädä turhaan jaarittelemaan. 

pakollinen pillimehu-tauko, vaikka sokerittomat ovat täyttä kuraa! 

Viime tunnin jälkeen motivaatio kunnolla ratsastamista kohtaan on noussut. Miksi turhaan tappelisin koko tuntia Poppisen kanssa, kun voin ratsastaa sen itselleni hyväksi ja olla tyytyväisin mielin koko loppupäivän? Poppinen on nyt ollut aivan uskomattoman kiva! Yleensä satulatta meno on kamalaa katseltavaa, mutta Poppinen tuntuu siinäkin hyvältä ja näyttää myös omaan silmään.

On tietysti joukossa myös niitä tahmatassu-päiviä, jolloin neiti ei jaksaisi nostella kavioitaan enempää kuin on tarpeen, mutta nykyään osaan suhtautua Poppisen kenkkuiluihin paljon rauhallisemmin ja oikeaoppisemmin kuin ennen. Jos joku asia ei luonnistu, vaikka sitä monta kertaa koetetaan ja Poppinen vain kiukuttelisi tahallaan, me pidetään pieni tauko ja koetetaan uudestaan, ties vaikka sillä kertaa onnistaisi.

On onni kuitenkin, että Poppinen on juuri Poppinen eikä kukaan muu. Olen nykyään tuplasti varmempi ja jämäkämpi hevosten kanssa, kun taas esimerkiksi ennen Poppisen tapaamista, olin vain se ujo pikkutyttö sieltä tallilta.

Olen tyytyväinen Poppiseen ja itseeni, sekä meihin ratsukkona. Aloittaessani Poppisella, en pystynyt kuvitellakaan että me vielä joskus voitaisiin laukata ilman satulaa puolipitkin ohjin ympäri kenttää, tuulen vai suhistessa korvissa. Saatika sitten meitä harjoittelemassa ahkerasti koulukisoihin. Tässä me kuitenkin ollaan, ja eteenpäin mennään, - ratsukkona. 

Katsellessani kuvia viime vuodelta, mietin että kuinka on pitkä matka on kuljettu pisteestä a., pisteeseen b. Pitkä jos voin vain sanoa. Me ollaan koettu yhdessä vastoikäymisiä, pelkoa, iloja, onnistumisia ja ollaan vietetty hyviä hetkiä yhdessä. 

Me ollaan kehitytty huimasti verrattuna viime vuoteen. Me ollaan muuttuttu parempaan suuntaan, eikä loppua näy. Toivon että voisin viettää vielä Poppisen loppuiän sen seurana. Mä olen valani vannonut ja luvannut sille, että vain kuolema meidät erottaa, ja vaikka Poppinen ei olisi täällä, mä tiedän missä se on. Se matkustaa aina mun sydämmessä ja mietin sitä jokaikinen päivä. Se on mun täydellinen kuuntelija ja vain se tietää mun kaikki salaisuudet ja surut. 

Ylämäistä alamäkiin, kunnes kuolema meidät erottaa ♥

131# Miksi minua pelottaa? [esteitä]

EDIT// Kehitysvideo toukokuulta ja kesäkuulta lisätty klo. 20.18!!

Itku ja hampaiden kiristys. Viime viikkoinen estetunti ei tosiaankaan sujunut oikein suunnitelmien mukaan. Okei, en ole hypännyt Jätkällä pariin kuukauteen - hui! - ja en ole leirin jälkeen itsekään päässyt hyppäämään, muutamaa puomia lukuunottamatta.

Eli siis viime lauantaina minulla ja ystävälläni Saaralla oli estetunti Jätkällä ja Ainolla. Odotin tuntia ihan hulluna, mutta kaikki tuntuikin sitten menevän ihan penkin alle.

Hoidettiin hevoset ihan rauhassa kuntoon ja kentällä kiivettiin selkään. Tehtiin alkuverkka ja sitten ruvettiin tulemaan muutamaa puomia ravissa. Ravipuomit sujuivat hyvin ja Jätkä tuntui ihan kivalta, mutta jokseenkin kyllä reippaalta. Mentiin puomeja kummastakin suunnasta myös lopuksi laukassa ja Jätkä oli aivan innoissaan.

Ruvettiin tulemaan sitten ristikkoa ensiksi ravissa ja sitten laukassa. Jouduin hidastamaan Jätkää aika reilusti aina ennen estettä, sillä se mielellään olisi heittänyt laukan pois ja hypännyt kiitoravista. Hetken päästä ristikko nostettiin pystyksi, joka omaan silmään näytti hyvin hurjalta ja pikkuponeja syövältä monsteriesteeltä. Paniikki iski taas siinä vaiheessa ja kun meidän vuoromme tuli, Jätkä ei suostunut innostukseltaan edes laukkaamaan esteelle. Se rikkoi raville vaikka yritin kaikin tavoin ylläpitää laukkaa. Laukattiin sitten muutama kierros reippaasti ympäri kenttää, mutta vieläkään ei tärpännyt. 

4.6.

Pysty laskettiin meille ihan maantasalle ja tultiin puomit muutamaan kertaa. Sitten se nostettiin pystyksi taas, mutta kannattimen verran pienemmäksi. Tultiin se sitten hyvällä menestyksellä, vaikka hyppy ei ollut kovinkaan siistin näköinen. Tultiin se toistamiseen ja sitten estettä nostettiin alkuperäiseen korkeuteensa...

- - - - - - - - - - 

En ymmärrä. Miksi mä jännitän näin paljon? Mikä mua hyppäämisessä pelottaa? Tai Jätkässä. Mikä hevosessa, johon pystyy luottamaan ja jota rakastaa täydestä sydämestään, voi pelottaa niin paljon? Niin, ne sen hassut hypyt, kun se oikein liioittelee. Ja se miten kaukaa se joskus ponnistaa. Ja se miten korkealle se hyppää... Ehkei syynä ole pelkästään Jätkä. Ehkä mä pelkään, kun ajattelen lentäväni ilmojen halki ja sitä, kuinka lähellä tuonpuoleisesta joskus käy. En mä halua kuolla. Mutta mä tykkään hyppäämisestä, ja niin tykkää Jätkäkin. 

7.6.

Rutiinilla, niin mulle aina sanotaan. Ja tiedän myös että se on totta. Jos mä oikein paljon harjoittelen ja leikittelen mielikuvalla, jossa hyppään  Jätkällä korkeita esteitä, saatan jopa oikeastikin uskaltaa. Niin mä ainakin toivon. Tällä hetkellä toivon esille ilmaantuvan viisikymmentä ihanaa opetusmestaria, joilla voisin harjoitella. Mutta, miten se voisi muka auttaa mua uskaltamaan hyppäämään Jätkällä, samoin kun muilla hevosilla? Niin, en tiedä. Mutta nyt ainakin odotan hartaasti että hevoset tulisivat takaisin kotitalliin ja päästäisiin maastoilemaan ja treenaamaan tutussa paikassa, vaikka ei laidunpaikassakaan mitään vikaa ole. Nyt kun esteistä puhutaan, niin pistän tähän touko-kesäkuun kehitystä esteillä-videoni. :)

                   

- - - - - - - - - - 

Uskaltauduin kuitenkin hyppäämään täysikokoisen pystyn, vaikkei silläkään ollut korkeutta nimeksikään. Lopulta hyppääminen alkoi tuntumaan ihan kivalta hommalta, enkä enää jännittänyt niin paljoa. Tultiin este vielä toisesta suunnasta, ensin madallettuna ja sitten samankokoisena kuin ennen suunnanvaihtoa. Kuvista meno näytti kuitenkin aivan kamalalta, vaikka ero tunnin alkupäästä loppupäähän oli huomattava. Mutta joka tapauksessa, hieno Jätkä, pelkuri kuski! Rutiinia, niin kyllä tää alkaa vielä sujumaan, kuten kesän alussa. :) 

130# Hellepäiviä

Viikko postaustaukoa, uups! Mulla olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta saatte tyytyä tiivistettyyn selostukseen edellisviikon tunneista.

Eli la 27.7. ratsastin Jätkän, ja mentiin riimulla ja ohjilla ihan vain kokeilun vuoksi. Jätkä pysyi ihan hyvin hanskassa, mutta hanska oli hukassa, joten siis suurinosa ajasta Jätkä kuskaili mua vain kuin märkää rättiä. Mentiin muutamaa puomia, joiden yli päästiin onneksi ilman mitään suurempia loikkia.

Jätkä tuntui tykkäävän saadessaan riepotella mua minne tahtoi, mutta heti kun yritin vähänkin saada menoon jotain tolkkua, alkoi Jätkällä vähän kiehahtamaan. Se pomppi laukannostoissa ja jopa pukitti, jota se ei yleensä koskaan tee, muuten kuin innostuessaan tositositosi paljon!

Myöhemmin menin vielä Ainolla tunnilla. Aino oli tunnilla ihan kiva, vaikka muutama pikkujuttu jäi itseäni ärsyttämään. Tehtiin laukassa paljon ympyrän suurennoksia ja pienennöksiä, ja muutamaan otteeseen Ainoa joutui hieman patistamaan eteenpäin, jolloin takapää sanoikin bojoing. Tunnista ei löydy kuvia, mutta ei se paljoa haittaakkaan, kun selkään meno ei tuntunut kovinkaan hienolta ja harmoniselta!

Sunnuntaina menin Poppisella tunnille jo aikalailla aamupäivästä. Tunti meni hyvin, Poppinen oli loppuun kivan tuntuinen ja tehtiin tunnilla ihan perusjuttuja.

"öhöhö, kato nyt reetta, mä oon arabi!"

Jätkällä menin taas ilman satulaa, mutta suitset olivat tällä kertaa mukana. Mentiin aikalailla rennosti, mutta hanattiin muutama kerta ympäri kenttää, jonka jälkeen suitset tulivat enemmänkin kuin tarpeeseen, koska Jätkä oli oikein innoissaan. Laukkailin myös lopuksi ilman käsiä ja kuvittelin olevani joku hevoskuiskaaja, kun ratsuni pysähtyi sanoessani seis, vaikkakin se todistautui myöhemmin sattumaksi, sillä Jätkällä ei ollut ajatustakaan pysähtyä laukasta, vaikka melkein jo huusin sanaa seis.

Päätin myös tolloin, etten ratsastelisi enää paljoakaan ilman kenkuleita, koska kaksi lihavaa paarmaa iskivät jalkaani, - siellä virtaa varmaan joku paarmojen kultasuoni!, jolloin kipu olikin aikamoinen, koska muistaakseni (hyvä muisti, köhköh....) olen hieman allerginen paarmoille/kaiken maailman öttiäisille. Olen kyllä taitavasti osannut välttää puremat ja pistot, hyttysiä lukuunottamatta, mutta tällä kertaa, kun otin hetkeksi kengät pois, iskee kaksi mustaa paholaista kiinni, ja sen takia jouduinkin käydä ramppaamassa pesarissa viilentämässä jalkaa, kun kirveli niin, ettei ole tosikaan!

vähän hallitumpaa menoa vaihteeksi, vaikka Jätkä onkin aika surusilmä tässä kuvassa! 

Käytiin myös viime viikon perjantaina(?) maastossa "isommalla" porukalla, eli toisin sanoen neljän hengen voimin. Ensiksi oli suunnitelmissa mennä uittamaan, mutta ei sitten voitukaan, joten kierreltiin vain maita ja mantuja. Otettiin muutama reippaampi laukkapätkä, jolloin meidän truelämppäriravurit sytty ja mentiin Poppisen kanssa sellasta kiitoravia, että ei huhuh :D Toki, pääseehän Poppinen lujempaakin, mutta tällä kertaa ei Poppinen päässyt kunnolla täyttä vauhtia porskuttamaan!