17 tammikuuta 2015

185# Pakkaspäivien ratsastelut


Heipparallaa! Viime aikoina kumpikin on ollut oikein mukava ratsastaa, ja sain reilu viikko sitten oikein kivoja kuvia, kun Eve oli taas mukanani tallilla! Jätkä tosin oli tällöin ehkä hieman jännittynyt alkuun, ja laukkakin oli ensiksi vain kipitystä ja kun pyysin herraa vähän enemmän eteen, oli seurauksena tasajalkaloikka tai jopa pukki. Uskoakseni tämä johtui kentästä, sillä se oli jonkun verran liukas, kun edellisinä päivinä ilmat olivat olleet huonohkot.

Kuvissa minua jäi häiritsemään tuo Jätkän huopa, joka ei vaan ota istuakseen millään satulan alle! Se menee aina ihan ruttuun, mutta koska se näyttää niin somalta noiden pinteleiden kanssa, laitan sen sille aina yhä uudestaan toivoen, että josko se ei näyttäisi niin pahalta. :D


Tehtiin vaan aikalailla perushommia, eli taivuttelin paljon ympyröillä, mentiin lävistäjillä ravinlisäyksiä ja otettiin jonkun verran siirtymisiä. Alkuun taas jalustimet tuntuivat kovin pitkiltä, kun olin tuota ennen mennyt Poppisella kaksi reikää lyhyemmillä, mutta onneksi totuin nopeasti, eikä koko ratsastus taas tuhlaantunut siihen, että pitää koko aikaa olla lyhentämässä jalustimia. 

Menin siis tosiaan satulalla alkuun, mutta kun Jätkä lopulta tuntui niin järjettömän hyvältä, otin satulan pois. Harmittaa, kun ei laukka näytä kuvissa mitenkään hienolta, mutta selkään taas se tuntui aivan mahtavalta, ja pyöri oikein kunnolla. Vähän alkuun laukkaa nostaessa jännitti, että pysynkö selässä, kun satulallakin se alkuun teki niitä pieniä pukkeja, mutta nyt ei ollut puhettakaan mistään pukeista. Jätkä laukkasi niin nätisti. Ratsastuksen pystyikin lopettelemaan hyvillä mielin. :) 


Seuraavana olikin vuorossa Poppinen! Eve haki Poppisen samalla kun laitoin Jätkää pois, joten ratsu vaihtuikin melkein kuin lennosta. Laitoin Poppiselle kumpparit ihan löysimmilleen, eikä niitä sitten tarvinnutkaan kiristää lainkaan ratsastuksen aikana. Poppisella oli edellisenä päivänä ollut vapaa, joten oletin sen olevan superenerginen, ja juuri sellainen joka ei jaksa keskittyä mihinkään vaan on koko ajan meno päällä, mutta ei, neiti olikin aivan rauhallinen ja sitä joutui jopa ratsastamaan eteenpäin. :D 

Tehtiin Poppisen kanssa aikalailla samoja juttuja kuin Jätkänkin kanssa, mutta mentiin enemmänkin pätkiä kouluradasta. Poppinen kulki ihan hyvin, siihen nähden että kenttä ei ollut oikein parhaimmillaan. Poppinen kulki alkuun aika matalana, mutta loppuun se parantui huomattavasti, kun muistin pitää ohjatkin kädessä. Ohjien käsissä pitäminen on nimittäin kuskille välillä suurikin ongelma, kun kesken kouluradankin saattaa ohjat pidentyä sen yhden välin... 


En ratsastanut kovin kauaa Poppisella, sillä kuvaajan syväjäätyminen hankaloitti hieman keskittymistä ratsastukseen. Laukkaa ei otettu paljoa, vaan tehtiin enimmäkseen käynti-ravihommia. Poppinen oli tosiaan oikein miellyttävä ratsastaa, näin vapaapäivän jälkeen!

Ratsastuksen loputtua hoidettiin ponsu ja annettiin sen chillailla heti kuivuessaan käytävällä. En kestä, kun se seisoo aina niin suloisella ilmeellä ja oikein vaatii antamaan herkkuja! Huomaa, että jostakin on tullut vähän liian pehmo... En enää osaa edes komentaa (huomasin juuri muutama päivä sitten maastossa) kun se tekee jotain, vaan höpötän itsekseni ja yritän vähän että josko nyt kuitenkin. Sama juttu herkkujen kanssa (älkää nyt saako sitä kuvaa että syötän sitä ähkyyn!) olen juuri sanonut sille että tämä oli nyt viimeinen ja annan herkun, mutta kun päästän sen tarhaan ja se jää nököttämään portille, en voi vain olla antamatta vielä yhtä. :D


Tiistaina, viimeisenä lomapäivänä siis, ehdittiin vielä käymään maneesilla. Jessica tuli mukaani tallille taas piiitkästä aikaa, joten ao. kuvista kiitos hänelle! Alkuun taivuteltiin käynnissä ja ravissa pääty-ympyrällä ja Poppinen oli ihan ok, ei ehkä kovin hyvä kuitenkaan. Se kulki kovin laiskasti ilman omaa moottoria, joten nappasin raipan maneesin seinältä ja rupesi vähän enemmän liikettä löytymään! Kuvissa huomasin taas, kuinka aina vähintään toinen ohja löystyy... :D

Oli aika kylmä, ja koska oli tarkoitus hypätäkin hieman, en ratsastanut neitiä hikeen asti sileällä. Kunhan vaan otettiin ympyröitä ja voltteja kaikissa askellajeissa kumpaankin suuntaan. Poppiselta alkoi löytymään jo jonkin verran virtaa raipan ottamisen jälkeen, ja yhtäkkiä toisen pään ovi olikin aivan kamala, eikä peilien ohi voinut mitenkään kulkea edes hörisemättä!


Tehtiin hieno kahden esteen sarja lävistäjälle, joista toinen oli ristikko ja toinen pienenpieni okseri. Poppinen veti alkuun aivan jäätävän kokoisia loikkia, mutta meno tasoittui sitten jossain kohtiin ja pystyttiin tulemaan sarja suht. siististi. Nostettiin okseria (josta tehtiin kyllä pysty) jonkun verran ja tultiin sitten sitä muutaman kerran, kun jo taas nostettiin. Poppinen oli ihanan innoissaan, mutta minä pilasin kuvat ilmeilläni...

Korkeimmillaan este oli suunnilleen huimat kuusikymmentäsenttiä, joka riitti vallan mainiosti. Se on hassua, miten Jätkän kanssa kaikki esteet tuntuvat kovin pieniltä, kun taas Poppisen kanssa jo tuo kyseinen korkeus riittää aivan hyvin. Sileällä mennessäni minulla oli kannukset, mutta jätin ne kuitenkin hypätessä pois, sillä jalkani eivät pysy kuitenkaan kovin hyvin paikoillaan koulusatulassa, enkä halunnut vahingossakaan tökätä sitä kannuksella hypyn aikana. Maneesiaikamme loppui melko piakkoin, joten kerättiin kävelyjen jälkeen esteet kasaan (Jessica keräsi...) ja lähdettiin sitten kohti kotitallia. Kotona herkuteltiin taas Poppisen kanssa hieman ja sitten paketoin jo osittain kuivuneen tammuskan hienosti loimeen ja vein neidin tarhaan.


Nyt ei olekaan sitten muuta asiaa, joten
seuraavaan kertaan, moro! 

Mammutti :D

12 kommenttia:

  1. Ihanii kuvii :D Toi mammutti on kyl paras ;) ♥

    VastaaPoista
  2. tosi kiva postaus! kirjotat mun mielestä tosi kivasti ja tykkään siitä paljon, joten sun postauksia on aina mukava lukea. tää oli tosi tasapainone postaus jotenki, et tekstiä oli just sopivasti ja sit noita kuviaki oli hyvin:)

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin! :)
    Tälläsiä peruskuulumispostauksia hyvillä kuvilla varustettuina ei voi koskaan olla liikaa ;)

    VastaaPoista
  4. Millä maneesilla käytte ratsastamassa?

    VastaaPoista
  5. Todella upeita kuvia, hienosti näyttää menevän! :3

    VastaaPoista
  6. kyllä tuo jätkä mun mielestä sun allas liikkuu paremmin, mutta se on sitten sun asias kumpi tuntuu kivemmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Jätkä tosiaan liikkeiltäänkin parempi ja kun se kulkee hyvin, niin se myös tuntuu aivan mahtavalta, kun taas Poppisen kanssa vielä yritetään löytää sitä samaa liikettä, joka siltä irtoaa irtona olessa... Mutta on se niin että oma heppa, paras heppa :)

      Poista

Muistathan asiallisen kielenkäytön kommentoidessasi, niin kaikilla on mukavampaa!
HUOM// Kaikki kommentit menevät hyväksynnän kautta, joten ethän lähetä kommenttiasi kahteen kertaan?