21 huhtikuuta 2013

100# Kisapostaus - HyvUra 21.4.

Venytin tätä sadatta postausta tähän päivään, sillä halusin kisapostauksen sadanneksi. Huhhuh, aikamoinen määrä ! 100 postausta (+ joulukalenteri), 78 rekisteröitynyttä lukijaa sekä 10 997 sivun katselua!


Heräsin tänään seitsemän aikaan ja pistin kamat päälle. Olin pakannut kaiken edellisenä iltana valmiiksi, joten ei muuta kuin pakolliset aamutoimet ja ruokaa nassuun. Noin viistoista yli kahdeksan olin tallilla.

Henrin toinen ratsastaja, Linda oli jo harjaamassa, joten otettiin vaan poni käytävälle ja ruvettiin tekemään lettejä. Mä tein otsaharjaan letin ja Linda häntään, mutta purki sen sitten ennen radalle lähtöä. Puoli yhdeksältä oli radanrakennus, johon meni enemmän aikaa, kun oltiin kuviteltu. Oltiin jo saatu rakennettua rataa maneesiin, mutta sitten tulikin ilmoitus, että kisat olisi ulkona!


Noin kaksikymmentä yli yhdeksän, Linda lähti verkkaamaan ja mä menin kuvaamaan. Omaan silmään Henri näytti menevän ihan kivasti. Linda oli ensimmäisenä vuorossa, ja olisin halunnut ottaa kuvia, mutta jouduin thlö-tehtäviin portinavaajaksi. Linda ja Henri hyppäsivät sitten taidokkaasti kouluaidan yli pois radalta... 

Lindan radan jälkeen kiipesin ite Henkan selkään ja rupesin verkkailemaan. Henri oli alkuun ihan kamala, ja olis vaan humputtanut selättömänä eteenpäin, mutta loppua kohden helpottui. Olin kahdeksantena vuorossa, joten mulla ei ollut mikään kiire. Kun vihdoin mun vuoro koitti, en oikeen tienny mitä ajatella. 



Rata meni hyvin. Paljon paremmin kuin viimeksi, jolloin pisteitä kolahti huimat 122 ja prosentteja 49%. Nyt oli rennompi tuomari, ja ponikaan ei tehnyt mitään typerää. Henri nyki vähän edestä, mutta muuten meni ihan siististi. Korkeimmillaan pisteet nous vissiin 7,5 ja sitten tuli yksi kolmonen laukka-käynti siirtymisestä joka vähän venähti raviin :D No, edes aina ei voi voittaa. Kolmella ratsukolla oli samat prosentit, ja jos yhdellä olisi ollut alle 58, olisin mäkin saanut ruusukkeen. No viidentenä on helppo hymyillä!


Tarmokas poni, joka liikkuu hieman korkeassa 
muodossa läpi radan. Laukassa meinasi 
karata, mutta ratsastit itse hyvin 
määrätietoisesti.
p. 147, 58.8

Huomenna tulossa ehkä normipostausta, siihen asti moro!


3 kommenttia:

  1. Hyvin teilläkin meni =D Muuten otitko Pähkelistä jotain kuvia? Tai laitoitko jotain näitä kisa kuvia kuvat.fi galleriaasi? Jos laitoit, niin voitko laittaa linkin siihen sun galleriaan? (:

    VastaaPoista
  2. wouwou hei huuuima parannus edellisee! Hyvä Reetta!! ;)

    VastaaPoista

Muistathan asiallisen kielenkäytön kommentoidessasi, niin kaikilla on mukavampaa!
HUOM// Kaikki kommentit menevät hyväksynnän kautta, joten ethän lähetä kommenttiasi kahteen kertaan?