193# Maanläheistä meininkiä & hurja mustangiori

Heippa, kiva olla taas kirjoittelemassa, vaikka ei edellisestäkään postauksesta ehtinyt kulua kauaakaan. Toivottavasti tämä sama postailuinto on jatkuvaa, eikä bloggaaminen taas lopahda jonkin ajan kuluttua. Nyt ainakin hiihtolomalla olen touhunnut niin paljon heppojen kanssa, että on jotakin josta kirjoittaa, ja ainakin yksi postaus odottaa vielä julkaisuaan.

Lauantaina pääsin taas Jätkän kanssa peltoilemaan ja vaikka ilma ei ollut mikään mahtavin, oli oikein mukavaa! Tai ainakin suurimman osan ajasta. :D

Oltiin hevosten luona joskus vähän yli kymmenen, ja varusteiden hakemisen jälkeen otettiin hevoset hoidettavaksi. Jätkä sai yllensä vain kerran aikaisemmin pidetyn tummansinisen glitter-huovan, joka näytti oikein tyylikkäältä herran selässä. Sitten satula selkään sekä suitset päähän ja eikun menoksi! Kuten huomaatte varmaan, Jätkän suitset ovat vaihtuneet takaisin entisiin, sillä ne ihanat blingbling-suitset eivät olleet kovin käytännölliset ollessaan reilut kaksi kokoa liian suuret... Näillä Jätkän ratsastettavuus muuttui taas takaisin normaaliksi, eikä tarvinnut enää harmitella pilalle mennyttä ratsastusta suitsien takia. Niin, tällä kertaa syy ei ollut suitsien. 

Pellolla kävelimme alkuun vähän ristiinrastiin, jonka jälkeen ruvettiin ravailemaan. Jätkän mielipide oli jo alkuun se, että hän haluaa mennä lujaa, eikä minulla ole siihen nokankoputtamista, ellen taas vaihteeksi alkaisi ratsastaa, enkä vain roikkuisi kyydissä matkustajana. No kuten arvata saattaa, keskityin alkuun vain naureskeluun sekä kaikkeen muuhun turhaan ja Jätkä veikin minua välillä kuin lapasta.

Meno oli hetkittäin aika reipasta, ja vähän jännittikin että mitä jos en saa sitä hidastamaan. Pelto on ns. "jaettu" osiin ojilla, eli pellon keskellä menee vähän leveämpi oja, joka jakaa sen kahteen osaan (ojan päistä pääsee kyllä toiselle puolelle, sillä siinä on maata.). Sitten toisella puoliskolla, jossa ratsastelimme enimmäkseen onkin muutama kapeampi oja ja niiden välissä peltokaistaleet, jos ymmärrätte? No olimme sitten metsätien reunassa kävelemässä, kun Jätkä siirtyi ensin raviin ja sitten laukkaan. Seuranamme oleva Gemma-tamma nosti myös laukan, enkä sen takia ruvennut hissuttelemaan, kun toinenkin oli mukana menossa. Vauhti kiihtyi hieman ja yhä nopeammin vastassa oleva leveä oja läheni. 

Kun sitten laukatessa tajusinkin, että en saa tätä hevosta pysähtymään oli aika tehdä muutama nopea päätös, joista fiksuin oli kääntää Jätkä vasemmalle, jotta päästäisiin leveän ojan ja pituussuunnassa olevan kapean ojan välistä. Jätkä kääntyikin sitten omia aikojaan ja laukattiin suoraan kapeaan ojaan, ei onneksi syvään kohtaan vaan sinne aika reunaan, jossa oli jo vähän parempi pohjakin. 

Oli hurja tunne kun yhtäkkiä tajusi että nurinhan me mennään, mutta onneksi laskeutuminen oli pehmeä, ja Jätkän kaatuessa kyljelleen, minä lensin selälleni hankeen. Nanosekunnin ajan makasimme paikallamme, kunnes Jätkä havahtui ja nousi ylös. Minä nousin perässä ja yritin ottaa askeleen Jätkää kohti, kun se lähtikin ravaamaan poispäin. Jätkän omistaja lähti ratsullaan perään kuin cowboy konsanaan sekä minä juosten, mutta Jätkän ravi vaihtuikin laukaksi ja pian sitä mentiinkin yli ojien ja kohti tarhaa. Siellä Jätkän omistajan mies yritti ottaa myös Jätkää, mutta herra päättikin vielä hetken nauttia vapaudestaan, eikä antanut kiinni. 

Kun hurja mustangiori oltiin vangittu monen miehen voimin (huom. tämä kohta on dramatisoitu) olin itsekin jo päässyt pellonlaitaan. Juuri kun Jätkä oli vain noin kymmenen metrin päässä minusta, hän otti ja lähti (niinkuin Annikki Tähti) hypäten uudelleen ojan yli. Onneksi se ei päässyt pitkälle ja lopulta minäkin pääsin takaisin kyytiin. 

"Näitkö kuinka komeessa kaaressa se lensi mun selästä?!"

Kun olimme jälleen turvallisesti pellolla, aloin työstämään Jätkää ympyrällä, eikä otettu herran kanssa enää reippaita laukkapätkiä, vaikka se niin olisi tahtonutkin. Julma-Reetta päätti kuitenkin rangaistukseksi riekkumisesta tuupata kyllästymiseen asti ja niinhän me teimmekin. Jätkä oli loppuun ihan ok tuntuinen, ja hurja orhi sen sisältä oltiin saatu taltutettua. 

Vielä viimeiseksi ennen loppukäyntejä tehtiin muutamat makuulle meno - harjoitukset ja vihdoin sain Jätkän itse maihin jopa huimat kaksi kertaa! Ensin se koetteli vähän, että tarvitseeko tehdä jos ei tahdo, mutta kun itse rohkaistuin teki Jätkä kuten tahdoin. Tämän jälkeen otettiin vielä makuulle meno selästä käsin, eli minä olin selässä ja Jätkän omistaja pisti hevosen maahan, jonka jälkeen Jätkä nousi takaisin ylös. Niinpä kävelimme sitten loppukäynnit ja veimme hevoset takaisin tarhalle. Jätkä oli peltoreissun aikana polkaissut itselleen haavan etujalkaan, liekö sitten tullut kaatumisesta vain missä yhteydessä, mutta muuten selvittiinkin ilman mitään. Eli oli aikalailla onni onnettomuudessaa!

Eipä tässä kai kummempia, seuraavassa postauksessa päästäänkin ponityttöilemään!