197# Meidän tarina - mistä kaikki alkoi?

Tapasin Poppisen lokakuussa 2011. Olin etsinyt pitkään jo uutta vuokrahevosta, sillä muutamaa kuukautta aiemmin hoitohevoseni Pikkis oltiin lopetettu ja talli jolla olin käynyt muutti kauemmaksi. Olin jo vaipumassa epätoivon partaalle, sillä jos uutta hevosta ei löytyisi, keikkuisi harrastukseni aikalailla vaakalaudalla, mutta lopulta äiti sitten soitti minulle Helsingissä ollessani, että nyt on löytynyt heppa jota pääsisin kokeilemaan. Tuhannen ja miljoonan kysymyksen jälkeen ainut mitä tiesin hevosesta oli se, että se oli ruskea lämminveritamma.

Tamman kokeilu ei ollut ehkä niinkään antoisa kokemus, sillä a) en saanut nostettua laukkaa b) ratsastin tennareilla ja jalustimet olivat ainakin kaksi reikää liian pitkät! Joka tapauksessa sovittiin vuokrauksen alkamisesta ja niin minusta tuli Poppisen vuokraaja.

Ensimmäinen sitten ihan kunnon ratsastus kokeilun jälkeen päättyikin aikalailla huonosti. Maastosta tultuamme Jätkän sen aikaisen vuokraajan kanssa, ravailimme vielä hetken halkotarhalla (tällöin ei ollut vielä kenttää!). Kävellessäni vielä lopuksi loppukäyntejä, Poppinen tuntui yhtäkkiä kaatuvan. Ihan nurinhan se ei mennyt, mutta säikähdin kuitenkin ja hyppäsin alas selästä. Tarkistin jalat ja muistaakseni vasemmasta etukaviosta törrötti reilu viiden sentin mittainen naula. Siitä huusin ensin Jätkän vuokraajalle, joka soitti nopeasti Poppisen omistajalle, joka tuli sitten ja otti naulan pois. Tallissa Poppisen jalkaa huuhdottiin ja putsattiin kaikin mahdollisin tavoin, jonka jälkeen siihen pistettiin side.

Naulasta seurasikin sitten kaviopaise ja karsinalepoa jonkun aikaa. Karsinalevon aikana pääsin kuitenkin tutustumaan entistä paremmin tähän vallattomaan, mutta ennenkaikkea kilttiin hevoseen. Kun Poppinen pääsi taas tarhailemaan, sain aloittaa myöskin sen taluttelun. Taluttelin ja hoidin Poppista mielelläni, sillä se oli kerännyt virtaa aika reilusti lomansa aikana, joten selkään en olisi missään nimessä vielä uskaltanut mennä. Poppisen omistaja ja toinen vuokraaja hoitivatkin ratsastuksen alkuun, ja kun Poppinen oli rauhoittunut edes hieman, pääsin minäkin takaisin kyytiin.

Koska kenttää ei ollut tuolloin, maastoilimme paljon. Maastoilusta meni kyllä into, sillä en uskaltanut laukata lainkaan, sillä pelkäsin Poppisen ryöstävän tai pukittavan, saaden minut tippumaan. Olihan Poppinen kiva, minä vain olin arka maastossa. Toki Poppinenkin mielellään testaili minua ja esimerkiksi joskus halkotarhalla ratsastaessani se ei suostunut nostamaan laukkaa, ja sitten vihdoin kun sain nostettua laukan, se heitti rodeot ja lähti tuhatta ja sataa painamaan eteenpäin, saaden minut jättämään laukan sikseen siltä erää.

Kerran kävi myös hieman hassusti, kun olimme vierailemassa naapurin kentällä. Oli muistaakseni helmikuu 2012 ja ystäväni oli mukana tallilla. Päätettiin sitten tosiaan lähteä katsastamaan naapuritallin kenttä, ja suunnitelmissa oli mennä siellä ihan kunnolla, kun missään muualla ei oikein kyennyt. Poppinen kuitenkin aloitti heti säikkymisen ja pomppimisen kun pääsimme kentälle, ja sitten se vielä alkoi könkkäämään ihan oudosti. Hakkasimme tilsoja pois, mutta sama jatkui taas. Lopulta luovutimme ja lähdimme takaisin kotitallille. Tallilla Poppisen omistaja kuitenkin otti Poppisen liinaan ja juoksutti Poppista hieman halkotarhalla. Ja nyt, Poppinen ei könkännyt mitenkään.

Poppinen oli tosiaan alkujaan ovela kuin kettu, ja se keksi aina keinoja vedättää minua. Olin vielä kovin arka ja aikalailla kokematon vaikka hevosten kanssa olinkin jo touhuillut pidemmän aikaa, joten mikä tahansa äkkinäinen säpsähdys sai hengitykseni salpaantumaan. 

Laitumelle Poppinen pääsi Jätkän kanssa ystäväni Jessican perheen tallille ja homma alkoi niinsanotusti toimimaan. Toki pelleilihän Poppinen vieläkin, eikä kulkenut läheskään oikein, mutta nekin pienet pätkät jotka se kulki nätisiti olivat minulle suuria ilonaiheita! Ensimmäinen ratsastus uudessa paikassa tapahtui kaatosateessa, ja Poppinen oli alkuun hyvin huonona, mutta ratsastin sitä sinnikkäästi paremmaksi, ja muistan kuinka lopetin ratsastuksen hymyssä suin kamalasta ilmasta huolimatta. Tästä alkoi hitaasti mutta varmasti meidän ylämäkemme.

Kesän 2012 aikana emme maastoilleet juurikaan, vaan enemmänkin mentiin kentällä, sellainen kun sillä hetkellä oli! Poppinen onnistui myös alkukesästä telomaan itsensä laitumella, vetäessään kuperkeikan, joka johtikin sitten pienoiseen saikkuun. Saikun jälkeen päästiin taas jatkamaan, ehkä vähän rauhallisemmin, sillä satulaa ei selkään vielä laitettu. Kevään olin harjoitellut ilman satulaa menemistä, mutta koska Poppinen tykkäsi vedellä rodeoita ilman satulaa laukatessa oli sekin jäänyt. Nyt kuitenkin tapahtuneen takia pääsin menemään satulatta kyllästymiseen asti, mutta hyvänä puolena oli kuitenkin se, että luottamukseni hevoseen (sekä tasapainoni) kasvoi kohisten.

Kun hevoset sitten palasivat kotiin loppukesästä, jatkettiin vielä jonkun aikaa maastoilulinjalla, mutta saatiin myös joitain oivalluksia halkolaanilla pyöriessämme. Tallin oma kenttä alkoi pikkuhiljaa valmistumaan, mutta jokunen aika piti vielä malttaa! Kesän jäljiltä uskalsin alkaa ratsastamaan kotioloissakin enemmän ilman satulaa ja hiekkakuopilla ratsastin tasaisilla alueilla koulua omien taitojeni mukaan. Syksyllä aloitin myös kuudennen luokan lisäksi tunnit Hyvinkään ratsastuksessa (nykyään heponiityssä). 

Vaikka Poppisen temppuilu vähenikin huomattavasti kesän jälkeen, tuli syksyllä yhä tippuiltua. Yksi parhaiten mieleen jäänyt putoaminen tapahtui hiekkakuopilla. Poppisella oli älyttömästi virtaa ja koska en antanut sen laukata täyttä vauhtia, se alkoi kiukuttelemaan, ja kun yritin ympyrällä nostaa laukkaa, se heittikin rodeot ja roikuin minkä kykenin kyydissä, mutta lopulta mätkähdin selälteni maahan. Poppinen yritti tässä vaiheessa karkuun, mutta ohjissa roikkumalla minä raahauduin perässä monia metrejä, kunnes Poppinen lopulta seisahtui. Kun sitten pääsin takaisin selkään, se yritti jälleen samaa, mutta tällä kertaa sain lopetettua leikin tarpeeksi ajoissa ja toista tippumista ei tullut! 

Ensimmäinen vuosipäivämme sujui vauhdikkaissa merkeissä, kun Poppinen heitteli pukkeja ilman satulaa laukatessamme, mutta sillä kertaa päätin, että minähän pysyn täällä, ja niin teinkin. Kun sen kerran uskalsin komentaa sitä selästä käsin oikein kunnolla, otti se opikseen, eikä sen jälkeen hetkeen enää pelleillyt turhia. Loppuvuodesta 2012 sekä siitä seuraavasta vuodesta kuulettekin vasta tämän postaussarjan toisessa osassa! Idea on siis yksinkertainen, noin neljäosainen sarja meidän tarinastamme Poppisen kanssa, sillä sitä käsittelevää postausta on pitkän aikaa pyydetty. Koko tätä kolmea ja puoltavuotta ei saisi kuitenkaan tiivistettyä yhteen, joten päätin kertoa jokaisesta yhteisestä vuodestamme erikseen. 

Tämäkin päivä on oikeastaan meille yksi juhlapäivä, vaikka suurta merkitystä tällä ei ollutkaan. Vuosi sitten nimittäin julkaisin allaolevan videon. Tuosta päivästä alkoi ehdottomasti yksi hulluimmista vuosista elämässäni, mutta kaikki oli kyllä sen arvoista. Tähän onkin hyvä jättää tämä postaus sitten, ensi kerralla päästään ehkä takaisin tämänhetkisten treenien pariin! :)