Kunnialla on suoritettu joulukalenteri loppuun. Sain aivan valtavan ihania lahjoja joista suosikkeihin nousi Poppisen omistajalta saatu taulu Poppisen kuvalla! Mitäs te saitte?
Ja koska nyt olette päässeet jo lukemaan elämästäni poistuneista hevosista, on kai aika raottaa teille hiukan minun ja Poppisen ensitapaamista ja yhteisiä alkuaikoja?
______________________
En tarkalleen ottaen muista, että missä olin silloin, kun äiti reilut kaksi vuotta sitten ilmoitti että oli bongannut jonkun hevosen meidän ylätieltä, ja että pääsisin kokeilemaan sitä. Innostuin asiasta ihan kamalasti, ja muistan kun tivasin hevosen nimeä, sukupuolta, ikää, säkää, rotua jne. Äiti ei tietenkään ollut kysynyt muuta kuin rodun, ja lämminveriseksi se paljastuikin. Jännityksellä odotin lähemmäs kahta viikkoa, että minkälainen hevonen sieltä paljastuisi. Rauhallinen ja Pikkiksen kaltainen vanha ruuna, vaiko nuori ja säpäkkä tamma. Kun sitten vihdoin 11.10.2011 kurvasimme tallin pihaan, mielessäni muhineet haavekuvat sulivat. Hevonenhan oli suloisempi kuin olin kuvitellut!
Oikeestaan ensimmäinen ratsastus ei sujunut niin kuin olin kuvitellut. Aluksi en saanut nostettua laukkaa, enkä pystynyt istumaan harjotusravissa. Minulla oli tuolloin myös todella huonot kengät ratsastukseen (tennarit) ja jalustimet olivat liian pitkät, eli siis tuloksena oli se, että jalat liukuivat jalustimiin, joka teki ratsastuksesta vielä hankalempaa. Loppujen lopuksi sovimme kuitenkin aloittavani Poppisen vuokraamisen.
Ensimmäinen sitten ihan kunnon ratsastus päättyikin aikalailla huonosti. Maastosta tultuamme Jätkän sen aikaisen vuokraajan kanssa, ravailimme vielä hetken halkotarhalla. Kävellessäni vielä lopuksi loppukäyntejä, Poppinen tuntui yhtäkkiä kaatuvan. Ihan nurinhan se ei mennyt, mutta säikähdin kuitenkin ja hyppäsin alas selästä. Tarkistin jalat ja muistaakseni vasemmasta etukaviosta törrötti reilu viiden sentin mittainen naula. Siitä huusin ensin Jätkän vuokraajalle, joka soitti nopeasti Poppisen omistajalle, joka tuli sitten ja otti naulan pois. Tallissa Poppisen jalkaa huuhdottiin ja putsattiin kaikin mahdollisin tavoin, jonka jälkeen siihen pistettiin side.
Naulasta seurasikin sitten kaviopaise ja karsinalepoa muutama päivä. Karsinalevon aikana pääsin kuitenkin tutustumaan entistä paremmin tähän vallattomaan, mutta ennenkaikkea kilttiin hevoseen. Kun Poppinen pääsi taas tarhailemaan, sain aloittaa myöskin sen taluttelun.
Taluttelin ja hoidin Poppista mielelläni, sillä se oli kerännyt virtaa aika reilusti lomansa aikana, joten selkään en olisi missään nimessä vielä uskaltanut mennä. Poppisen omistaja ja toinen vuokraaja hoitivatkin ratsastuksen alkuun, ja kun Poppinen oli rauhoittunut edes hieman, pääsin minäkin takaisin kyytiin.
Koska kenttää ei ollut, maastoilimme paljon. Maastoilusta meni kyllä into, sillä en uskaltanut laukata lainkaan, sillä pelkäsin Poppisen ryöstävän tai pukittavan, saaden minut tippumaan. Olihan Poppinen kiva, minä vain olin arka maastossa. Toki kyllähän Poppinenkin mielellään testaili minua. Joskus halkotarhalla ratsastaessani se ei suostunut nostamaan laukkaa, ja sitten vihdoin kun sain nostettua laukan, se saattoi heittää muutaman pukin ja rynnätä täyttä vauhtia eteenpäin saaden minut jättämään laukan sikseen siltä erää.
Kerran tapahtui myös hieman hassusti, kun olimme vierailemassa naapurin kentällä. Oli muistaakseni helmikuu ja ystäväni oli mukana tallilla. Päätettiin sitten lähteä katsastamaan naapuritallin kenttä, ja suunnitelmissa oli mennä siellä ihan kunnolla, kun missään muualla ei oikein kyennyt. Poppinen kuitenkin aloitti heti säikkymisen ja pomppimisen kun pääsimme kentälle, ja sitten se vielä alkoi könkkäämään ihan oudosti. Hakkasimme tilsoja pois, mutta sama jatkui taas. Lopulta luovutimme ja lähdimme takaisin kotitallille. Tallilla Poppisen omistaja kuitenkin otti Poppisen liinaan ja juoksutti Poppista hieman halkotarhalla. Ja nyt, Poppinen ei könkännyt mitenkään.
Poppinen oli tosiaan alkujaan ovela kuin kettu, ja se keksi aina keinoja vedättää minua. Onneksi nykyään ei tapahdu enää tuollaisia.
Vuoden vaihteen jälkeen luottamusta alkoi kuitenkin syntyä luottamusta, ja Poppisen pelleilyt vähentyivät. Toki temppuileehan Poppinen edelleenkin joskus, muttei yhtä pahasti kuin tuolloin.
Siinä oli nyt tiivistettynä minun ja Poppisen ensikohtaaminen ja alkuvaikeuksia, mitä piditte?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Idea kävivät tosissaan vähiin, joten tämä luukku oli ainut jäljelle jäänyt hätävara... No ei siinä mitään, toivottavasti pidätte!
______________________
Reetan joulun in-lista:
Joulumaastot
Yhdessäolo
Jouluruoka
Joululahjat
Poppinen
Jätkä
Joulukuvat
Joulukortit
Joululaulut
Piparit
Lumihanki
Tonttulakit
Reetan joulun out-lista:
Poppisen pukittelu
Kuusenoksat, pistelevät inhottavasti jos metsässä ratsastaa
Ihmisten kiire
Kaaos kaupoissa
Blogin jo aikaisemmin luvatun joulukalenterin toteutus...
Poppisen joulun in-lista:
Herkut, niitä saa joulun aikaan aina paljon!
Joulupukiksi kutsuttu punanuttu
Hanget (joita ei kyllä tänä jouluns ollut lainkaan)
Rennot maastolenkit ilman satulaa, joulun alla Reetta laiskistuu, ja me mennään paljon maastossa, varsinki ilman satulaa!
Pukittelu (jonka Reetta laskee kylläkin vain joulunodotukseksi...)
Kuusenoksat, joita me saadaan järsittäväksi tarhaan ja joskus myös karsinaan.
Jouluruoka, mä kyllä oon laihiksella, ni vaihdoin kinkun peacemakeriin!
Joululahjat, kyllä mä aina jotain pientä saan!
Poppisen joulun out-lista:
Joululaulut, sillä niitä on kuultu jo tarpeeksi Reetan kailotellessa epävireisesti maastoillessa...
Tonttulakit, hyi!
Poronkorvahatut, tuplahyi!!
Piparit, tai ainakin kaupan piparit, yäk!
Reetan oudot päähänpistot joulukuvauksista, kuka jaksaa muka mennä jonnekin keskelle peltoa seisomaan joku tyhmä tonttulakki päässä??
Ihmisten kiire...
Musta joulu, pöh!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Luukussa viisi tehtiin katsaus kuluneeseen vuoteen, katsotaan nyt, minkälaiset ovat tavoitteet ensivuodelle!
______________________
Ensimmäisenä tavoitteena olisi selvitä ilman suurempia sairasteluja/taukoja kummankin hevosen kanssa. Tämä vuosi menikin aikalailla penkin alle, kun koko ajan jompikumpi tai molemmat olivat kipeinä, ei kiva! Toinen tavoite olisi ehkä saada se sopiva penkki Poppiselle, sillä edellinen ei ollutkaan sopiva, jonka takia mennään nyt ilman satulaa/Jätkän satulalla niin kauan, kunnes sopiva löytyy. Kolmas tavoite olisikin sitten päästä ihan kunnolla taas treenaamaan ja hyppäämään. Sanotaan yhdessä hei hei, treenaustauoille!
Neljäs tavoite olisi nyt sitten tämä kilpailuihin osallistuminen. Ensi vuonna olisi tavoitteena mennä edes joissankin kisoissa Helppo B-luokka, tutun ja turvallisen Helppo Ceen lisäksi. Ja vaikka niinkin hassulta kuulostaa, niin tavoitteena olisi myös saada edes yksi ruusuke kotiinvietäväksi ensi vuoden aikana! Ja viides tavoite olisi ennenkaikkea muistaa pitää hauskaakin, eikä päästää hommaa vain pakkopullaksi!
Yksi tavoite olisi myös mahdollisesti käydä ainakin yksissä estekisoissa, tai edes hypätä uudestaan se sama 90 cm, joka meni rikki tämän vuoden syyskuussa. Treenaamiseen liittyen myös toivottavaa olisi saada tasainen peräänanto läpi esim. kouluradan, ja saada laukkaa hieman pyörivämmäksi. Esteillä toivoisin vielä jännityksen kokonaan pois, tai ainakin niin, että 60 cm ylittyy ilman mitään pelkoa. Ja viimeisin, muttei kuitenkaan vähäisin olisi saada hieman karsittua putoamisia, joten tasapainoa tarvittaisiin!
Jätkä on hirveen ilosen näköinen!
Eli tässäpä on tiivistelmä:
1. Treenauskunto ympäri vuoden
2. Poppiselle satula
3. Tosissaan treenaaminen
4. Kunnon hyppääminen
5. Osallistuminen kisoihin
6. Edes yksi Helppo B
7. Vähintään yksi ruusuke kotiinviemisiksi
8. Hauskanpito
9. Yhdet estekisat
10. Hyppääminen yli 90cm
12. Tasainen peräänanto
13. Pyöreyttä laukkaan kummallakin
14. Esteillä 60 cm ilman pelkoa
15. Tasapaino paremmaksi ja vähemmän tippumisia.
Millaisia tavoitteita teillä on ensivuodeksi?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poiketaan kokonaan hevosaiheesta, ja tutustutaan tarkemmin meidän kotona temmeltävään karvakansaan!
______________________
Eli ensimmäisenä mainitsemisen arvoinen on vanha kissaherra Tane aka Tauno, jolla on kylläkin noita lempinimiä ties kuinka paljon, mm. Tunu, Manu, Tanuli, Vaari jne. Tane on siis tavallinen maatiaiskissa, jonka arvioitu ikä on kymmenen. Haimme Tanen Eläinsuojelu- ja hoitokeskus Onnentassusta, vaikka olimme ensin valitsemassa tyttökissaa.
Välillä, kun kävelen kouluun tai tallille, Tane tahtoo välttämättä tulla saattamaan minut. Tallillehan se jää aina, eikä se joskus edes muista miten tullaan takaisin kotiin, joten joskus sen joutuu hakea sieltä. Tane myöskin nukkuu mielellään yöt kanssani, ja välillä se menee makaamaan tyynylleni, ja sitten se sähähtää jos sitä yrittää siitä nostaa. Niinpä joudunkin välillä nukkumaan ilman tyynyä.
Tane on tosiaankin ensimmäinen kissamme, ja Tane saapui meille joulukuussa (ellen ihan väärin muista) vuonna 2008.
Seuraava kissamies on myöskin esittelemisen arvoinen, nimittäin Väinö-vainaa, joka harmillisesti menehtyi lokakuussa. Väinö oli kuitenkin myöskin maatiaiskissa, kellertävän värinen, ja ikää häneltä löytyi nelisen vuotta. Väinön saimme perhetutun kanssa, jonka mökiltä Väinö oli löytynyt muutaman viikon ikäisenä, ilman emoa. Ikävä on kova.
Kolmantena saimme joukkoon hieman naisvahvistusta. Nimittäin tyttökissa Elsa, joka tuli itseasiassa meille neljänneksi kissaksi, silloin kun vielä Siiri-kissamme oli meillä. Siiri kuitenkin otti ja lähti, joten meille jäi vain kolme kissaa.
Elsa on samaa rotua kuin pojatkin ja Elsan saimme jostain päin Jokelaa. Elsa on muutaman vuoden ikäinen ja yhäkin leikkaamaton, ja se on saanut jo yhdet pennut.
Sitten meidän kakarakatraaseen kuuluu kolme pentua. Kaikki ovat tyttöjä, vaikka Armas-nimi hieman hämääkin. Kyseessä on siis AAA-kolmikko, eli Ansa, Aili ja äsken mainittu Armas. Ne ovat siis Elsan pentuja, ja syntyivät heinäkuussa.
Pentuja syntyi alkujaan viisi, mutta kaksi annoimme pois, ja olisimme antaneet myös Ailin, jos Väinö olisi vielä täällä. Pennuista en löytänyt kunnon kuvia, mutta tässä on kuva, jossa näkyy myös Pipsa-niminen tyttöpentu.
Sitten siirtykäämme täysin minun omiin gerbiileihin. Omistan siis tosiaan kahdeksan gerbiiliä, jotka ovat kaikki sukua toisilleen, josta voikin päätellä että gerbiilivauvat eivät olleet suunniteltuja... Kaksi olen myynyt Eveliinalle, ja yhden kissa onnistui saamaan, eli toisin sanoen niitä olisi tällä hetkellä yksitoista. Ikää Tiuhdilla ja Viuhdilla on vähän reilu kaksi vuotta, ja muilla taas vuosi tai vähemmän.
TYTÖT:
Viuhti
Myy
Vilijonkka
POJAT:
Tiuhti
Nipsu
Niisku
Hosuli
Nuuskamuikkunen
Kuten huomaatte, nimet on otettu Muumeista, kuten myös Even gerbiilien nimet, jotka ovat Hemuli ja Haisuli. Tytöt ja pojat asuvat eri terraarioissa ja pyrin päästämään gerbiilit viikottain vapaaksi juoksemaan. Kaikista gerbiileistä ei löydy kuvaa, joten tässä kuva Myystä pienenä.
Sitten lämmitetystä leikkimökistä löytyy kanikaksikko, Tupsu ja Pörrö! Kumpikin on poikia ja ne ovat syntyneet vuonna 2010. Niitä ulkoilutetaan kesäisin/keväisin/syksyisin häkeissä tai vaihtoehtoisesti valjaissa. Oikeasti Pörrö on minun ja Tupsu on veljeni, mutta niiden kanssa touhuilevat kaikki.
Kumpikin on albiinoja ja hermeliini x leijonaharjaskaniristeytyksiä. Vuonna 2010 meillä oli vielä tyttöpupu, Töpö, mutta se joutui lähtemään, sillä meillä ei ollut tilaa kolmelle kanille, joista kaksi oli poikia ja yksi tyttö, sillä meille puput myynyt henkilö sanoi pupujen olevan tyttöjä...
Siinä olivatkin nyt tämänhetkiset lemmikit esiteltyinä, toivottavasti piditte! :)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Katsellaan nyt tämän luukun kunniaksi tämän vuoden kilpailuja. Yhdistä tosiaan tuli vain ruusuke, mutta ensi vuonna ollaankin jo paremmassa kunnossa!
______________________
Helmikuussa osallistuin elämäni ensimmäisiin koulukisoihin Hyvinkään ratsastuskeskuksessa, ja sain ratsukseni toivomani Leevin. Luokka oli Helppo B k.n. special, joka meni aikalailla penkin alle. Luokan jälkeen sain kuitenkin äimistyä oikein kunnolla, kun nimeni kuulutettiin palkintojen jakoon. Sijoituimme toisiksi prosentein 57.8 %.
Toisiin koulukilpailuihin osallistuin huhtikuussa jälleen Hyyppärässä, ja nyt pääsin kokeilemaan samaa rataa Henrin kanssa. Kisat olivat meidän osalta aika katastrofi, varsinkin rata, mutta virheistä oppii! Prosentteja saimme vain 49 %.
Kolmannet koulukilpailuni olivat myöskin huhtikuussa, mutta nyt kentällä. Menin jälleen Henrillä, ja vaikka rata ei sujunutkaan yhtään sen paremmin, saimme roimasti paremmat prosentit! Sijoitusta emme saaneet, sillä tulimme muistaakseni viidensiksi, ja vain neljä palkittiin. Prosentteja näistä kisoista tuli 58.8. %.
Neljännet koulukilpailuni olivat KKR:n järjestämät harjoituskoulukilpailut toukokuussa, joihin osallistuin Poppisella. Rata meni huonosti, sillä jouduin ensimmäistä kertaa ikinä pistämään kannukset jalkaan sekä jouduimme menemään lainakuolaimilla, koska omat kuolaimemme eivät kuulemma olleet sallitut. Prosentteja niinkin huimasti kuin 48.8. %.
Viidennet kilpailuni olivat jo hieman isommat, nimittäin toukokuiset ratsastuskoulutuntilaisten mestaruudet Hyyppärässä, joissa menin jälleen Henrillä. Henri oli verryttelyn loppupuolella parempi kuin ikinä, mutta rata menikin ihan plörinäksi. Toiselta tuomarilta sain muistaakseni 55% ja toiselta 51%, joten prosentteja kolhati siis 53.8 %.
Seuraavat kilpailut olivatkin vasta syksyllä ja ne myös KKR:n järjestämät. Ensin minun piti osallistua Poppisella, mutta Poppinen tulikin kipeäksi ennen kisoja, joten neljän päivän harjoittelulla suuntasimme Jätkän kanssa Helppo C luokkaan. Radalla Jätkä rikkoi laukasta raviin muutaman kerran, ja koko pakka levähti käsiin, mutta sekin oli Jätkän kusihädän syytä. Prosentteja saimme kuitenkin 57.27 %, jolla raivasimme tiemme kuudensiksi.
Ja viimeisimmät kilpailut olivat tallimme omat tehtäväkilpailut marraskuussa. Hevoset arvottiin ja sain Emmin, Jätkän jouduttua jäämään pois kisasta haavan takia. Rataan kuului mm. pujottelua, puomeja, peruutusta, ristikko sekä rasteja. Emmillä oli hieman ylimääräistä energiaa, joten rata oli aikamoista rynnimistä, mutta tulimme kuitenkin kolmansiksi!
Tässä olivat siis tosiaan tämän vuoden kilpailut ja ensivuonna uudet kujeet!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä luukussa kerron hiukan valokuvaamisestani sekä kuvien muokkauksesta.
______________________
Pohjustetaan tämä nyt sillä, että kuvauskalustooni kuuluu Canon EOS 1100d, Canon EOS 400d sekä hyllyllä pölyyntyy Canonin vanha filmikamera. Objektiiveja löytyy yhteensä neljä, kaksi tavallista kittiputkea (18-55mm), yksi Canonin 28-80mm, sekä Sigman 70-300mm. Canonin omaa objektiivia en paljoakaan käytä, sillä se tuottaa todella huono laatuista kuvaa, vaikka ihan hyvä vaihtoehto onkin, jollei halua tavallista kittiputkea käyttää. Sigman olen todennut ihan hyväksi, vaikka haaveissa seikkaileekin uusi objektiivi...
Kuvaamisessa en ole mikään mestari, joten aikalailla aloittelijaksi voisin itseäni nimittää. Lähes kaikki kuitenkin nettiin päätyvistä kuvistani on käsitelty tietokoneella, joka on mielestäni yksi tärkeimmistä kuvaamiseen liittyvistä asioista. Vaikka hyviä kuvia tulisikin suoraan kamerasta, ovat ne yleensä ainakin hiukan paremman näköisiä, kunhan niitä on hieman käsitellyt. Itse käsittelen kuviani Adobe Photoshop CC-nimisellä ohjelmalla, mutta joitain simppeleitä muokkauksia saatan tehdä myös netistä löytyvillä ohjelmilla.
1) Tässä täysin muokkaamaton raakaversio kesältä 2012. Kuvan hevonen on Harvialan Hevostilalla majaileva suomenhevosruuna Lekun Viki, eli tutummin Leksa.
2) Tässä kohtaa kuvan tarkkuutta ja väriä on hieman muuteltu. Kuva olisi ihan ok näinkin, jos tahtoisin tästä astetta harmaamman, mutta koska haluamme tästä mahdollisimman "oikean"värisen, jatkamme vielä.
3) Ja nyt on sävyjä sekä vielä vähän tarkkuutta muunneltu, ja kuvasta tuli ihan kiva, vaikka pieniä asioita olisin voinut muuttaa, kuten esim kuvan rajausta ja varjostuksia. Tästä tuli tosiaan ihan simppeli ja iPiccyssa tarkkuuden säädäntään käytän juurikin tuota Sharpenin claritya, enkä niinkään ylempää vaihtoehtoa.
1) Kuva kopioitu facebookistani, kun en enää tietokoneelta löytänyt, joten laatu on sen mukainen... Mutta tässä siis alkuperäinen kuva.
2) Lisäsin vähän kirkkautta sekä varjostusta ja muuntelin hieman sävyjä. Kuvaa muokkasin ehkä vähän turhan raisusti näin laadun puolesta, mutta paljoa en olisi jättänyt pois. Tämän jälkeen kuva olisikin/on valmis julkaistavaksi!
Joskus teen myös hieman suurempiakin muokkauksia kuviini, kuten esim. poistan esineitä/lankoja kuvauskohteiden edestä tai takaa. Yleensä nämä muokkaukset ovat kaikkein rasittavimpia, sillä on hankala saada kuva näyttämään aidolta, vaikka jotain siitä edestä poistaisikin. Tässä nyt kuitenkin pieni esimerkki siitäkin:
1) Oikea versio. Nyt kuvasta vain poistetaan kaikki tarpeeton, mahdollisimman huomaamattomasti...
2) Ja tadaa, tässä on tulos! Okei, kuvaa on muokattu myös muutenkin, mutta siis pääpointtina on nuo langat.
Muitakin pois-muokkauksia olen tehnyt, ja yhteen kuvaan jopa taikonut lunta taustalle, mutta nämä varmaankin riittävät tähän luukkuun. Kertokaapa mitä mieltä olitte tästä postauksesta? :)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jees, vihdoin videota! Käykääpä nyt tästä ainakin jättämässä kommenttia, jookosta? Aikamoista tökkimistä kyllä koko video ja en osaa lainkaan esiintyä kameralle...
______________________
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos ette nyt muuta tästä joulukalenterista irti saa, niin ainakin olette nähneet paljon julkaisemattomia kuvia sekä olette saaneet kuulla Pikkiksestä ja nyt vielä Sipsusta!
______________________
Sipsu tuli tallille huhtikuun alussa, vuonna 2011. Muistan kuinka oli ollut puhetta jo jonkun aikaa, että tallille tulisi uusia asukkeja, joista yksi olisi poni. Koska olin vielä pituudeltani sekä painoltani täysin sopiva shetlanninponeille, olin innostunut ajatuksesta kovin, eikä mennyt kauaakaan, kun uunituore vuokraponini seisoi tallinpihassa.
Sibylla aka Sipsu oli siis kuusivuotias ruunivoikko shetlanninponi, jota katsellessani ensimmäinen ajatus oli "ihana!". Sipsun sekä sen kanssa samaa aikaa tulleen lämminveritamman Divinen annettiin muutaman päivän totutella uuteen ympäristöön, jonka jälkeen pääsin Sipsun selkään.
Ensimmäinen ratsastus sujui ongelmitta. Toki oli hieman hassua mennä taas pitkästä aikaa niin pienellä ponilla, kun oli tottunut hevosiin. Sipsulla oli myös lännensatula, joten tavallisiin penkkeihin tottuneena Sipsun satula tuntui hassulta. Ensimmäisellä ratsastuskerralla en laukannut vielä, enkä muistaakseni ratsastanut kovinkaan kauaa. Ratsastuksen loppuvaiheilla poni päätti kuitenkin ilmoittaa että hänelle riittää, ja teki ravista pysähdyksen ja meni siitä maaten. En kuitenkaan onneksi jäänyt alle, eikä satulalle käynyt mitään. Mutta siitä päivästä aloitin Sipsun vuokraamisen muutama kerta viikkoon.
Toiselle ratsastuskerralle sain kuvaajan ja silloin myös kokeilin laukkaa. Pikku ponityttö-Reetta oli aivan tohkeissaan koko ponista! Toisen ratsastuskerran päätteeksi kävimme vielä tiellä kävelemässä loppukäynnit, ja Sipsu oli ihan kiltisti. Sipsusta mielipiteeni oli heti enkeliponi, sillä eihän se ollut tehnyt mitään pahaa, muuta kuin mennyt makuulle silloin ensimmäisellä kerralla. "Enkeliponimaisuus" oli kuitenkin vain alkuajan esittämistä, sillä vaikka poni olikin ihan kiltti oikeastikin, niin joskus siitä kuoriutui oikea kakara.
Mitään kummallisuuksia ponihan ei osannut, enkä sen puoleen minäkään, joten mentiin vain ihan perusjuttuja kentällä ja joskus käytiin maastossa. Toukokuun puolella Sipsu alkoi jo näyttämään taitojaan pelleilymielessä, ja tiputtua tuli aika useasti.
Yhden tippumisen olisin voinut vielä listata luukkuun neljätoista. Oltiin nimittäin Sipsun kanssa maastossa, yhdellä metsätiellä, jonka alkupätkä on asfalttia. Oltiin siis tulossa hiekkakuopilta takaisin tallille päin, kun takaamme tuli auto, jolla oli peräkärry perässään. No ei siinä vielä mitään, väistin reunaan ja auto tuli aika reippaasti takaa. Se tuli kohdallemme ja meni ohi. Vähän matkaa edessämme peräkärry tömähti suoraan kuoppaan, josta kuului aivan järkyttävä ääni. Sipsu säikähti ääntä ja teki u-käännöksen lähtien laukkaamaan poispäin. Minä menetin puolessa matkaa tasapainoni ja lensin siihen asfaltille. Onneksi Sipsu pysähtyi heti, eikä lähtenyt karkuun! Autoilija ei tainnut huomata tilannetta, eikä häntä siitä voinut mitenkään syyttääkään. Ahteriin tuli kuitenkin ihan järkyttävä mustelma ja istuminen teki hiukan kipeää!
Etualalla Pikkiksen pylly ja takana Sipsu ja minä!
Joskus maastoillessani Sipsu yritti kääntyillä kotiin, ja jos ei onnistunut, niin sitten pakiteltiin ojiin ja temppuiltiin muuten. Kentälläkään Sipsu ei voinut kävellä edes loppukäyntejä, jos muut saivat ruokaa. Kuten kerran kun ratsastin kentällä ihan normaalisti, kun muille käytiin heittämässä vähän heiniä. Ratsastuksen aikana minulla oli ollut jo hieman ongelmia ponin kanssa, kun se oli ottanut äkkilähtöjä, ja yrittänyt tiputtaa minut kaikin tavoin. Lopulta kuitenkin Sipsu iski kaikki kortit pöytään ja päätti väen vängällä mennä syömään ja tunki itsensä kentän aitojen läpi. Jäin aidan ja satulanupin väliin, ja sen jälkeen mulla komeilikin poskessa kiva haava, joka tuli rautaisesta "kahvasta" kentän portissa. Onneksi tallinomistaja huomasi ahdinkoni ja tuli pelastamaan minut pinteestä.
Suurimmaksi osaksi Sipsun kanssa puuhailu oli kuitenkin kivaa. Ponithan tiedetysti ovat hiukan jääräpäisiä, joten tylsää ei ainakaan tullut. Sipsulla ei paljoakaan ratsastanut muut, joten joskus kuvittelin omistavani sen. Olihan sen liikutus joskus viikonkin ajan minun vastuullani.
Yksi viikko onkin jäänyt hyvin mieleeni. Sain silloin pitää koko viikon Sipsua itselläni ja tehtiin kaikkea maan ja taivaan välillä. Sipsu olikin lähes ainut Dessin lisäksi, joka sai minut pysymään tallilla Pikkiksen lopetuksen jälkeen. Kerran kyseisen viikon aikana unohdin ottaa Sipsulta riimun pois viedessäni sen laitumelle. Yritin tottakai ottaa riimun sitten pois, mutta eihän Sipsu suostunutkaan enää antamaan kiinni. Aina kun astuin askeleenkin lähemmäksi, niin uusi spurtti laitumen toiseen päähän. Ratsastaessakin Sipsu oli ollut kovin energisen oloinen, ja lopulta olin luovuttanut, kun mikään ei ollut onnistunut.
Lopulta sain Sipsun kuitenkin herkkujen avulla kiinni ja sain riimun pois päästä. Mutta heti, kun päästin otteeni Sipsusta, se lähti pukkilaukalla laitumen toiseen päähän ja jäi sinne kyhjöttämään yhdessä laiduntoverinsa kanssa.
Kyseisen viikon viimeisenä päivänä menin Sipsulla ilman satulaa kentällä ja onnistuin jälleen kerran putoamaan. Enkä vain yhtä tai kahta kertaa, vaan yhteensä kuusi kertaa! Ensimmäisen kerran putosin muistaakseni pukista, jonka jälkeen poni otti ilon irti ja heitti minut maahan joko äkkikäännöksillä tai pukittamalla. Kerran hypätessäni takaisin selkään, Sipsu lähti pukitellen laukkaan ja sitten makasinkin taas maassa. Sen jälkeen putosin vielä kerran, jonka seurauksena suutuin oikein kunnolla ponille ja taistelimme niin kauan, kunnes se suostui laukkaamaan pukittelematta. Se oli kyllä yksi mieleenpainuvimmista kerroista Sipsun kanssa.
25.6. ystäväni tuli mukaani tallille. Lähdettiin maastoon sillä tavalla, että minä ratsastin Sipsulla ja ystäväni pyöräili. Mentiin reipas maastolenkki kaatosateessa, ja hauskinta maastossa oli se, kun ystäväni kiihdytti vauhtia pyörällään, niin Sipsu ampaisi samantien matkaan. Niinpä menimme täyttä vauhtia vierekkäin, kumpikin omalla menopelillään.
Samaisen maastoreissun aikana käytiin myös hakemassa meiltä kotoa sokerinpaloja Sipsulle ja syötettiin niitä tallissa Sipsulle. Se oli kiistämättä paras muistoni Sipsun kanssa. Sovittiin vielä ystäväni kanssa, että ylihuomenna uudestaan samalla tavalla, jos olisi vaikka vähän parempi ilma. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut.
Seuraavana päivänä sain puhelun. "Sipsu lähtee tänään, sä voit käydä vielä ratsastamassa ennen kun tullaan." Siihen romahti pienen hevostytön elämä. Jo kaksi rakasta kaviokasta samassa kuussa. Ensin Pikkis ja sitten vielä Sipsu. Puhelun jälkeen pyöräilin mahdollisimman nopeasti tallille ja halasin Sipsua tiukasti. Sen harjaan tuntui turvalliselta itkeä, samoin kuin Pikkiksen lopetuksen jälkeen.
Tallissa hoidin Sipsun oikein hienoksi ja lähdimme ilman satulaa maastoon. Mentiin samoja reittejä kuin edellisenä päivänä. Sipsu käyttäytyi moitteettomasti, sillä se ei pukitellut, ei ryöstänyt, eikä kääntynyt kotiin. Mentiin reilu tunnin lenkki, josta suurinosa laukattiin ja hypättiin jopa kerran pienen ojan yli. Lopulta oli aika kääntyä takaisin. Koko kotimatkan vain kävelimme. Ajatukset pyröivät vain päässäni, se oli viimeinen kerta kun ratsastin Sipsulla. Tallilla hoidin Sipsun huolella ja ruokin sen. Sitten talutin sen ulos tallinkulmalle, jossa annoin sen syödä tuoretta ruohoa.
Sitten ponin omistajat saapuivat. Jäätiin juttelemaan hetkeksi ja samalla jätin hyvästejä Sipsulle. Se söi tyytyväisenä ruohoa vieressäni ja pärskähteli välillä tyytyväisenä, sellaisena haluan sen aina muistaa, enkä pienenä vintiönä, joka se oikeasti olikin. Viimein, oli aika taluttaa poni autoon ja halata sitä vielä viimeisen kerran. Sitten oli astuttava taaksepäin ja katsoa kuinka lastaussilta nostettiin. Lopulta auto lähti liikkeelle ja jäin murtuneena seisomaan yksin tallinpihalle. Sinne meni jo toinen rakkauteni samassa kuussa.
Hei hei, poni! On ikävä ♥
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kuudestoista luukku sisältää yhteensä 30 faktaa minusta ja hevosista, tekstinä nyt tällä kertaa valitettavasti, sillä olen kovin huono esiintymään kameran edessä... :/
______________________
Minä
1. Olen surkea siivooja, varsinkin jos on kyse omasta huoneestani!
2. Minut leimataan aika usein laiskiaiseksi, kun en paljoa muuta urheile kuin ratsasta, mutta tässä on valitettavasti terveydelliset syyt takana kuten esim. rasitusastma ja aivan hillittömät nilkka-/jalkakivut, jotka yltyvät varsinkin juoksemisen jälkeen.
3. Rakastan joulua juurikin yhdessäolon ja tunnelman takia, enkä niinkään lahjojen takia.
4. Yritän keksiä pieniä iloja jokaisesta päivästä sekä aina jotain positiivista ratsastuskerroista, vaikka ne olisivatkin menneet ihan penkin alle.
5. Vaikkakin yritän aina olla positiivinen ja jättää turhat negatiivisuudet taakse, ei se aina onnistu ja joskus on niitäkin päiviä kun känkkäränkkä-Reetta pistää kaikki ihan sekaisin.
6. Rakastan pinteleitä sekä kirkkaanvärisiä satulahuopia, ja sain jo kiellon niiden ostamiselle...
7. En usko joulupukkiin (yllätysyllätys), kuten ei monikaan ikäiseni, mutta päätin nyt silti tulla kertomaan traagisen tarinan uskomiseni loppumisesta. Oli siis vuosi 2006 ja asuimme vielä Helsingissä. Odotimme isoveljeni sekä -siskoni kanssa joulupukin saapumista, jonka tuloa odotimme vielä ruokailun jälkeen reilu kolme tuntia... Mutta tosiaan, odotellessamme omaa pukkiamme, näimme, kuinka kerrostalopihan jokaiseen kolmeen muuhun rakennukseen meni punanuttuinen pukki samaa aikaa. Osa vielä tervehtikin toisiaan, joka sai uskoni loputkin rippeet haihtumaan ilmaan. Se oli 5-vuotiaan Reetan elämän yksi synkimmistä hetkistä.
8. En juo muita limuja, paitsi muumilimua, ellei ole muuta vaihtoehtoa. Juon mielummin mehua tai glögiä, jos sitä on tarjolla.
9. Olen lievästi sanottuna ruokavammainen, sillä pienestä pitäen ruuassani on aina ollut pilkkuja, karvoja ja pisteitä, joita ei tietenkään ole voinut syödä. Varsinkin sipuli on yksi inhokeistani, hyi!
10. Olen myös blogin suhteen kovin laiska, sillä postauksien tai nyt näiden joulukalenteriluukkujen teko on lähes aina suuri ponnistus. Ja sitten kun yksi luukuista jää välistä, niin sitten jää kaikki loputkin. Nyt minulla olisi vielä tämän (23.12.) päivän aikana tehtävä seitsemän luukkua, ellen jätä joitain huomisen puolelle...
Poppinen
1. Poppinen on joskus aikamoinen jääräpää, varsinkin maastoillessa, jos hän ei pääse kääntymään kotiinpäin tai menemään sinne minne hän tahtoo, niin sitten ei mennä minnekään tai hypitään pystyyn.
2. Poppinen on yksi kilteimmistä (ellei kiltein) hevonen jonka olen tavannut. Ratsastaessa sillä on tosiaan välillä omat jekkunsa, mutta hoitotoimenpiteissä tai muiden hevosten kanssa se ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Olen itseasiassa tasan kaksi kertaa nähnyt, kun Poppinen luimistaa ihmisen ollessa vieressä.
3. Poppinen on loistava lohduttaja, sillä se tietää milloin sen pitää tulla tunkemaan päätään ihmisen syliin ja se keksii aina keinot, jolla saa ihmisen unohtamaan murheet.
4. Poppinen on mahtava opettaja siinä mielessä, että se kyllä kertoo, jos ratsastaja tekee jotain väärin. Mutta kyllä Poppinen antaa myös paljon anteeksi.
5. Poppinen on luottavainen ihmistä kohtaan, vaikkakin korvat ovat ainoa paikka, mihin ei saisi koskea.
6. Poppinen saattaa joskus sinkaista matkaan pienimmästäkin äänestä, mutta joskus tuntuu siltä, ettei se välittäisi, vaikka pommi räjähtäisi vieressä.
7. Joskus joku sanoo että Poppinen on niin rauhallinen ja lullukka, mutta sitten kun se pääsee vauhtiin, niin huheijaa, ei ole enää kellää mitään sanomista sen vauhdista!
8. Jos meillä on kuvaaja maastossa, Poppinen esittelee aina hurjimmat puolensa. Jos se ei pääse heittämään pukkeja, se tekee tasajalkapomppuja tai hyppii pystyyn.
9. Poppinen on aika lailla samanlainen, kuin oinaksen horoskooppi merkki lupaa. Poppinenhan olisi oinas, jos sitä hevosilla katsottaisiin samalla tavalla kuin ihmisillä. "Jos asiat eivät menekään oinaan mielen mukaan, hän ärsyyntyy herkästi." Täysin totta!
10. Poppisella on leikattu häntä lyhyemmäksi hilseilyn takia, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Olen saatu lukemattomia kommentteja tästäkin, että miksi sillä on rumasti leikattu häntä, mutta minun mielestäni se on supersöpö lyhyellä hännällä! :D
Jätkä
1. Jätkä ei hypi pystyyn eikä se pukittelekaan kuin vain innostuessaan oikein kunnolla.
2. Jätkän oma erikoinen on sekoittaa vähän vettä, heinää ja iltaruokaa keskenään, ja nauttia se sitten suolakiven päältä!
3. Tarhassa ei ole vapaaheinää, koska Jätkä varmaan söisi kokonaisen paalin muutamassa päivässä, ja sitten sen maha olisi jumppapallon kokoinen.
4. Jos jätkä olisi ihminen, se olisi juurikin normaali mies. "Mikään ei ole minun vikani!"
5. Jätkä ei oikein tykkää/ei tykännyt yhdessä vaiheessa loimituksesta, mutta nyt se menee ihan suht hyvin, kun vertaa noin kaksi kuukautta takaperin tekemääni aamutalliin, jolloin minun tietenkin piti heittää loimet hevosille. Jätkähän alkoi kunnolla kovistelemaan, jonka jälkeen jouduin ottamaan Jätkän käytävälle loimittaakseni sen.
6. Maastossa laukatessa Jätkä innostuu aina, jonka jälkeen sitä pidätellessä se alkaa tekemään omia kiitolaukka/-ravi väistöjään sekä se yrittää joskus heittää päänsä niin ylös, ettei kuolain pysty kunnolla vaikuttamaan.
7. Jätkä yrittää aina kuopia etujalallaan satulanlaitossa, lisäksi se pullaa aika reilusti, joten satulavyötä ei saa tarpeeksi kireelle kuin yleensä vasta toisella tai kolmannella yrityksellä.
8. Jätkä ei tykkää yhtään temppuilusta sen selässä, ja se joskus jopa luimii selästä alastulossakin.
9. Hypätessä Jätkä saattaa tehdä yllätyshyppyjä, mutta sei yleensä kieltele paljoakaan.
10. Jätkä osaa tassu-tempun, halaamisen sekä se antaa mielellään pusuja, vain kun sanoo pusu!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ideat alkavat valitettavasti olla kohtapuoleen loppu tämän joulukalenterin suhteen, mutta yritän nyt kuitenkin suorittaa tämän kunnialla loppuun! Tämä luukku sisältää siis vanhaa talvimateriaalia vuosien varrelta. Toivottavasti pidätte! :)
______________________
 |
| Tältä näytti meidän laukasta raviin-siirtyminen ja kenttä ilman aitoja 2012 lopputalvesta... :D |
 |
| Vauhdikasta menoa joulukuussa 2012 |
 |
| Late-poni ja pepsodent-hymy! |
 |
| Poppinen taas on sillä ilmeellä että ei paljoa kiinnosta! |
 |
| Late upposi hieman tammikuussa 2013... :D |
 |
| Tyylillä yli esteen! |
 |
| Taika ja minä jouluna 2012 |
 |
| Liikku ja minä alkutalvesta 2012 |
 |
| Taika mököttää maaliskuussa 2013 :D |
 |
| Hepat pörheinä irtojuoksutuksessa helmikuussa 2013 |
 |
| Pikkis jouluna 2010 |
 |
| Ja vielä Pikkis helmikuussa 2010! Käykää jättämässä kommentteja uusimpaan postaukseen! :) |
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sain kerran ehdotuksen facebookin kautta, että tekisin erikoispostauksen tippumisistani tai ainakin pahimmista onnettomuuksistani. Siitäpä lähti idea tähän luukkuun!
______________________
Kaikkein pahin onnettomuuteni hevosten kanssa oli se, kun kaaduin 2011 sen aikaisen vuokrahevoseni kanssa.
Tarkemmin kerrottuna 9.8.2011 lähdin reippain mielin tallille yhdessä ystäväni kanssa. Tallilla ei ollut kenttää, joten olin päättänyt ratsastaa laitumella, jolla ei ollut sillä hetkellä hevosia. Edellisenä yönä oli satanut, joten vitsailin ja siis ihan tosissani vain vitsailin, että me kuitenkin kaadutaan. No pöh, niinhän siinä sitten kävikin. Oltiin laukkailtukin ja tehty kaikenlaista Dessin kanssa, kunnes ravissa sen jalat lähtivät alta ja Dessi lensi suoraan kyljelleen. Samalla kun Dessi rojahti maahan, iskeytyi minunkin vasen olkapääni aika lujaa tantereeseen, jonka jälkeen vintti pimeni hetkeksi. Seuraavaksi tunsin vain järkyttävän kivun ja menin aivan paniikkiin. Dessi lähti kävelemään ystäväni luo, jolle huusin että ota Dessi kiinni. Kyseinen kaveri ei kuitenkaan nähnyt kaatumista, vaan oli kuullut ihan mielettömän tömähdyksen.
Jo lähes paniikinomaisesti itkien huusin ystävälleni että käy hakemassa apua kahdelta tallilla olevalta aikuiselta, ja muistan kuinka turhautunut olo minulle tuli, kun kaveri kysyi että häh? Lopulta pääsin seisomaan ja lähdin kävelemään kohti tallia, kivun vain yltyessä. Dessille ei onneksi käynyt mitään, vaikka varusteet menivätkin hieman kuraisiksi. Tallilla olleet aikuiset hoitivat Dessin pois ja sain soitettua äidille.
Seuraava yö oli aivan kamala. Siirtäessäni tyynyä, solisluu muljahti jotenkin, eikä sen jälkeen kivulle tullut loppua kun vasemmanpuoleinen solisluu aloitti muljahtelun. Seuraavana päivänä käytiin lääkärissä ja kuten arvata saattoi vasen solisluu oli mennyt poikki ja pinoon, joten sain kantositeen ja ratsastus kiellettiin kuudeksi viikoksi. Tallilla olin kyllä jo muutaman viikon kuluttua ja hevosen selässä viiden viikon kuluttua... Se siitä lääkärin määräyksestä!
Dessi 2011
Sitten näitä tippumisia en edes ole jaksanut laskea. Yksi pahimmista on kuitenkin viime joululta, jolloin rauhaisan maastolenkin päätteeksi Poppinen päätti järjestää vähän äsköniä. Olimme kävelemässä pellolta kohti tallia, kun Poppinen yhtäkkiä sinkaisi eteen. Koska minulla oli pitkät ohjat kävelyn jälkeen, kesti hetken, kunnes sain kerättyä ne. Paniikinomaisesti saatuani ohjat käteen jäin vetämään ohjista, josta Poppinen kiukustui. Se lähti vielä kovempaan laukkaan ja yritin vielä saada sitä hidastamaan ohjista vetämällä.
No siitäpäs Poppinen sitten vimmastui ja kiskaisi pään alas aloittaakseen pukkisarjan. Ensimmäiset kolme pukkia muistaakseni vielä pysyin, mutta sitten Poppinen heitti oikein kunnollisen pukin, josta menetin tasapainoni ja syöksyin tutkimaan tarkemmin jäistä tietä. Ja kyllä, suoraan naamalleni. Toinen poskihan siinä otti vähän osumaa, eikä siinä vielä kaikki. Loikoillessani tiellä, Poppinen oli pysähtynyt ja jäänyt tuijottamaan minua. Siitä kun näytin muutamia elonmerkkejä, Poppinen ajatteli että pah, jos ei siellä selässä pysy, niin kävelkööt itte, jonka jälkeen se lähti häntä tötteröllä laukkaamaan tallille päin. Ja jotta se olisi saanut minut aivan raivostumispisteeseen, se kääntyi vielä kerran vilkaisemaan minua ja sitten jatkoi laukkaa ohjat roikkuen kohti tallia. Soitin pikaisesti Poppisen omistajalle, että ottaa kiinni jos sattuu kotosalla olemaan. No, seuratessani Poppisen jälkiä, tajusin että se oli mennyt täyttä laukkaa keskellä tietä. Onni oli, ettei autoja tullut vastaan!
Ja sitten on vielä yksi kertomisen arvoinen tippuminen. Tämä tapahtui siis Jätkän kanssa viime tammikuussa, kun hyppäsin ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen. Laukattiin ensimmäistä kertaa esteelle, enkä päässyt oikein mukaan, josta seurasi kaulalle lento. No, ei muuta kuin uusi yritys. Tällä kertaa kuitenkin ei tasapainoa löytynytkään tarpeeksi, Jätkän hypätessä viidenkymmenensentin pysty noin yhdeksänkymmenensentin kohdalta. Alastulossa siis kumpainenkin jalustimeni irtosi ja lensin kaulalle, josta sitten selälleen maahan. Jätkä pysähtyi onneksi heti, sillä lensin juurikin taktisesti sen eteen...
Selkähän siinä jotenkin naksahti, jonka seurauksena selkä oli sitten kipeä seuraavat kaksi viikkoa, joka esti myös minua ratsastamasta kivun yltyessä aika reippaasti joinain päivinä. Kipu onneksi helpotti liukastuttuani koulutiellä. Siitä vedin siis samalla tavalla selälteen, jonka takia selästä kuului uusi naksahdus, ja hetken päästä selkä olikin parempi kuin ennen. Ihmeellistä sanoisinko. :D Hyppäämiseen tuo tippuminen vaikutti tosiaan aika reilusti, joten podin koko kevään ja kesän estepelkoa, joka nyt on hellittänyt syksyn mittaan.
Kuten mainitsinkin, tiputtua on tullut lukemattomia kertoja, mutta tässä nyt sanoisinko että "pahimmat" onnettomuudet hevosten kanssa. :) Käykääpä heittämässä kommenttia uusimpaan postaukseen!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaksi yötä jouluun ja julkaisen vasta kolmannentoista luukun, ei hyvää päivää... Päätin, että tämä luukku käsittelee kokonaisuudessaan ratsastustuntejani ja minkälainen ratsastaja olen. Olen itseasiassa aika huono itsearvioinnissa, mutta koittakaa kestää. :)
Ensinnäkin, en viitsi opettajani nimeä alkaa kailottamaan täällä, joten saatte tottua vain lempinimeen opettaja. Ja toisekseen, käyn siis lähes joka viikko kerran tunnilla, mutta joskus se saattaa jäädä. Tällä hetkellä arvuuttelen, että uskallanko mennä ilman satulaa tunnille vai enkö.
______________________
Opettajanani toimii siis erittäin pätevä ja täällä blogissakin vilahtaneen Aino-tamman omistaja. Hänellä on myöskin oma talli, jossa hevoset tosiaan olivat viime kesänä laitumella ja näillä näkymin myös seuraavana kesänä.
Kyseisen opettajan tunneilla olen käynyt viime huhtikuusta asti, ja olen ollut ihan tyytyväinen, toki pienten vaikeuksien jälkeen, jotka kaikki johtuivat kylläkin omasta asenteestani. Tunneilla aloitimme ihan perusasioista ja varsinkin siirtymisiin olemme keskittyneet loppusyksyn aikana.
Oppilaana pyrin kuuntelemaan mahdollisimman tarkasti ohjeita ja kysymään vielä varmuuden vuoksi, jos en ole varma jostain. Toki, vielä syksyllä jännitin kamalasti tunneille menoa ja nyökyttelin vain vastaukseksi, jos en ymmärtänyt. Siitä seurasikin kamala asennevamma, jonka takia seuraavat tunnit menivätkin ihan päin pusikkoa.
Kuitenkin kun asia saatiin selvitettyä, häipyi se asennevammakin ja nyt en enää ajattele samallatavoin kuin sillon. "Mä oon ihan huono, en mä osaa, en mä koskaan opi" Pois naiivi ajattelutapa ja tilalle uusi Reetta, joka menee tunneille oppimaan ja kysymään neuvoa jos ei osaa. Tunneillahan käydään oppimassa. Nykyään jos tunneilla ei joku onnistu, opettaja saattaa tulla kädestä pitäen näyttämään, kuinka minun pitäisi tehdä ja missä vaiheessa.
Ainon tammavarsa Donna, yksi viime kesän varsoista opettajani tallilla. Ihan huippu kaveri!
Ennen tuntien alkua teen yleensä itsenäisen alkuverryttelyn, eli kävelen alkukäynnit ja ravailen hiukan kumpaankin suuntaan. Sitten pidän pienen käyntipaussin, jonka jälkee aloitamme tunnin. Normaalisti tunnin aikana työskentelemme ympyröillä, tehden siirtymisiä aina pysähdyksistä laukannostoihin. Myös väistöjä olemme tehneet jo jonkinaikaa, jotka nyt alkavat jopa hieman sujuakin, kun vertaa syksyyn, jolloin Poppinen saattoi vain alkaa hyppimään pystyyn väistöjä tehdessä.
Tuntien jälkeen seuraavilla ratsastuskerroilla kertaillaan yleensä tunnilla tehtyjä asioita ja parannetaan aina jos on jotain parantamisen varaa. Pidän itse opettajastani paljon, sillä opettaminen ei jää vain siihen, että hän käy pitämässä tunnin ja lähtee, vaan hän myös saattaa joskus facebookin kautta antaa neuvoja ja vinkkejä seuraavaa kertaa varten. Opettaja on myös ratsastanut useaankin otteeseen Poppisella, joten hän tietää suunnilleen, kuinka hevonen toimii.
Poppisella olen käynyt tunneilla huomattavasti enemmän kuin Jätkällä, jolla olen ollut yhdellä koulutunnilla sekä yhdellä estetunnilla. Ja vaikka opettajani on loistava työssään ja osaa antaa sekä negatiivista että positiivista palautetta, esteitä hyppään mielummin hevosen omistajan ohjeiden mukaan. Esimerkiksi kesällä opettajani pitämä estetunti, jonka menin Jätkällä, meni ihan penkin alle, koska ensinnäkin Jätkällä oli ollut hyppäämisestä taukoa ja jännitin itse paljon enemmän, kun hevosen omistaja ei ollut paikalla. Tästä pääsemmekin siis seuraavaan kohtaan.
Vaikka tunnille ei päästäisikään joku viikko, ei harjoittelu kuitenkaan tyssää. Poppisen ja Jätkän omistajat kumpainenkin on auttanut minua suuresti ratsastuksessa. Jätkän omistajan avulla en pelkää enää hyppäämistä, ehkä vähän jännitän, mutta en pelkää. Jätkän omistaja antaa minun hypätä hevosellaan aina uudestaan ja uudestaan, vaikka meno ei olisikaan aina yhtä siistiä tai hallittua.
Poppisen omistaja, ja samalla koko tallin omistaja on auttanut minua paljon eteenpäin, ja ollaan yhdessä pohdittu että mikä meni vikaan ja missä pitää parantaa. Ollaan sateessa käyty kentällä asioita läpi edellisen tunnin mentyä huonosti ja ollaan istuttu satulahuoneessa palaveeraamassa. Poppisen ja Jätkän omistajat ovat myös muutenkin minulle tärkeitä ihmisiä, eikä vain hevostelun tai ratsastuksen kannalta.
Toisin sanoen ratsastus"urani" kannalta tärkeimmät ihmiset ovat juurikin nämä kolme edellämainittua henkilöä. Mukana on myös aina ollut kaksi maailman parasta opettajaa, nimittäin Poppinen ja Jätkä, joiden kanssa olen oppinut paljon hevosen käsittelystä.
Toivottavasti tykkäsitte tästä luukusta ja käytte heittämässä kommenttia uusimpaan postaukseen! :)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiitos saamattomuuden ja laiskuuden, tulee tämäkin luukku roimasti myöhässä. Mutta nyt saatte lukea minun ja nyt jo pilvien päällä laukkaavan hevosen tarinan.
______________________
Toukokuun viidestoista päivä vuonna 2009, Diavolo Piccolo asteli elämääni. Pikkis ei ollut ehkä ihan aloittelijalle paras mahdollinen ensimmäinen vuokrahevonen, mutta sain kuitenkin omistajan siunauksen ja niin minä ja ruskea ruuna aloimme tutustumaan toisiimme paremmin.
Ensin ratsastin Pikkiksellä muutaman kerran viikossa, alkuun liinassa, jonka jälkeen ihan yksin, mutta tutustuttuani Rilla-nimiseen ponitammaan samalta tallilta, Pikkis-ratsastukset vähenivät. Vielä vuokrausaikoina en uskaltautunut maastoilemaan, ja meninkin vain kerran ilman satulaa.
 |
| Pikkis 4.6.2011 |
Syksyllä 2009 lopetin Pikkiksen vuokraamisen lähes kokonaan, mutta sitten kohtalo puuttui peliin. Samana talvena kyselin Pikkiksen vointia omistajalta, joka kertoi Pikkiksen jännevammasta. Harmittelimme asiaa ja jätimme sen sitten sikseen.
Mutta vielä samana päivänä menin vielä uudestaan omistajan puheille ja kotiin tultuani paljastin äidille, että minulla on nyt hoitohevonen. Hevosenhoitajista olin lukenut kaikenlaista, joten tuntui ihan hassulta, että nyt minulla on oma hoitohevonen. Okei, olinhan vuokrannut Pikkistä jo aikaisemmin, mutta nyt en aikonut jättää leikkiä kesken, vaikka en pystyisikään ratsastamaan sillä pitkiin aikoihin.
Tammikuun 2010 kävelytin vain Pikkistä. Ensin emme saaneet tehdä kovin pitkiä lenkkejä, mutta ajan myötä lenkit pitenivät ja löysimme uusia reittejä.
Keväällä 2010 pääsin jälleen Pikkiksen selkään, ja niinpä aloitin kävelylenkit selästä käsin. Välillä oli kylläkin mukavaa lähteä vain vierekkäin kävellen matkaan, ja yleensä teimme vähintään kerran viikossa talutuslenkkejä. Kesällä jatkettiin kävelylinjalla. Tehtiin retkiä meille kotiin ja kylmäilin jalkoja. Kesän loppupuolella mentiin laidunpellolle ja ensimmäistä kertaa lähes vuoteen saimme luvan ravata.
Mentiin peltoa ympäri, ja Pikkis kulki koko ajan rauhassa. "Sehän menee tosi rauhassa, isommilla se ois saattanu lähtee kiikuttamaan!" Nuo sanat muistan vieläkin. Olin onneni kukkuloilla. Sehän kuunteli minua! Muutama viikko kyseisen ratsastuskerran jälkeen jalka alkoi jälleen oireilemaan.
"26.10.10
Käytiin tänään taluttaen mutkassa ja metsätiellä. Käveli rauhassa tallista pois päin, mutta sit kun tultiin takasin tallille, niin yritti lähtee ohittaa :D Hoidin ennen ja jälkeen talutuksen kunnolla ja kylmäsin jalat letkulla. Toinen etujalka oli vähän turvonnu."
Selatessani Pikkiksen hoitopäiväkirjaa, huomaan että seuraavat puolitoistaviikkoa vain käveltiin ja kylmäilin jalkoja. Sitten jalat olivat taas paremmat ja pääsin taas selkään. 17.11. Pikkiksen jalat olivat jälleen kunnossa, ja pääsimme ravaamaan. Siitä seurasikin muutama kuukausi onnekasta aikaa, jolloin Pikkiksen jalat eivät oireilleet.
Noina kuukausina harjoittelimme pohkeenväistöjä sekä kokeilimme laukkaa. Kävimme myös usein maastoissa, vaikka Pikkis yrittikin välillä kääntyillä kotia kohti. Pikkis myös karkaili välillä tarhasta ja keksi muuta jäynää pään menoksi. Se ei kestänyt yksinoloa tallissa, joten joskus hoitaminen oli hankalaa, kun Pikkis vain steppaili edestakas ja hirnui minkä kykeni.
Jalka oli pitkään hyvä, ja pystyin liikuttamaan Pikkistä lähes koko painoitteisesti. Pikkiksellä ratsasti myös joskus muitakin, mutta oli myös hetkiä, jolloin sain liikuttaa Pikkistä viikkojakin putkeen ilman että kukaan muu ratsasti.
"2.2.11.
Oli jotenki kärttynen koko ajan. Steppaili hoitaes ja häsels vaan. Ratsastaes mikään ei onnistunu, mut varmaa ärsytti ku muille annettiin jo päiväheinät, ja Pikkis oli ite vielä kentällä."
"14.2.11 Ystävänpäivä
Hoidin pelkästään. Oli tosi seurallinen ja ihana. Alko hamuta ja rapusttelemaan mua <3 Yritti koko ajan tökkii päällään eikä meinannu päästää mua karsinasta pois! Syötiin kans mahdariini puoliks ja yks omena. Hoidin myös jalkoja jotka oli ihan hyvät. Pikkis oli tänään ihana <3"
Jokainen päivä Pikkiksen kanssa oli erilainen. Tunnustellessani Pikkiksen jalkoja, odotin aina sydän tykyttäen, että olisivatko ne turvonneet. Pikkis opetti minulle paljon vastuuta, josta olen iäti kiitollinen sille. Pikkis oli kiltti kuin mikä, eikä se paljoa pelleillyt, vaikka vähän höselö olikin.
"12.3.11.
Taluttelin metsätiellä. Oli rauhallinen mut jalan turvotuspatti oli taas isompi... Kylmäsin jalkoja ja pistin pintelit. Pikkis yrittää nyt syödä mun kynän ja kuolaa tähän vihkolle :D Höpsö heppa!"
"... Pikkis on mun paras kaveri!!"
"... Rakastan sitä enemmän ku mitään muuta."
"... Se höris mulle ku menin hakemaan sitä <3"
"... Mentiin pelkällä riimulla ja narulla pellolla. Ravattii kans!"
Rakastin Pikkistä enemmän kuin mitään muuta ja itkin monet kerrat jalan turvottua jälleen. Lopputalvesta kuulin sattumalta, kuinka Pikkis lopetettaisiin mahdollisesti kesän loputtua. Menin aivan paniikkiin. Pikkis oli jo melkein kaksikymmentä, ja oli toiminut myös ravurina, mutta silti, eihän sen jalka edes ollut huono.
Näitä asioita minun oli tuolloin kamalan vaikea käsittää. Sehän oli minun aarteeni. Juttu kuitenkin selkisi ja unohdin koko asian loppujen lopuksi. Koko maaliskuun tehtiin kaikkea kivaa, eikä Pikkiksen jalka estänyt ratsastamista.
"27.3.11.
Maastossa taas Allun ja Majurin kaa. Mentiin aika pitkä lenkki ja Pikkis rupes hyppelemään ojaan yhessä vaiheessa! :D Pikkis yritti myös lähtee ravailee ite. Jalka tuntu tosi hyvältä, eikä turvotusta ollu tai lämpöö. Hepat sai loppuun herkkuja."
"28.3.11
Maastossa ilman satulaa. Oli aika virkee. Jalka oli ihan vähän turvonnu."
Kaikki oli loistavasti, kunnes 15.4. musersi kaiken. "Eläinlääkäri oli käynyt tiistaina. Sen jalat ei koskaan tule kuntoon." Ne sanat saivat kaiken sekaisin. Yritin ottaa ajastamme kaiken mahdollisen irti ja tehtiin vaikka mitä. Mentiin puomeja, maastoiltiin paljon ja käytiin niillä samoilla paikoilla talutellen, kuin käytiin 2010 talvena.
Diavolo Piccolo, tutummin Pikkis laukkasi vihreille niityille 4.6.2011 jättäen monelle ison ikävän. Mutta niin se vain menee, parhaat lähtevät ensin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Onnittelut voittajalle, muistathan vastailla sähköpostiin muutaman päivän kuluessa? Sitten siirtykäämme palkintoihin... Eli muodostin kaksi settiä, joista voittaja valitkoon itselleen mieluisan. Toisen setin kohtalosta en vielä tiedä, mutta katsotaan nyt.
setti 1 - Horze pipo- ja sukkasetti
setti 2 - full-koon liila riimusetti
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Luukku kymmenen käsittelee aihetta tekstiiliurheilu, jolle on kutsumanimiä vaikka muille jakaa; varusteratsastus, sävy-sävyyn-ratsastus jne. Minä en kuitenkaan ole varusteratsastaja, tai mitään en ainakaan myönnä, joskus on vaan kiva kulkea sävy-sävyyn!
Joskus kuitenkin päälle eksyy vahingossa samaan sävyyn olevia varusteita, joten tässä nyt hieman kollaasi niistä! Nyt iski muuten laiskuus, enkä millään jaksanut alkaa muokkaamaan jokaista kuvaa ja pistämään reunoja, joten saatte ihan suoraan alkuperäiset kuvat, hyi!
 |
| erittäin hehkeä ilme, mutta sininen huopa ja takki! |
 |
| vihreä-ruskeeta |
 |
| pinkkiä |
 |
| pinkkiä ja valkoista |
 |
| vaaleenpunaista |
 |
| sinistä |
 |
| vihreetä ja harmaata |
+1004.JPG) |
| sini-mustaa (tätä ei oltu kylläkään suunniteltu, mutta... :D) |
 |
| punaista |
 |
| pinkkiä |
 |
| ja sinistä. |
Kuten huomaatte, sininen ja pinkki ovat meidän aika perusvärit, plus tietenkin mukaanlukien vähän vihreää ja joskus punaista (punaisissa varusteissa on kylläkin kuvassa Emmi). Heitelkääpä niitä kommentteja taas! :)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yhdeksännessä luukussa (joka kylläkin on julkaistu 15. päivä...) palatkaamme menneeseen kesään, ja selvittämään leiriviikon viimeisen päivän tapahtumia.
______________________
Perjantai
jatkuu... Herätys oli samaan aikaan kuin edellisinä päivinä ja väsyneinä edellisillan valvonnasta raahustimme keittiöön syömään aamupalaa. Sitten opettajamme tuli jakamaan päivän ensimmäisen ja samalla myös viimeisen itsenäisen hevoset. Sain kuin sainkin Kassun taas vaikkakin sillä ehdolla, että minun piti mennä sillä vain kevyesti, koska sen piti jaksaa vielä toinen ratsastaja ja iltapäivän kisat.
Mentiin tosiaankin siis vain kevyesti, eli ilman satulaa puolipitkin ohjin kaikki askellajit läpi ja Kassu toimi kuin unelma. Tunnin loputtua hoidin Kassun hieman haikein mielin, tietäen sen olevan viimeinen kerta kun puuhalin ponin kanssa.
Ratsastuksen jälkeen oli ruokailu ja kisahevosten jako. Sateinen ilma jatkui, eikä minulla tietenkään ollut yhden yhtä takkia mukana, joten menin kaksi hupparia päällekäin rakentamaan rataa. Radasta tuli ihan kiva, ehkä hieman lyhyt ja kakkosesteenä oleva vesi-laine-lankkuokseri oli hiukka epäilyttävä.
Ratsukseni sain toivomani Cindyn ja koska sillä meni minua ennen toinenkin ratsastaja, oli se verrytelty valmiiksi. Luokkana oli 50-60 cm, joka Harvialan mitoilla on suunnilleen 40 cm. Verkassa otin muutaman hypyn ristikolle sekä toiseen suuntaan pystylle, jonka jälkeen odotin muutaman ratsukon ajan ja sitten päästiin radalle.
Rata meni hyvin, nelosesteen jälkeen töppäilin itse, mutta suht nopealla ajalla ylitimme viimeisenkin esteen puhtaasti. Radan jälkeen loppuverkkasin Cindyn ja vein sen talliin. Hoidin ponin pois, jonka jälkeen palasin katsomaan kisoja. Radasta ei löydy kuvia, mutta sain sentään siitä videota!
Sijoituttiin loppujen lopuksi omassa luokassamme 2/7 ja kokonaiskilpailussa 5/17! Kisojen jälkeen oli vuorossa mehua ja pullaa, jonka jälkeen aika pian jouduinkin lähtemään, sillä sain kyydin tallinomistajalta juna-asemalle. Leiristä jäi kiva muisto, ja valitettavasti en ole näillä näkymin menossa Harvialaan enää ensi vuonna. Katsotaan nyt että minne menen, vai menenkö ollenkaan.
Tässä kuitenkin vuoden 2013 leirivideo minun osaltani!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kahdeksas luukku tuli kuin tulikin tänään, ja se sisältää vierailevan bloggaajan, josta saatte lukea lisää alempaa. Älkää ottako luukun kuvia tosissanne, olen mä oikeasti fiksu, kuten ht-netin tädit puhuvat! Mutta nyt aloitetaan!
______________________
Olen siis Eveliina, Reetan hyvä kaveri ja luokkalainen, ja päätimme yhdessä toteuttaa tälläisen idean joulukalenteriin, että kerromme toisiemme blogiin toisistamme! Nyt siis saatte tutustua Reettaan kaverin näkökulmasta.
Kaverina Reetta on mukava, hauska ja luotettava. Reetan jutuille saa nauraa useinkin, ja puhuttua tulee monista asioista maan ja taivaan välillä. Reetta osaa olla aika kovaääninen, mutta myös ihan asiallinen (melkein aina) jos tilanne vaatii.
 |
| asiallista menoa t. reetta... :D |
Tutustuimme siis ensimmäisellä luokalla, ja siitä lähtien olemme aina olleet enemmän tai vähemmän kavereita, välillä ollaan oltu toisten kanssa, välillä ollaan oltu kaksistaan, mutta oikeastaan koko ajan ainakin ihan väleissä. Mitä nyt sillon on tullut välillä niitä riitoja asiasta tai toisesta, mutta luonteeseeni ei kuulu olla kovin pitkävihainen, ellei joku ole minua loukannut pahasti tmv. Ei, en karannut aiheesta!
Ihan hirveästi en ole Reettaa seurannut hevosten parissa, mutta ainakin minusta hän on ihan osaavaa, ja rauhallinen, sekä huolellinen. En osaa sitä kummemmin kyllä selittää! Ratsastajanakin hän on tietysti hyvä (;
Vaikka esimerkiksi blogin kautta voisi ajatella muuta, saattaa Reetta olla tosielämässä välillä ihan erilainen. Fiksuksi kehuivat hötönetissä, pöh. No ei, en ole ilkeä, kyllä Reetta on ihan fiksu, muttei aina anna muiden ymmärtää tällätavoin. Meillä lentää välillä aivan sairastakin läppää, mutta ei me varmaan kasveta täällä metsässä kovin sivistyneiksi ihmisiksi, kun koulutkin ovat kylällä niin erilaisia verrattuna meidän omaan kouluumme. Tai siltä se tuppaa tuntumuaan.
Jos teistä jollakulla on mahdollisuus, ainakin minusta Reettaan kannattaa tutustua! Tästä postauksesta tuli vähän tynkä, pahoittelen kovasti!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Seitsemäs luukku on nyt täällä ja vielä kahdeksas ja yhdeksäs odottavat julkaisua! Ehkä olisi myös aika päivitellä blogin puolta, mutta katsoo nyt jos jaksaa :D Eilen lupailin, että tässä luukussa olisi enemmän tekstiä, mutta päätinkin antaa teidän odottaa kahdeksanteen luukkuun, sillä sain hyvän idean tähän luukkuun, ja haluan toteuttaa sen nyt, enkä myöhemmin!
______________________
Eli ideana on se, että joulupukilla on hevosten toiveet unohtuneet ja sinun tehtäväsi on keksiä uudet toiveet! Tämäkin on valitettavasti vain rekisteröityneille lukijoille, joten ohje on sama kuin arvonnassa, liittykääpä lukijoiksi jos haluatte osallistua. Vastaukset laittakaa joulukalenterin kommenttilootaan 15.12. mennessä!Ja koska minulla on kommenttien valvonta päällä, ei vastauksia julkaista, ennenkuin sitten samassa luukussa, jossa ilmoitan voittajan.
Esimerkki: Jätkä toivoo kasan kakkaa, koska ei tee sitä itse tarpeeksi.
:D
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kukkuluuruu, täällä taas! Pääsin vihdoin tänään (8.12.) julkaisemaan tämän luukun, sillä eilen en kertakaikkiaan ehtinyt. Päätin nyt toteuttaa yhden ehdotuksen tulevien luukkujen varalle, hiukan muunneltuna. Tämä luukku noudattaa siis samaa kaavaa kuin ykkösluukku, joten älkää suotta pillastuko. Seuraavaan luukkun mahdollisesti tulossa tekstipainoitteisempaa tavaraa. :)
______________________
Jos olisin hevosenomistaja...
Hevoseni ei söisi kauraa tai heinää - se saa ruokatorventukoksen ja kuolee siihen
Hevoseni ei asuisi tallissa - talli palaisi ja hevonen kuolisi
Hevostani ei pidettäisi tarhassa - se katkaisisi jalkansa siellä ja lopetettaisiin
Hevoseni ei asuisi pihatossa, jossa on vapaaheinä - siitä tulisi läskipallero ja se kuolisi
En antaisi hevostani ylläpitoon - ylläpitäjät kertoilisivat kuulumisia, vaikka hevonen olisi kuollut
Hevostani ei saisi taluttaa - se riistäytyisi irti ja juoksisi auton alle
En ajaisi autolla - hevoseni karkaisi tarhasta ja juoksisi auton alle
En hyppäisi hevosellani - se kaatuisi ja kuolisimme
En maastoilisi hevosellani - törmäisimme hirveen ja hevoseni karkaisi autotielle jääden auton alle
En kilpailisi hevosellani esteitä - se kaatuisi maaliviivan jälkeen ja kuolisi
En kilpailisi hevosellani koulua - sen jalka jäisi kiinni kouluaitoihin ja se pitäisi lopettaa
En kilpailisi raveissa - hevosen sydän räjähtäisi sen tehtyä uuden ennätyksen
En päästäisi hevostani orin lähelle - ori astuisi sen ja molemmat pitäisi lopettaa
En päästäisi hevostani lehmien lähelle - se saisi hullunlehmäntaudin ja pitäisi lopettaa
En ottaisi hevoselleni hoitajaa - hoitaja loukkaantuisi pahoin ja hevonen pitäisi lopettaa
En käyttäisi hevosella suitsia tai riimua - se tukehtuisi niihin kuitenkin
En käärisi hevostani pumpuliin - se tukehtuisi siihenkin
En astuttaisi hevostani - se tai varsa kuolee kumminkin
Hevoseni ei pääsisi laitumelle laumassa - laidunkaveri potkaisisi siltä jalan poikki ja se lopetettaisiin
Hevoseni ei pääsisi yksin laitumelle - se ei kestäisi yksinoloa ja kuolisi sähköiskuun yrittäessään pakoon
En kilpailisi hevosellani kenttää - se kompastuisi kiveen ja murtaisi niskansa
En ratsastaisi hevosellani kentällä - kentän viereinen puu kaatuisi päällemme
En ratsastaisi hevosellani ollenkaan - se saisi kuitenkin sydänkohtauksen kesken ratsastuksen
En kuljettaisi hevostani trailerilla - se hyppäisi kuitenkin trailerista takana tulevan rekan alle
En veisi hevostani maneesitallille - maneesin katto sortuu päälle ja kuollaan kumpikin
En iloitsisi mistään - hevonen kuolee kumminkin
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Viidennestä luukusta löytyy vuosi 2013 pähkinänkuoressa! Eli valitsen siis joka kuulta yhden kuvan ja kerron lyhyesti kyseisestä kuukaudesta, onko ymmärretty? Joka tapauksessa, aloitellaan!
Tammikuussa hyppäsin ensimmäistä kertaa 5 kuukauden tauon jälkeen, ja yo. kuvan hypystä putosin, ja samalla niksautin selkäni jotenkin väärin, ja se kipuili monta viikkoa, kunnes kaaduin kouluun mennessä ja selästä kuului uusi ruksahdus. Tammikuussa täytin myös kaksitoista vuotta, huima ikä sanoisnko... :D
Helmikuussa vierailtiin Apassionatassa ja kävin elämäni ensimmäisissä koulukisoissa! Hyppääminen jatkui taas vähitellen, vaikka pelottikin...
Maaliskuussa Poppinen sai muutaman rennomman päivän jalassa olevan haavan takia, joten käytiin ensimmäistä (ja viimeistä...) kertaa riimulla maastossa! Meno oli muuten hallittua, mutta kotimatkalla esiteltiin kuvaajalle taitoja. Maaliskuussa myös hypättiin vielä lisää ja pelko alkoi hellittämään. Maaliskuussa myös messuiltiin Helsingissä.
Huhtikuussa käytiin Hevoset-messuilla ja kävin kahdissa seuran koulukisoissa. Päästiin Poppisen kanssa taas tunneille ja ruvettiin harjoittelemaan toukokuun kisoihin.
Osallistuin Poppisella koulukisoihin hieman kehnoin tuloksin ja myöhemmin vielä Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksiin, jossa ei myöskään oikein sujunut.
Kesäkuussa leireilin, hyppäsin lisää ja hepat siirtyivät laitumelle noin kahdenkymmenenkilometrin päähän. Ei tehty kesäkuussa oikein mitään ihmeellistä heppojen kanssa, kunhan vain oltiin.
Heinäkuussa tuli vuosi täyteen yhteiseloa Jätkän kanssa. Kävin Poppisella myös tunnilla ja tutustuin Aino-tammaan ja tämän Donna-varsaan, joita pääsin useaankin otteeseen käsittelemään.
Elokuussa käytiin kesän ensimmäisellä ja viimeisellä uittoreissulla ja hepat muutti takaisin kotiin. Emmi muutti myös talliin ja ratsastin Emmillä muutaman kerran.
Syyskuussa käytiin Jätkän kanssa pyörähtämässä kisoissa neljän päivän harjoittelulla. Hypättiin myös taas ja hyppäsin ysikympin, eli oman ennätykseni! Poppinen myös saikkuili...
Lokakuussa juhlistettiin mun ja Poppisen kaksivuotispäivää! Mentiin aika rennosti lokakuu, sillä sairastelukierre jatkui.
Nyt marraskuussa päästiin taas aloittamaan treenaaminen ja koko kuu menikin kunnonkohottamisessa ja tunneilla käymisessä. Vietettiin myös tallin pikkujouluja.
Ja nyt joulukuussa ollaan käyty maastossa ja harjoiteltu temppuja. Kuviakin on tullut otettua enemmän kuin laki sallii, ja niitäkin tulee nähtäville joku päivä!
Muistakaa myös edellisessä luukussa ilmestynyt arvonta!!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Koska koko tämän keskiviikkoisen päivän on pukannut kiirettä, päätin käyttää suunnitelma b:n tässä välissä! Kyseessä on siis blogin ensimmäinen arvonta ikinä, mutta vain rekisteröityneille lukijoille, eli kipikapi rekisteröitymään jos kiinnostaa! Arvonnan palkinto on yllätys, mutta lupaan paljastaa sen samassa luukussa kuin julkaisen tulokset. Tässä nyt kuitenkin hieman "sääntöjä".
- Arvan saadaksesi sinun täytyy olla blogini lukija, sekä kirjoittaa sähköpostisi postauksen numero #151 kommenttikenttään. linkki postaukseen.
- Kaksi arpaa saadaksesi sinun pitää tehdä ylempänä mainitut asiat, ja kertoa, mikä blogissani kiinnostaa.
- Kolme arpaa saadaksesi tee kahteen arpaan tarvittavat jutut ja kerro ideasi tulevien luukkujen varalle!
- Ethän liity lukijaksi vain arvonnan ajaksi?
- Osallistumisaikaa on 15.12. klo 20 asti!
- Tulokset julkistan 16.12. ja yritän saada palkinnon postiin mahd. pian.
- Arvonta suoritetaan nimi paperille ja paperi hattuun-tekniikalla, ja kuvaan toimituksen videolle.
Jokaiselle tasapuolista arpaonnea!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Murrr, kyllä ärsyttää kun kaikki valmiiksi tehdyt luukut - esimerkiksi tämä kolmonen, päättivät jonnekin bittiavaruuteen mitään varoittamatta... Mutta joo tosiaan, joulukuun kolmas, wooopwoop!!
______________________
Kolmosluukun kunniaksi mitä jos katseltaisiin tyhmiä kuvia, joista muutama on höystetty tyhmillä kuvateksteillä? Ensimmäisen kuvan keskellä on ilmestynyt jokin sinne kuulumaton musta piste, mutta ei anneta sen häiritä!
Ensimmäinen kuva on otettu ensimmäiseltä ilman satulaa-maastoreissultani viime jouluisen tippumisen jälkeen. Oltiin oltu ilman satulaa maastossa aaton aattonakin, joten mikäs sen parempaa kuin jouluaamuinen maasto ilman satulaa? No kävikin sitten niin köpelösti, että Poppinen lähti vapain ohjin kävellessä kiitolaukkaan ja heitti siitä rodeot, saaden minut lentämään naamalteni jäiselle tielle. Sittenpä niin fiksu tammamamma ensin pysähtyi ja jäi tuijottamaan maassa makaavaa pikku-Reettaa. Mutta kun näytin elonmerkkejä, haistatti se pitkät, ja lähti häntä pystyssä laukkaamaan tallille!
 |
| pikku-Reetta ja Rille-mummo ottaa yhteen! |
 |
| "mööö" |
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kakkosluukku toimii jos olisin rikas-luukkuna, eli siis olen kasannut tähän hevostavaroita, joita ostaisin jos olisin rikas! Tein itseasiassa tämän luukun jo kerran, mutta kaikki valmiiksi tehdyt luukut sitten päättivät hävitä noin vain, mitään varoittamatta, joten tässä nyt olisi luukku kaksi part. 2.
______________________
Charles Owen Wellington Classic / Konitori.fi 239e
Roeckl Roeck grip / Horze 42e
Esteraippa Metallic / Hööks 12e
Aradis -pikeepaita / Horze 20e
Madison CRW® mariini / Hööks 49e
Charleston CRW® punainen / Hööks 77,50e
Argyle HV Polo / Hööks 8,90e
JH collection socks / ?
Santiago saappaat / Horze 129e
= 577,40e
Huhuh, ei voi muuta sanoa! Hintaa tosiaan kertyi aika reippaasti, mutta onneksi voi aina haaveilla! Tällä hetkellä kyllä tarvitsisin uudet ratsastushousut, joiden alle mahtuisi jotain lämmintä, sillä farkkuratsastushousuilla koko talven ratsastus ei oikein houkuttele. Ja niin, sukkia ei voi myöskään koskaan olla liikaa, eikä raippoja!
Joku varmaan nyt miettii, että mitä ihmettä. Ei mitään pinkkiä tai vaaleansinistä, jotka lukeutuvat meidän "perusväreihin". Niinpä, ei ole. Päätin nähkääs tehdä niille ihan oman kollaasin! Hintoja en jaksa ao. kollaasin tuotteista katsoa, mutta kyllä aika kalliiksi menisi tämäkin.
Tästä löytyy sitten lisää sukkia, enkkuvilttiä, heijastinloimea, paitaa sekä hupparia, muutama Gold Medalin huopa, vyö sekä tietysti iki-ihana Nici-huopa!
Huopiahan ei voi koskaan olla liikaa, vai mitä? Kaikkia pirteitä värejä pitää myös löytyä, joten tässä olisi loistavaa kaapintäytettä kelle vaan! Kuvat bongattu Googlesta, eikä kyseisiä huopia taida olla enää valitettavasti muualla kuin kirppareilla myynnissä. Nici-huopa on myös aivan ihana! Se sopisi täydellisesti meidän väreihin vaikka hintaa kyllä löytyy...
Ja sitten kaikkien tietämä enkkuviltti, joka varmaan löytyy jokaisen mummon siskon veljen koiran serkun omistajan tyttäreltä. Vaikka enkkuvilttejä tapaakin kaikkialla, se yhä kelpaisi kaapin täytteeksi. Tällä hetkellä en omista ainuttakaan vyötä, joten sellainenkin voisi siis olla ihan mukava. Heijastinloimi on niin kivan värinen, että varmaan pistelisin menemään sillä joka kerta, vaikka olisikin valoisaa! Sukat minun käytössäni kuluvat harmillisen nopeasti, eikä muutama pari pirteänväristä sukkaa haittaisi ketään. Sitten tuo paita, joka on kiva monikäyttöisyydestään. Sitä voi käyttää kisoissa, mutta myös ihan tavallisestikin, vaikka en kyllä itse varmaan tuota kisoihin laittaisi. Huppari tuskin tarvitsee enempiä selittelyjä. Rakkauta ensisilmäyksellä, vaikka hintava oli tämäkin.
Toivottavasti joku tykkäsi tämänkaltaisesta luukusta ja kommentoikaa taas sinne päivän postaukseen! :)
Myynnissä pienikokoinen mutta isoegoinen, vuosimallia 2002 oleva tamma, joka todellakin tietää oman arvonsa. Mitään ei anna ilmaiseksi, eikä kyllä myöskään työllä. Toimii kuitenkin jotenkuten - jos sen siis saa tarhasta tai laitumelta kiinni. Kaukaa katsottuna näyttää ponilta, ja jos ei tiedot sanoisi muuta, olisi hän selvästi poni - ainakin pirullisen luonteensa ansiosta.
Ratsastaessa tasoa vaativa C, joten erityisosaamisena on mm. äkkijarrutus kiitolaukasta, capriole harjoitusravista sekä tietysti kentältä/radalta poistuminen kieltä näyttäen. Esteet menee leikiten - kunhan niitä ei vain täydy hypätä. Selkään on helppo päästä, kunhan vain ei ole kuvitellut pysyvänsä siellä seitsemää sekuntia kauempaa. Mutta jos siellä selässä pysyy alku"jännitysten" ajan, saattaa hetkittäin jopa toimia! Osaa kyllä paljon, mutta on eriasia, viitsiikö hän väläytellä taitojaan. Esimerkiksi laukanvaihto saattaakin vaihtua pukkilaukkaan ympäri kenttää ja väistöt selälleen lentämiseen pystyynhypyistä.
Hieman kompura, mutta kyllä on niitäkin kertoja kun se selviää tarhasta talliin ilman kaatumisia. Kodilla taikka myyntihinnalla ei ole niinkään väliä, kunhan vain päästään eroon. Terve muuten, paitsi että korvien välissä on pientä vikaa. Vikaa ei huomaa kyllä muuten kuin tutustumalla hevoseen.
Ylimääräisistä kuluista kuten kengityksestä ei kutenkaan tule paljoakaan harmia, sillä kengittäjä on jo aikaa sitten sanonut itsensä irti. Kopissa kaveria pomottaa mutta yksin ollessaan romuttaa yleensä tavalla tai toisella kopin, jonka jälkeen potee koppikammoa seuraavat kolme vuotta.
Maastoillessa on aina oltava vähintään kaksi kaveria mukana, sillä ensimmäisenä mennessä näkee mörköjä, saaden lajitoverinsakin kiitämään kotiin - ratsastajan kanssa tai ilman. Hännillä se ei myöskään voi mennä, sillä muuten ottaa omia lähtöjään. Maastoilu ei kyllä muutenkaan kannata, sillä keskimmäisenä mentäessä näykkii edessä menevän takapuolta ja potkii takana olevaa. Kaasu kyllä pelaa, ja tamma kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa, mutta hidastamismatka saattaa jäädä hieman pitkäksi. Jarrut tosiaan tarvitsisivat kipeästi huoltoa...
Kuten sanottu, ei kukaan ole täydellinen, joten tässä siis sopiva hevonen mahdollisesti sinulle! Tiedät kai, että parhaat viedään käsistä, enkä usko että tämä kaunokainenkaan pysyy kovinkaan kauan markkinoilla! Ostakaa siis pois sekopäinen ja halpa pikkutamma!
Ylhäällä siis humoristinen "myynti-ilmoitus" Poppisesta, mutta ennekuin kukaan kysyy, ei Poppinen oikeasti ole myynnissä! Punaisella kirjoitettu teksti on siis tosiaankin täyttä potaskaa, ja Poppinen on itseasiassa vastakohta aikalailla joka kohtaan. Innoituksen tähän luukkuun sain tästä tekstistä. Ei kannata lukea kyseistä blogia liian vakavamielisesti, sillä leikiksihän tuo on vain vedetty!
Kommenttia luukusta voi käydä heittämässä tämän päivän postaukseen, ja luukkuihin saa käydä vielä heittämässä ideoita! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistathan asiallisen kielenkäytön kommentoidessasi, niin kaikilla on mukavampaa!
HUOM// Kaikki kommentit menevät hyväksynnän kautta, joten ethän lähetä kommenttiasi kahteen kertaan?