Extempore yökyläilyä

Eilen saatiin Saaran kanssa idea lähteä Poppisen kanssa Kaukasiin, ja sinnehän me myös muutaman takapakin jälkeen pääsimme. Ei ehkä kaikkein järkevin idea lähteä ruuhka-aikaan kulkemaan Jokelan läpi, taikka sitten tajuta vasta kymmenen kilometrin kohdalla, että hitsi, kellohan on jo aika paljon, mutta tehty mikä tehty ja onnekseni Poppinen sai jäädä sitten otsikon mukaisesti extempore yökylään entisen omistajansa luo, jonka luona myös Jätkä ja Gemma asuvat. Oli sydäntä pakahduttavaa nähdä pitkästä aikaa taas koko kolmen kopla yhdessä, ja Poppinenkin oli heti kuin kotonaan, vaikka ei paikassa koskaan ollut ennen käynytkään!

Matka sujui oikeastaan ihan hyvin, eikä Poppinen hätkähtänyt edes alikulkusillan yläpuolella rynnistävästä pikajunasta, tietyömaasta, taikka mistään muustakaan ohiajavasta ajoneuvosta. Satulan puuttuessa reissuhan siis luonnollisesti suoritettiin vieläpä ilman satulaa, eli kaikki katastrofin ainekset olisivat olleet kasassa, ellei alla olisi ollut mitä fiksuin hevonen. Kun oltiin hetki Poppisen kanssa saapumisen jälkeen vielä oltu laitumilla, paikan omistaja (eli Poppisen entinen omistaja) heitti Saaran ja minut koteihin. 

Tänään suuntasin laitumille jo puolenpäivän aikoihin, aikomuksenani ensin liikuttaa Jätkä ja sitten lähteä Poppisen kanssa takaisin kotitallille. Jätkän kanssa käytiin pitkällä maastolenkillä läheisillä hiekkakuopilla ja se heti alkuun yritti taas kokeilla että josko possuilu onnistuisi, kun en ole hetkeen sitä taas ratsastanut. :D Oli ihanaa päästä satulalla maastoon ja ihan vain hölkkäilemään. Poppisella kun meno on painoittuinut vain lyhyisiin ravipätkiin, kun ei kuskin tasapaino meinaa kestää...

Jätkän ratsastuksen jälkeen rapsuttelin hevosia hetken laitumella, jonka jälkeen nappasin Poppisen mukaani ja rupesin varustamaan sitä. Kahden aikoihin lähdettiin matkaan ja noin puoltatuntia myöhemmin oltiin Jokelan "keskustassa". Muutamat ihmiset jäivät kyselemään Poppisesta ja rapsuttelemaan sitä, ja jo edellisenä päivänä tapaamamme skootteripappa tuli jälleen vastaan ja tervehti nauraen. Sanoikin että on siinä hevonen, kun ei mitään pelkää, oikea cityponi! 

Jotta matka ei olisi liian joutuisasti sujunut, niin pakko kertoa että onnistuimme myöskin pienesti eksymään Kolsan metsään... Onneksi ihana koiraa lenkittämässä ollut naishenkilö opasti meidät oikealle tielle ja pian maisematkin alkoivat näyttämään jo tutuilta. 

Lopulta vähän reilu kahden tunnin ja neljäntoista kilometrin jälkeen saavuimme tallin pihaan. Poppinen pääsi hetkeksi huilailemaan karsinaan ja jalkojen hoidon ynnämuun jälkeen se pääsi tarhaan syömään päiväheiniään. Parasta koko reissussa oli heti Poppisen tuttuun porukkaan pääsemisen jälkeen ehkä se, että ohikulkijoilla oli selvästi hauskaa, kun seeprahuppuinen hevonen ja järjettömän kokoiseen keltaiseen sadeviittaan sonnustautunut ratsastaja reissailivat ympäri Jokelaa, ja pistin merkille että muutama otti myös kuvia, eli jos joku niitä jossain näkee niin saapa sitten vinkata minullekin! :D Muutama rohkea pyysi myös lupaa hevosen silittämiseen ja Poppinen selvästi nautti huomionosoituksista. 

Nyt huomenna pidetään ihan joku rento päivä satuloiden sovittelun ohella ja lauantaina sitten vapaa, jonka jälkeen kaksi päivää tehdään jotain kivaa, kunnes lähden viikoksi Viroon! Sieltä ehkä mahdollisesti sitten jotain postausta, jos onni suo ja päästään talleilemaan turisteina siellä... :) Yritän vielä kirjoitella ennen reissua taikka sitten ajastaa jonkun postauksen ensi viikolle, saa nähdä. Mutta nyt aika lopettaa, eli heipparallaa! 

Kesää odotellessa

Olihan tämä jo aikalailla arvattavissa. Ei tule kunnon kesää ilman kunnon talvea. Ainakin täällä meilläpäin voi heinäkuun lämpimät päivät laskea kahden käden sormin, kuten aika pitkälti kesäkuunkin. Harmittaa älyttömästi, että nyt vihdoin kun on vapaata, niin ei ole ilmoja tehdä mitään suunniteltua, mutta mitä todennäköisimmin heti koulunpenkille palatessa porottaa aurinko ikkunoista, tehden opiskelusta entistä tukalampaa. Höh.

Poppiselle kuuluu hyvää, tai no miten sen nyt ottaa. Viime kuukausien epämääräisestä liikutuksesta kerääntyneet piilovirrat alkavat selvästi purkautua, sillä nyt viimeaikoina olen ehtinyt putoamaan, raahautumaan liinan perässä sekä kestänyt kaikenlaista hyppimistä ja pomppimista. Putoamisesta on kylläkin jo muutama viikko, mutta liinaepisodi on vielä aika tuore, sillä perjantaina juoksuttaessani neitiä yhden vapaan jälkeen, sen päässä selkeästi tapahtui jotain ja sitten Reettaa vietiinkin jo kuin märkää rättiä. Yleensä yksi vapaa ei tee sille mitään, mutta nyt se veti laukkaspurtteja liinan päässä varmaan yhteensä noin viitisen minuuttia.

Tämä kesäkuulta

Satulaahan meillä ei edelleenkään ole. Viimeisin käytössä ollut satula ostettiin viime marraskuussa ja oli toukokuuhun asti hyvä, kunnes Poppinen alkoi jumittamaan ratsastaessa ja luimimaan satuloidessa. Nyt kesällä ollaan kokeiltu yhtä yleissatulaa, joka ei sopinut ja yhden pitäisi saapua lähipäivinä kokeiluun. Pari kertaa ollaan saatu lainata tallilta Star Trekkin koulusatulaa, joka oltaisiin voitu ostaa, ellen olisi sanonut ehdotonta ei:tä koulusatuloille. 

Hypätty ei olla kertaakaan selästä käsin toukokuun epäonnisten kisojen jälkeen. Puomeja toki ollaan hierojan suosituksesta menty sekä Poppisen kummastukseksi myös bankettia. Ajattelinkin alunperin etten enää Poppisella hyppäisi/sitä hypyttäisi, mutta näköjään hänen ylhäisyytensä päätti toisin. Eilen nimittäin oltiin kentällä ja Poppinen liinan päässä ympyrällä puomia ravaten. Homma sujui hienosti, kunnes Poppinen nykäisi oman mokani takia liinan irti käsistäni. Hetken ehdin ajatella että se ravaa portista ulos, mutta ei sellainen näköjään tullut sen mieleenkään. Se kaarsi lähimmälle esteelle ja hyppäsi sen korvat hörössä ja häntä tötteröllä. Tämän jälkeen sain liinasta otteen, kunnes se taas lipesi käsistäni Papanan päättäessä kokeilla isompaa estettä. Yhtä tyytyväisen oloisesti se taas liiteli esteen yli, jonka jälkeen karautti laukalla kentän toisessa päässä olevan Codyn luo. Sinne se sitten pysähtyi ja antoi oikein kiltisti kiinni ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

Haha, en kestä tätä istuntaa! Polvipaikkaiset housut ja älyttömän liukas nahkapenkki eivät olleet sopiva yhdistelmä.

Vastapainona Poppisen riekkuilulle ja temppuilulle se on myös näyttänyt aivan uusia puolia itsestään. Se nykyään hörisee aina kun menen sitä hakemaan, sekä tarhassa se tulee portille odottamaan. Pään syliin työntäminenkin on nykyään tuttu juttu ja kaikenlaiset rapsutteluhetket kuuluvat jo meidän arkeen. Poppinen on osoittanut myös ihan uudenlaista innokkuuta maastakäsittelyssä, sillä jo ensimmäisellä makuulle meno-kokeilulla se meni kolmesti maate! 

Ollaan tosiaan aika paljon tehty maastakäsinhommia sekä käyty ruohokentän ympäri kiertävällä kärryradalla hölkkäilemässä, sillä motivaatiota kenttätyöskentelyyn näin ilman satulaa ei oikein ole. Poppinen tietää kaikki mahdolliset tavat jallittaa minua, kun samanaikaisesti yritän keskittyä hiljaa selässä istumiseen. Hiekkakuopilla ei olla käyty niinkään useasti kuin ennen, sillä matka tallilta sinne on Poppisen mielestä hyvinkin hurja, ja on todennäköistä tulla sapelihammastiikerien syömäksi, ellei ole koko ajan valmiina hyökkäykseen. Meno ei sentään ole yhtä kaoottista kuin kesän alussa, jolloin Poppinen oli taluttaessakin tunkemassa jokaisesta rasahduksesta syliini!

Kuten jo arvata saattaa, on tästä ilman satulaa hömpöttelystä koitunut muutakin harmia kun vain ylienergisyys. Poppinen on nimittäin pudottanut lihaksiaan jo liiaksikin, eikä ilman satulaa ratsastus tunnu enää ilman huopaa kovin mukavalta. Nyt pikkuhiljaa ollaan kuitenkin saatu taas lisää massaa ja Poppisenkin edes se jonkin asteinen kulkemin on helpottunut aavistuksen verran. Tästä ei ole kuin suunta ylöspäin (no, pääseehän tästäkin vielä takaisin lähtöruutuun, mutta ajatellaan optimistisesti!). Ystäväni Heta, jonka perheen tallilla Poppinen nyt on, on myös ratsastanut Poppista muutaman kerran, ja tulevan Viron reissuni ajan olenkin saanut alustavan lupauksen että hän voi Papanaa liikuttaa, ettei vastassani ole sitten aikapommi reissusta kotiuduttuani! On ihana nähdä miten Poppinen kulkee niin nätisti Hetan alla, ja muutaman kerran se on jaksanut koota laukkaansakin oikein kunnolla!! 

Seuraavassa postauksessa sitten lisää kuulumisia, nyt saatte vielä nautiskella kesän kuvista, joista osa otettu jopa aurinkoisella säällä! Näkyillään siis seuraavassa postauksessa, ja jos teillä on jotain postausehdotuksia, niin heitelkääpä niitä kommenttien muodossa :) 

Kolme vuotta mittarissa

... nimittäin minulla ja Jätkällä!

Niin ne vuodet vain kuluvat. 

Kolme ihanaa-kamalaa vuotta sitten kiipesin ensimmäistä kertaa Jätkän selkään, ja tässä sitä ollaan vieläkin. Vaikka välimatka (tai oikeastaan aikataulut ja kyyditys) veroittaakin aika paljonkin yhteistä aikaa, tuntuu silti tuttuun selkään nouseminen kuin kotiin palaamiselta. 

Jätkä 4.7.2012 eteenpäin

Kuvat otettu 5.7.15, kun "vietettiin" meidän vuosipäivää!