06 tammikuuta 2014

157# Kuka ihmeen Pirjo?

Niinpä, kuka ihmeen Pirjo? Osalle tämä vaalea kaunokainen on tuttu postauksessa numero 156# mainitun Jessican blogista, mutta joillekin nimi Pirjo lyö vain tyhjää. Kuten kyseisessä postauksessa kerroin, on minulta Taikan ratsastus hiipunut lähes olemattomiin, koska se liikkuu nyt aika aktiivisesti. Tähän väliin voin mainita, että Taika ei koskaan oikein ollut "minunlaiseni" hevonen, sillä se on kuitenkin aivan toista maata kuin Poppinen ja Jätkä. Taika on enemmän estehevonen, jos niin voi sanoa, kun taas oma vahvuuslajini on kouluratsastus, johon Taikasta ei samalla lailla löydy potentiaalia, kuin taas esteille. 

Mutta nyt ei karata sen enempää aiheesta, vaan palataan takaisin Pirjoon. Pirjo on myöskin kuusivuotias suomenhevostamma, kuten Taikakin, mutta ratsastettavuudeltaan nämä kaksi ovat kuin yö ja päivä! Taika on enemmän eteenpäin ratsastettava, kun taas Pirjo on jarruteltava malli. Mutta nyt kun olette mahdollisesti saaneet jutun jujusta kiinni, voin paljastaa teille, että Pirjo on minun uusi liikutushevonen. 


Pirjon kanssa aloitetaan nämä hommat ihan vain hakemalla kuntoa laukkaan, sillä sitä pitää nyt olla koko ajan huomauttelemassa laukan ylläpitämisestä. Siltikään aina ei onnistu edes kokonainen pääty-ympyrä, mutta syynä saattaa kuitenkin myös olla se, että Pirjolla on aika iso laukka, joten hyppääminen kentällä meinaa käydä vähän ahtaaksi, kuten myös laukkaaminen. Toisena tavoitteena olisi saada ylienergisyyttä kitkettyä pois, vaikka se kyllä varmaan häviää aktiivisen liikutuksen myötä.

Pirjolla ratsastin ensimmäistä kertaa jo 2013 alkutalvesta hetken aikaa, mutta nyt uudenvuodenaattona pääsin kokeilemaan ihan tosissani Pirjoa. Pirjolla oli ollut vähän vapaata ennen keskiviikkoa, joten se olisi alkuun mielellään puksuttanut vain eteenpäin kuin höyryveturi. Taivuttelin Pirjoa hieman ja tein muutamia pysähdyksiä, jonka jälkeen kokeilin hieman laukkaa. Pirjo oli laukassa aikalailla jännittynyt, eikä se laukannutkaan kuin muutaman metrin tiputtaen sen jälkeen raviin. Lopulta sain sen laukkaamaan reilu kierroksen, mutta se vaati kyllä työtä!

Laukkaamisen jälkeen kokeiltiin tulla pikkuristikko ensin ravissa ja sitten laukassa. Ensimmäisillä kerroilla Pirjo kielsi, mutta kun olimme hetken keskustelleet esteen ylityksestä, pääsimme toteuttamaankin sen. Loppua kohden Pirjo parani huimasti sileällä, ja tyytyväisenä siirryin kävelemään loppukäyntejä. 

jännittynyttä menoa
Lauantaina sovimme jälleen ratsastuksesta Jessican kanssa, ja kahden aikoihin saavuin ratsastamaan Pirjoa. Pirjo oli alkuun ehkä jopa hieman jännittyneempi kuin ensimmäisellä kerralla, sillä se kipitti pää ylhäällä ja yritti koko ajan karata alta. Muutaman temponlisäys-harjoituksen jälkeen Pirjo rupesi jälleen kuuntelemaan, ja laski asteen verran päätään, mutta jännittynyt se edelleen oli. Laukassa Pirjo olikin taas paljon rennompi kuin viimeksi, ja nyt se laukkasin helpommalla pääty-ympyrän, josta olen tyytyväinen!

Siitä siirryimme sitten hyppäämään. Menin ensiksi kumpaankin suuntaan ristikkoa, joka alkukankeuksien jälkeen meni ihan suht hyvin. Toki jännitys pyrki esiin, sillä hevonen oli kuitenkin vieras hypättävä ja aikamoinen pidäteltävä. Yli kuitenkin päästiin useaankin kertaan, joten Jessica korotti hieman estettä.

Tuskanhiki valui jo otsalta, kun lähestyimme puolikkaaksi pystyksi nostettua estettä. Päästiin tämä korkeampikin este yli muutaman tiputuksen jälkeen, joten este kasvoi vielä hieman. Esteellä oli korkeimmillaan kokoa 70-75 cm, eli ei se kovin iso ollut, mutta Pirjon vauhti sai pelon nousemaan pienesti taas pintaan. Lopulta päästiin este yli kummastakin suunnasta, johon oli hyvä lopettaa loppuravien sekä -käyntien jälkeen.  


Pirjo on kyllä ihan kiva pakkaus, kunhan sen kanssa jaksaa vain työskennellä! Sen on vielä kovin malttamaton, mutta ei se mikään pahis ole. 

Kaikki ylläolevat kuvat on otettu lauantaina, joista kaksi alinta ovat napattu videolta. Ja koska Jessica niitä videoita hieman kuvasi, niin päätin lisätä tänne muutaman hyppypätkän ja pystyn sitten mahdollisesti jonkun ajan päästä katsomaan tätä videota naureskellen kuinka me ollaan muututtu, mutta kaikki aikanaan!


Ja sitten toisenlaiseen ilmoitusasiaan!

Meidät löytää nykyään myös facebookista, jonne tieto kiirii yleensä nopeammin kuin blogiin. Käykääpä tykkäilemässä klikkaamalla allaolevaa kuvaa! :) 


ps. arvatkaa kuka juhlii tänään synttäreitään? 

8 kommenttia:

  1. hahaha ihana :D hassun kuulosta kun hevosen nimi on Pirjo :D Mutta tosi kivannäköinen otus ja hienosti hyppäät sillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo on vähän hassu heppa muutenkin! :D Ja kiitos :)

      Poista
  2. Kivaltahan tuo meno näyttää! :)

    VastaaPoista
  3. Jee, teit vihdoin tän postauksen! :) Ja hyvää synttärii♥

    VastaaPoista
  4. Pakko kysyä vielä et onko nuiden lämminveristen omistajalla blogia? :D Näistä tulee mieleen ihan yks blogi mihin törmäsin joskus mut kadotin sitte..

    VastaaPoista

Muistathan asiallisen kielenkäytön kommentoidessasi, niin kaikilla on mukavampaa!
HUOM// Kaikki kommentit menevät hyväksynnän kautta, joten ethän lähetä kommenttiasi kahteen kertaan?