118# HARVIALA PÄIVÄKIRJA OSA 2

Tiistai

Jatkoa edelliseen... Aamulla sain herätettyä osan porukasta astetta eksoottisemmalla herätysäänellä. Aamupalalle menin muutaman muun kanssa vähän yli kahdeksan. Syötiin ja mentiin takaisin mökkiin. Susannan tullessa yhdeksän aikaan rynnättiin takaisin talolle. Ensiksi varmistettiin että sai jäädä kentälle, jos ei halunnut maastoon, ja niin siinä sitten kävi, että koko meidän ryhmä jäi kentälle. Hevosten jakoon kun päästiin, kiljaisin ensimmäiseksi Reetta - Kassu. Susanna katsoi hetken ja sitten raapusti paperille Kassun nimeni perään. Meidän ryhmä ratsasti ensin, joten kaikki lähtivät hakemaan ratsujaan jakamisen jälkeen. Kassu makasi pitkällään, mutta tultuani sen luo, se nosti päätään ja sain pujotettua riimun sen päähän. Kassu nousi ylös ja vein sen talliin perimmäiseen karsinaan hoidettavaksi. Seuraa sain Emiliasta, joka myöskin tykkää Kassusta.

Kassu oli alussa tosi hyvä ja reipas. Puolelta vasta sai alkaa laukkaamaan, mutta Kassu innostu välillä vähän nostamaan itsekseen laukkaa. Tein alussa paljon taivutteluja ja kokeilin lisäyksiä. Kun sitten vihdoin sai alkaa laukkaamaan, aloin tekemään ensin vaan ympyrätyöskentelyä. Kuulosteltuani hetken ponia, päätin mennä vähän reippaampaa tahtia ympäri kenttää. Kassu ei sanonut mitään, se oli vain innoissaan menossa. Pidin vähän käyntitaukoa, ja sitten päätin kokeilla laukanvaihtoja. Kolme ensimmäistä kertaa sujui hyvin. Sitten Kassu alkoi temppuilemaan, eikä suostunut vaihtamaan laukkaa. Päätin että kolmas (kokonaisuudessaan kuudes) kerta toden sanoo, ja seuraavalla kerralla kun annoin avut laukanvaihtamiseksi, terästin apuja vähän raipalla. 

ja näin siinä kävi!

Kassu tietenkin hermostui, ja päätti että nyt jos et osaa olla kiusaamatta minnuu, ni tule alas. Ja niinhän mä tulinkin, vauhdista. Kassu siis pukitti ensin ja sitten kääntyi vasemmalle. Minä olisin jatkanut suoraan, eli tiemme erkanivat. Mätkähdin alas, mutta nousin melkein heti - kakkua - huutojen saattelemana. Nousin takaisin selkään ja tein vielä yhden onnistuneen vaihdon, ja sitten olin tyytyväinen. Jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja välikäyntien ja ravien jälkeen jatkoin taas ympyrällä laukkaa. Tein temponvaihteluita laukassa, ja mentiin muutama kierros ultramegasuperlisättyälaukkaa. Olin jo hidastamassa vauhtia, kun Kassu taasen pääsi yllättämään.

           

Ton jälkeen mä olin kyllä vihainen. En ehkä ponille, mutta itselleni. Miten ihmeessä mä tipuin tollasesta? No olin mä vähän ponillekkin vihainen. Lopulta laukattiinkin montamontamonta kierrosta ympäri kenttää, ja tehtiin tasan samat jutut kuin ennen tippumistakin. Kassu rupes painamaan kädelle ihan hirveesti ja kärtti koko ajan hetkeä, jolloin sais enemmän ohjaa ja vois taas temppuilla. Videoon oli pakko pistää hidastus myös, sillä muuten kaikki katsoo että tipuin vaan, koska poni veti pään alas :D Eli siis kuten näette, Kassu teki jotain ihmeloikkia ja veti päänsä alas. Mä heilahdin satulan eteen istumaan, ja koska en saanut enää mistään kunnon otetta, humpsahdin maahan. Säälittävää. Oli Kassu kyllä lopussa ihan kiva, mutta vähän huonot fiilikset jäi tunnista tippumisten takia.

Kun maastossa menneet tulivat, hyppäsin alas Kassun selästä ja talutin sen talliin. Hoidin sen pois ja vein sitten tarhaan. Menimme katsomaan toista tuntia, jolla menivät siis kakkosryhmästä ne, jotka eivät halunneet maastoon. Sitten oli ruoka ja ruuan jälkeen oli myös jossain vaiheessa hevosten jako estetunnille. Toiveena mulla oli, kukapa muukaan, kuin Kassu, mutta en saanut sitä, joka jäi vähän harmittamaan. Sain sitten Cindyn ja tunnilla sai hypätä ilman satulaa jos halusi. Sabinalla, Kassun emällä oli ilmennyt mahavaivoja aikaisemmin päivällä, ja sitä piti kävelyttää ja vähän ravuuttaa joko taluttaen tai selästä käsin. Susanna pyysi mua ratsastamaan Sabinalla vähän edellisen ryhmän mennessä, jotta se saataisiin paskantamaan tai edes näyttämään jotain merkkejä, että parempaan päin ollaan menossa. Kerkesin mennä Sabinalla viitisentoista minuuttia, kunnes leiriavustajamme tuli kaupasta ja toi Susannan pyytämän öljypullon. Sabinaa jouduttiin pakkojuottamaan ja lopulta se sitten paskansi, ja sain luvan viedä sen talliin, jossa leiriavustajamme vissiin katsoisi sitä.

Eräs mua nuorempi tyttö meni ensin Cindyllä, ja meinasi muutamaan otteeseen heilahtaa alas sieltä Cindyn leveästä selästä, joten päätin ihan turvallisuussyistä ottaa satulan. Kun edelliset kävelivät loppukäyntejä, nappasin Cindyn ja pistin sille satulan. Alkuverkkojen jälkeen rupesimme tulemaan aluksi puomeja. Cindy oli ihan täpinöissään ja tiesin että lihakset huutaa hoosiannaa tunnin jälkeen. Kun olimme tulleet puomit ravilla ja laukalla muutamaan otteeseen molemmista suunnista, rupesimme hyppäämään.

rata näytti suunnilleen tältä. 

Ensimmäinen este oli ristikko, joka näkyy piirroksessani pystynä. Tultiin se muistaakseni ensimmäisellä kerralla ravissa, mutta Cindy olisi halunnut heti laukata. Cindy oli aivan erimaata kuin Rille. Cindy kuumui ihan silmittömästi ja painoi myös osittain kädelle. Cindy oli kyllä mahtava, kun se kääntyi kuin pennin päällä, eikä kieltänyt kertaakaan. Vaikka mua vähän jännitti, Cindy ylitti jokaisen esteen siististi. Kun ruvettiin tulemaan sitä rataa, perhoset pyrähti taas lentoon mun mahassa. Cindy oli onneksi aivan huippu, vaikken päässytkään jokaiseen hyppyyn mukaan.

Tultiin rata muutamaan kertaan ja sitten vaihdettiin suuntaa. Rata oli toiseen suuntaan muistaakseni vähän hankalampi, ja siinä piti kääntää tarkemmin. Cindy onneksi kääntyi hyvin, vaikka olikin ihan tulisilla hiilillä. Loppuun tultiin vielä pysty haluamallaan korkeudella. Tultiin Cindyn kanssa pysty n. 55-60 senttisenä, ja yli päästiin, vaikka pelkäsinkin mahan ottavan kiinni. Tunti oli kokonaisuudessaan ihan kiva, vaikka nähtiin jälleen tippumisia. Syypäänä kukapa muukaan kuin enkelipoika Kassu. 

Loppuun vielä video Sabinailusta sekä Cindyn ja minun tyylinäytteestä... 

            

Tunnin jälkeen menimme syömään ja sen jälkeen mökkiin. Meillä oli tiistaina myös leirikaste, jossa ensiksi meidät lukittiin Tommin karsinaan. Homma oli alkuun (sori ;)) aika huonosti suunniteltu, sillä karsinasta karkaaminen oli luvattoman helppoa. Vuorotellen meidät sitten vietiin maneesiin silmät sidottuina suorittamaan "rataa" jossa ei oikeasti ollut mitään muuta kuin laatikko, rengas ja jotain putkia. Emilian kanssa letitimme myös Kassun ja menimme ottamaan siitä ja minusta kuvia, sillä tää on viimeinen kesä, jolloin nään sen :(

Sitten menimme mökkiin, ja oltiin siellä vissiinkin loppuilta. Nukahdin jälleen samoihin aikoihin kuin edellisiltana. jatkuu... 

// Normipostausta tulossa ensiviikolla! 

117# HARVIALA PÄIVÄKIRJA OSA 1

Leirimuistot valtaa taas kokonaan, enkä millään jaksaisi uskoa, että se mitä odotin 360 päivää, olikin ohi viidessä päivässä.

Viisi päivää marttakerhoilua, 

kermavaahtobileitä, 

yöllisiä kauhunhetkiä,

ällöjä videoita,

 kakkuja sekä tippumisia 

ja tietenkin kivaa leirifiilistä.

Sunnuntai

Sunnuntaina kääntyi auton nokka kohti Hämeenlinnaa, Harvialan hevostilaa ja sen kaikkia ihanuuksia. Leiriviikon läpikäyminen autossa saa lähes jokaisen vatsan pohjalla asustelevan perhosparven lepattamaan. Oli se sitten tuttu paikka, tai aivan vieras ja tuntematon. Sitä mukaa kun tuli, piti käydä heittämässä kamat mökkiin ja ilmoittautumassa. Kävin siis viskaamassa laukkuni lähimmän sängyn päälle ja kipitin ulos halaillen porukkaa "pitkästä aikaa!"-fiiliksellä. Onhan siitä pitkä aika. Viisi päivää samaan mökkiin ahtautuneena ja sen jälkeen 360 päivää erossa. Kaikki viime vuoden kakkosleiriläiset eivät päässeet, mutta leirillä oli kuitenkin enemmän porukkaa kuin edellisenä vuotena. 

Ensimmäisenä iltana jaettiin kuulumisia ja istuttiin puolella porukalla yhteen asti maneesissa tekemässä juurikin tätä edellämainittua. Koska ylhäällä oli kaikki patjat varattuina, ja halusin juurikin nimenomaan yläkertaan, tehtiin kompromissi Piian kanssa, ja jaoimme patjan kahdestaan. Nukkumaan ehdittiin vasta kahden aikaan, ja unta ei kertynyt kuin vajaa kaksi tuntia.

Maanantai

Kun tuolloin yöllä neljän aikaa heräsimme, oli mahdotonta enää nukahtaa. Niinpä pysyimme muutaman hengen porukan voimin hereillä, ja kävimme pariin otteeseen haukkaamassa öistä ulkoilmaa. Seitsemän aikoihin rynnättiin keittiöön syömään, koska suurimmalla osalla jo nälkä kurni vatsassa. Meidän yövahti oli vielä nukumassa talossa, joten heräsi meidän möykkään. Syötiin ja venailtiin siitä vielä reilu kaksi tuntia eteenpäin, kunnes ope tuli ja jakoi hevoset puomitunnille. En saanut toivomaani ja lopulta sitten oli vaihtoehtoina Eppu tai Vaakku. Piia nappasi sitten Epun, joten mulle jäi koinsyömä luurangonlaiha lämppäritamma Vaakku. Suoraan sanottuna mua harmitti. Onneksi Vaakku meni ensimmäiselle tunnille, niin mun ei tarvinnut sitä hoitaa - en olisi edes halunnut. 

Vaakku

Seurattiin ensimmäistä tuntia kamerat kourassa, mutta vaikka jokaisella olikin suunnilleen kamera, ei kukaan saanut tietääkseni kuvaa, kun Late sai kiskaistua ratsastajansa alas selästä. Oli siis puomitunti ja puomeja oli kentällä näin nopeasti laskettuna viitisentoista. Puolen aikoihin osa lähti laittamaan hevosia kuntoon, mutta mä jäin katselemaan, koska Vaakku oli jo valmiina tunnilla. Yhdentoista aikoihin edelliset ratsastajat tuli alas selästä ja osa vei ratsunsa talliin. Kun lähestyin Vaakkua, tuli heti vastenmielinen olo. Ei itse hevosesta johtuen, vaan sen ulkomuodosta. Osa hevosista on päässyt niin huonoon kuntoon, että niiltä näkyy kylkiluut ja kaikki. Ehkä se sitten vaikutti myös ensivaikutelmaan Vaakusta. Laiska, apaattisen näköinen ja laiha vanha tamma. Hevosen selkään nousin siis hieman ristiriitaisissa mietteissä.

Paholaispoika Late ja tippunut ratsastaja

Ratsuni, joka näyttää yllättävän lihavalta tässä, jos niin voi sanoa. 

Tunti alkoi juuri niissä merkeissä kuin olin kuvitellut. Vaakku ei taipunut, se peitsaili sekä hidasteli ihan älyttömästi. Olin jo heti valmiina lyömään hanskat tiskiin "joo ei tästä tuu mitään", mutta taisi olla Ronja joka sai mut puheillaan vielä yrittämään. Puomeille tiet meni ihan hyvin, ja Vaakku oli jo vähän parempi kuin alkutunnista. Laukka oli taas asia erikseen, sillä laukka oli suurimmaksi osaksi nelitahtista, kuten usein lämppäreillä,  ja Vaakkua piti olla koko ajan käskemässä eteenpäin.

Laukkapuomit oli yhtä sähellystä ja jouduttiin ne tulemaan sataan kertaan uudestaan, koska unohdin taas ratsastaa ja keskityin vain matkusteluun. Aina odotellessamme vuoroa, pyörittiin isolla ympyrällä jossa sai ravailla ja kävellä. Kun me tarpeeksi kauan Vaakun kanssa jankattiin ravissa sitä samaa ympyrää, se myötäsi hieman niskasta ja alkoi hakea enemmän alas. Silloin sadannen kerran kun yritettiin Vaakun kanssa päästä laukalla ne puomit, niin se aivan pienesti alkoi yrittää. Olisin vaan halunnu sanoa Susannalle, joka siis oli meidän ope, että nyt puomit saa odottaa me harjotellaan. Mutta koska puomit piti mennä, muuttui Vaakku niiden kohdalla taas lahnaksi. 

Huomasin lopputunnista kuinka mun asenne hevosta kohtaan oli muuttunut sen myödätessä. Ehkä mä vaan oon tottunut niihin hevosiin joita osaan ratsastaa tai tiedän miten ne saa hyväksi. Oli ihan mielenkiintoista ratsastaa vieraalla hevosella, joka ei aluksi taipunut/kulkenut mitenkään. Huomaa, että ennen voittajafiilis oli kun hevonen kahden minuutin jälkeen kulkee hyvin, vaikka se osaisi hetikin jos siltä pyytäisi oikeaa asiaa, mutta nyt tunsin oikeasti osaavani. Tunnin jälkeen oisin voinut rutistaa Vaakun kuoliaaksi kun se oikeasti yritti. Loistava tunti suoraan sanottuna! Harmittaa vaan kun parhaista pätkistä ei tullut kuvia tai videota.

kippurakoni ja vino ratsastaja

Tunnin jälkeen hoidettiin hevoset ja mentiin syömään. Muistaakseni ruuan jälkeen jaettiin taas hepat. Oli vuorossa leirin eka estetunti. Toivoin Kassua jälleen, mutta sain Rillen, issikkaristeytyksen joka oikea teräsmummo. Rille on ehkä pikkuisen laiska, mutta esteillä se syttyy. Meillä oli kentällä neljä estettä ja kaksi puomikasaa. Esteet oli sarjana, ja ne oltiin kasattu sillein, että molemmista suunnista tultiin ykkönen ja kolmonen, ja samalla ohitettiin oikealta kakkonen ja nelonen. Viereisestä kuvasta voi katsoa tarkemmin, jos ei mun selityksiä ymmärtänyt. Toisesta suunnasta tultiin sitten vaaleanpunainen ja sininen, aivan samalla tavalla. Ensin vaaleanpunainen oli kutenkin ristikko, ja muistaakseni kolmosen takaa kaarrettiin puomikasalle, siitä suunnan vaihto, vihreän ja sinisen välistä, sitten sinisen ja keltaisen välistä, toiselle puomikasalle, suunnanvaihto ja keltasen jälkeen taas vaalenpunaiselle ristikolle. 

Piti mennä/yrittää mennä lisätyllä ravilla lävistäjä ja vaihtaa suuntaa... :D

Tyytyväisen näköinen poniratsastaja...

Ja hop, eka hyppy, ja todellinen tyylinäyte...

Sitten ruvettiin tulemaan tota mun piirtämää tehtävää, ja sujui ihan hyvin, vaikka en päässyt joihinkin hyppyihin mukaan. Isoilla hepoilla ja poneilla on kuitenkin niin erilainen hyppy kuin pienillä poneilla! Kun kaikki olivat tulleet tämän kertaalleen, vaihettiin suuntaa ja sama juttu. Rille oli ihan hyvän tuntunen, eikä painanut esteille tuhatta ja sataa. Ruvettiin hyppäämään lähes samaa, mutta ykkönen, voltti, uudestaan ykkönen ja sama sitten kolmosella. Volteilla Rille rikko helposti raviin, eikä heti suostunut nostamaan uudelleen laukkaa. Olin kuvitellut Rillen olevan enemmänkin turhan reipas esteillä, mutta sitä sai ihan pyytää kunnolla eteen.

Lopuksi tultiin vielä kaikki esteen, eli siis ensimmäinen hypättiin vähän oikealta ja seuraava vasemmalta ja sama jatkui. Rille vähän kurvitteli, enkä saanut paikkoja osumaan oikein hyvin. Lopulta taidettiinkin tulla viimeinen väli tikitikiravilla. Terhi oli muuten ainoa, joka onnistui putoamaan. Lähti vahingossa hyppäämään ennen hevosta, ja sieltä liukui tyylikkäästi maahan. 

Hihiii poniratsastajat - minä ja Eve!

Tunnin jälkeen hoidettiin hepat pois ja mentiin mökkiin. Viiden aikoihin oli ruoka jolloin oli muistaakseni joko nakkikeittoa tai makaroonilaatikkoa. Oli myös teoriaa ja tehtiin vetosolmuja, joka oli itseasiassa aika tylsää sillä leirillä suunnilleen jokainen osasi tehdä vetosolmun. Teoriatunnit oli muutenkin tylsiä, sillä ei päästy tekemään muuta hevosten parissa kuin lettejä. Vaikka toivoimme tietysti irtohypytystä/-juoksutusta. Kahdeksan-yhdeksän aikaan oli iltapala, jonka jälkeen oleskeltiin mökissä. Nukkumaan itse menin joskus puoli yhden aikoihin ja kyllä uni maistui edellisyön kukkumisen takia.

116# Blogi hiljenee

Blogi hiljenee nyt siis liki viikoksi, koska tänään suuntaan Hämeenlinnaa, Harvialan hevostilalle este-/maastoleirille. Pakko sanoa että maastoilu ryhmässä ei kyllä huvita lainkaan. Tämä siis tarkoittaa, että tavallisia postauksia ei tule, mutta yhdeksänkymmenen lukijan kunniaksi saatte leirin jälkeen yllätyksen!

Kävin aamulla taluttelemassa Poppista vähän ja nappasin äitin mukaan. Poppinen oli ihan innoissaan ja tuntu hirmuselta heittää hyvästit sille, vaikka alle viikon olenkin poissa. Kotona oon pakannut viimeisetkin tarvikkeet ja nyt odottelen lähtöä, enkä meinaa enää pysyä pöksyissäni! :D Katsotaan palaanko leiriviikon jälkeen hengissä vai enkö, mutta innolla odotan varsinkin Kassun näkemistä! ;) 

Nyt heippa, ja viettäkää kiva hermoloma mun blogista! :) 

115# Viimeiset hypyt ennen leiriä + UUSI BANNERI

Heipsun! Mentiin tänään Jätkän kanssa maneesille vähän hyppelemään taas. Verkkailin ensin ihan kevyesti. Jätkä oli tosi hyvän tuntunen jo alkuun. Sellanen letkeen rento, mutta kuitenkin aktiivinen ravissa. Pienten verkkojen jälkeen ruvettiin tulemaan n. 60 cm pystyä ja kahdella ensimmäisellä mentiin ohi :D Kolmannella kerralla mentiin yli, mutta Jätkä yritti puskee taas ohi. Este siirrettiin uralle, ja päästiin hienosti yli montakin kertaa.

Vaihoin suuntaa ja tultiin sama pysty vielä muutamaan otteeseen. Oikee kierros olikin sitten vähän vaikeampi, ja Jätkä kielsi muutamaan otteeseen (tietysti koska ratsastaja ei osannut ratsastaa loppuun ja teki kaiken muunkin päin pyllyä...) mutta lopulta päästiin tarpeeksi reippaassa tempossa yli. Muutaman hypyn jälkeen siirryttiin sarjalle, jonka a-osa oli uskoakseni n. 50-60 cm ja b-osa 50 cm. Väli oltiin mitattu kahdelle laukka-askeleelle, mutta koska mentiin ravissa, niin Jätkä sekos askelissaan. Kerran meinasin taas päästä maistelemaan hiekkaa, sillä Jätkä kompastu esteen jälkeen ja mä lensin taas kaulaa halailemaan. Murr, pitäs oppii pysymään siellä satulassa!

Sarjalla Jätkä syöksy lähes aina jälkimmäisen ohi. Nyt kyllä tiedän mistä kana aina pissii. En ratsasta tarpeeksi eteen, ja keskityn enemmän askellajiin kuin ohjaamiseen. Lopulta päästiin kuitenkin tämänkin katalan b-osan yli muutamaankin otteeseen ja annoin Jätkän hetken kävellä. 

Vaihdoin suuntaa ja jatkettiin sarjan parissa. Sarjalla oikea kierros oli helpompi, ja päästiin heti yli. Jätkä oli sarjalla jotenkin hassu, kun se aina hidasti keskellä ja piti olla tosi tarkkana, ettei Jätkä päässyt juoksemaan toisen esteen ohi. Jätkän omistaja sitten siirsi yhden laukka-askeleen lähemmäs toista estettä ja hyppääminenkin helpottui, vaikka hidastaminen säilyikin. Laukalla ei päästy kovinkaan moneen kertaan hyppäämään, sillä Jätkä tiputti joka kerta ennen estettä raviin. Ruvettiin tulemaan sitten sarjalta suoraan pystyä, joka oli Jätkän mielestä taas ihan hassua.

Jätkä kielteli taas muutamaan otteeseen, mutta lopulta päästiin yli vaikkakin kovaa ja korkealta. Sen jälkeen Jätkä alko tuntumaan taas ihan kivalta. Sarjalla tuli myös hei mä osaan!-fiilis ja lopputunnista Jätkä oli pikkusen reippaampikin! Vaihettiin vielä suuntaa ja heppa meni taas niin kivasti. Kai nyt sit pitää ratsastaa joka kerta just tolla edellämainitulla fiiliksellä, niin hepatkin jättäis pelleilyt talliin.

Tallilla hoidettiin Jätkä pois ja käytiin pikkasen taluttelemas Poppista. Toinen oli niin innoissaan ja olis vaan halunnu mennä kovaa. Poppinen sai hetken syödä vihreetä ja sieltäkään ei olis halunnut lähteä millään. 

Mutta, kuten olette varmaankin huomanneet, on ulkoasu pikkuhiljaa muuttunut tässä kesäisempään. Nyt sain tämänkin "urakan" valmiiksi uudella bannerilla, joka ei nyt vastaa oikein mielikuvaani hienosta bannerista... Tämä on nyt vain väliaikainen, ja leirin jälkeen meinaan tehdä jossain vaiheessa uuden. Tilausbanneritkin pitäis tehdä loppuun vaikka käytännössä bannerilomalla olen... :) 

risut ja ruusut, kiiitoooos! 

114# Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

ylimuokattujen kuvien ihmemaailmasta päivää
ps. ei jätkä koskaan liiottele...

Otsikko kuvaa loistavasti mun ja Jätkän hyppylöitä tiistaina 4.6.! Kuten eilisestä "maistiaisesta" selviää, oli meno hetkittäin aika vauhdikasta. Ensinnäkin haluatte varmaankin kuulla sekä nähdä koko kuvasarjan (videolta kaapattu) tästä edellämainitusta maistiaisesta.

klikatkaa isommaksi!

Eli siis oltiin tulossa sarjaa. Oltiin menty se jo puhtaasti muutamaankin otteeseen, joten suoranaisesti ajattelin että kyllä tää hevonen tämänkin hoitaa. VÄÄRIN. Annoin Jätkän tulla liian aidalle, joten muutin tietä. Hypystä tuli hieman vino, ja huonon sarjavälin takia Jätkä joutui hyppäämään kaukaa. Hyppy katkesi liian aikaisin, ja Jätkän toinen etunen jäi esteen toiselle puolelle. Puomi tippui heti ja jäi Jätkän jalkoihin josta se kompastui ja pysähtyi toisen esteen eteen. Se kuitenkin käveli esteen yli vielä, tapahtuneesta huolimatta! 

Jos jollain on jotain sanottavaa estekalustosta, niin sanokoot nytten, vaikkakin
turhaan, sillä asiattomat kommentit tulen eliminoimaan... Tultiin nähkääs
siihen tulokseen että lavat, joita ennen ollaan käytetty, ei olekaan niin hyvä
vaihtoehto, sillä Jätkä ylihyppää niillä aina. Tämä oli siis parempi vaihtoehto,
ja tajutkaa ettei se hevonen kärsi siitä, että jos on tuolit tolppina :D

Tultiin sarja muutaman kerran onnistuneesti vielä, ja sitten Jätkän omistaja muutteli vähän väliä, jotta Jätkän askeleet mahtuisivat paremmin. Sarja olikin sitten paljon parempi mennä! Meillä oli myös yksi pikku pysty kentällä, ja se nyt meni miten meni. Muutaman kerran Jätkä hyppäs sen hyvin, mutta muuten juoksi vaan yli. Tuli sillä esteellä myös kerran sellainen hassu tunne. Ihan kuin lentäisi, ja liitovaihe kestäis ikuisuuden. Se oli jotain niin ihanaa! 

Jätkä oli tosi innoissaan jo alussa esteistä, eikä olis halunnu muuta ku hypätä. Ravi oli reipasta, mutta uuden satulan ansiosta siinä pysy pomppimatta myös harjotusravissa! Mulla oli kuitenkin ihan kamala istunta, kiitos noiden jalustimien. Jouduin lyhentämään kuutisen reikää normaaleista, sillä en päässyt sitä pitemmillä kunnolla pitämään kantapäitä alhaalla. Toinenkin kompastumiskommellus kävi lopussa, joka oli sitten asteen jännempi tilanne, sillä Jätkän turpa vissiin ihan viisti maata, mutta silti pääs nousemaan. Mä istuin kaulalla, sillä Jätkä oli siltikin hypännyt sarjan toisen osan....... Hupsu poni! ♥

Esteet ei ollu korkeudeltaan mitään huimia. Pysty oli korkeimmillaan varmaankin 60 cm, ja siihen se jäikin, mutta tyytyväinen ratsastaja! Sitten tähän loppuun vielä kuvaterveisiä Poppisesta, sillä meistä ei nyt ratsastuskuvia tule vähään aikaan näkemään pikku sairastapauksen takia. Ei siitä sen enempää, mutta pahin on luultavasti/toivottavasti jo ohi! 

hihi hölmö poni

Nyt pitäis alkaa pakkailee jo jotain leirille, sillä sunnuntaina autonokka kääntyy kohti Hämeelinnaa sekä Harvialaa. Sitä ennen vielä yks hyppykerta, joten toivottavasti kaikki menee nappiin! 

113# Yli mennään ja pystyssä pysytään

Pikku (laadukas) maistiainen tulevasta postauksesta! ;) Muistakaa ettei kaikki ole sitä miltä näyttää!

112# Muistatko mikä päivä on?

Koko aika tuntui ihan uskomattomalta. Reilu seitsemän viikkoa oli kulunut hujauksessa. 

Koulussa kaikki oli surullisia. Tietysti osaksi lähtevien kutosluokkalaisten takia, olihan silloin todistusten jako, mutta musta tuntuu että jokaiselta herui edes pientä myötätuntoa. 

Kolmosluokka oli juuri loppunut ja kesän jälkeen suuntaisin neloselle. Koulussa tarjottiin tavan mukaan jäätelöt. Pian kaikki oli ohi. Aivan hujauksessa. 

Matka kotiin tuntui pitkältä. Perinteiset "tuliko hyvä todistus?"-kysymykset jäivät vähemmälle. Kaikki tiesivät mistä oli kyse. 

Jokainen sekunti mateli vain hitaasti eteenpäin. Lopulta auto kääntyi tutun tallinpihaan. 

Hevonen. Yksi hevonen sai ihmisen tuntemaan niin paljon sekavia ajatuksia. Tai oikeastaan ei hevonen, vaan ystävä. Ystävä jonka viereltä pystyi katsoa maailman rumuutta, tuntematta sitä itse. 

Elämän merkittävin aarre on viisas ja luotettava ystävä. Minulla oli sellainen. 

Ystävä joka peilasi ajatuksia ja välitti silloin kun maailma tuntui hylkivän. Ystävä joka oli kuin kynttilän liekki. Aina kun sitä hieman puhaltaa, se lepattaa kahta kovemmin.

Viimeinen hetki, viimeinen kosketus, viimeinen katse. 

Ja kynttilä puhallettiin sammuksiin.

           

Rest in peace 

Diavolo Piccolo

20.5.1991 - 4.6.2011

Maailman paras hoitohevonen ♥