Kesää odotellessa

Olihan tämä jo aikalailla arvattavissa. Ei tule kunnon kesää ilman kunnon talvea. Ainakin täällä meilläpäin voi heinäkuun lämpimät päivät laskea kahden käden sormin, kuten aika pitkälti kesäkuunkin. Harmittaa älyttömästi, että nyt vihdoin kun on vapaata, niin ei ole ilmoja tehdä mitään suunniteltua, mutta mitä todennäköisimmin heti koulunpenkille palatessa porottaa aurinko ikkunoista, tehden opiskelusta entistä tukalampaa. Höh.

Poppiselle kuuluu hyvää, tai no miten sen nyt ottaa. Viime kuukausien epämääräisestä liikutuksesta kerääntyneet piilovirrat alkavat selvästi purkautua, sillä nyt viimeaikoina olen ehtinyt putoamaan, raahautumaan liinan perässä sekä kestänyt kaikenlaista hyppimistä ja pomppimista. Putoamisesta on kylläkin jo muutama viikko, mutta liinaepisodi on vielä aika tuore, sillä perjantaina juoksuttaessani neitiä yhden vapaan jälkeen, sen päässä selkeästi tapahtui jotain ja sitten Reettaa vietiinkin jo kuin märkää rättiä. Yleensä yksi vapaa ei tee sille mitään, mutta nyt se veti laukkaspurtteja liinan päässä varmaan yhteensä noin viitisen minuuttia.

Tämä kesäkuulta

Satulaahan meillä ei edelleenkään ole. Viimeisin käytössä ollut satula ostettiin viime marraskuussa ja oli toukokuuhun asti hyvä, kunnes Poppinen alkoi jumittamaan ratsastaessa ja luimimaan satuloidessa. Nyt kesällä ollaan kokeiltu yhtä yleissatulaa, joka ei sopinut ja yhden pitäisi saapua lähipäivinä kokeiluun. Pari kertaa ollaan saatu lainata tallilta Star Trekkin koulusatulaa, joka oltaisiin voitu ostaa, ellen olisi sanonut ehdotonta ei:tä koulusatuloille. 

Hypätty ei olla kertaakaan selästä käsin toukokuun epäonnisten kisojen jälkeen. Puomeja toki ollaan hierojan suosituksesta menty sekä Poppisen kummastukseksi myös bankettia. Ajattelinkin alunperin etten enää Poppisella hyppäisi/sitä hypyttäisi, mutta näköjään hänen ylhäisyytensä päätti toisin. Eilen nimittäin oltiin kentällä ja Poppinen liinan päässä ympyrällä puomia ravaten. Homma sujui hienosti, kunnes Poppinen nykäisi oman mokani takia liinan irti käsistäni. Hetken ehdin ajatella että se ravaa portista ulos, mutta ei sellainen näköjään tullut sen mieleenkään. Se kaarsi lähimmälle esteelle ja hyppäsi sen korvat hörössä ja häntä tötteröllä. Tämän jälkeen sain liinasta otteen, kunnes se taas lipesi käsistäni Papanan päättäessä kokeilla isompaa estettä. Yhtä tyytyväisen oloisesti se taas liiteli esteen yli, jonka jälkeen karautti laukalla kentän toisessa päässä olevan Codyn luo. Sinne se sitten pysähtyi ja antoi oikein kiltisti kiinni ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

Haha, en kestä tätä istuntaa! Polvipaikkaiset housut ja älyttömän liukas nahkapenkki eivät olleet sopiva yhdistelmä.

Vastapainona Poppisen riekkuilulle ja temppuilulle se on myös näyttänyt aivan uusia puolia itsestään. Se nykyään hörisee aina kun menen sitä hakemaan, sekä tarhassa se tulee portille odottamaan. Pään syliin työntäminenkin on nykyään tuttu juttu ja kaikenlaiset rapsutteluhetket kuuluvat jo meidän arkeen. Poppinen on osoittanut myös ihan uudenlaista innokkuuta maastakäsittelyssä, sillä jo ensimmäisellä makuulle meno-kokeilulla se meni kolmesti maate! 

Ollaan tosiaan aika paljon tehty maastakäsinhommia sekä käyty ruohokentän ympäri kiertävällä kärryradalla hölkkäilemässä, sillä motivaatiota kenttätyöskentelyyn näin ilman satulaa ei oikein ole. Poppinen tietää kaikki mahdolliset tavat jallittaa minua, kun samanaikaisesti yritän keskittyä hiljaa selässä istumiseen. Hiekkakuopilla ei olla käyty niinkään useasti kuin ennen, sillä matka tallilta sinne on Poppisen mielestä hyvinkin hurja, ja on todennäköistä tulla sapelihammastiikerien syömäksi, ellei ole koko ajan valmiina hyökkäykseen. Meno ei sentään ole yhtä kaoottista kuin kesän alussa, jolloin Poppinen oli taluttaessakin tunkemassa jokaisesta rasahduksesta syliini!

Kuten jo arvata saattaa, on tästä ilman satulaa hömpöttelystä koitunut muutakin harmia kun vain ylienergisyys. Poppinen on nimittäin pudottanut lihaksiaan jo liiaksikin, eikä ilman satulaa ratsastus tunnu enää ilman huopaa kovin mukavalta. Nyt pikkuhiljaa ollaan kuitenkin saatu taas lisää massaa ja Poppisenkin edes se jonkin asteinen kulkemin on helpottunut aavistuksen verran. Tästä ei ole kuin suunta ylöspäin (no, pääseehän tästäkin vielä takaisin lähtöruutuun, mutta ajatellaan optimistisesti!). Ystäväni Heta, jonka perheen tallilla Poppinen nyt on, on myös ratsastanut Poppista muutaman kerran, ja tulevan Viron reissuni ajan olenkin saanut alustavan lupauksen että hän voi Papanaa liikuttaa, ettei vastassani ole sitten aikapommi reissusta kotiuduttuani! On ihana nähdä miten Poppinen kulkee niin nätisti Hetan alla, ja muutaman kerran se on jaksanut koota laukkaansakin oikein kunnolla!! 

Seuraavassa postauksessa sitten lisää kuulumisia, nyt saatte vielä nautiskella kesän kuvista, joista osa otettu jopa aurinkoisella säällä! Näkyillään siis seuraavassa postauksessa, ja jos teillä on jotain postausehdotuksia, niin heitelkääpä niitä kommenttien muodossa :)