29 toukokuuta 2013

110# ESRA 25.5.2013

Heipähei vaan kaikille! :) Kuten osa jo tietää, Jahnu ehdotti mulle silloin 1.4. koulukisoissa, että mun kannattaisi osallistua näihin mestaruuskisoihin. Jonkin aikaa vatvoin sitä ajatusta mielessäni, ja loppujen lopuksi päätin että kokeumushan tämäkin sitten on. Niinpä siis ilmoitin opelle että mielelläni tulen, enkä oo katunut. Lauantai oli kokonaisuudessaan loistava kokemus, vaikka häntäpäähän jäätiinkin. 


Perjantaina flunssa jatkoi riepotteluaan, mutta silti pystyin mennä tallille tekemään kisavalmisteluja. Ensin haettiin mönkkäri ja kerättiin tavaroita (mm. esteitä, paskasaaveja...) pois kentältä, jonka jälkeen kenttä lanattiin. Päästiin sitten rakentamaan rataa ja pistämään kirjaimia sekä kukkia. Kun kaikki hommat oli tehty, päästiin Lindan kanssa pesemään ponia. 

Henri oli pestessä kamala höselö, ja joka hetki oli yksi jalka ilmassa, tai sitten se oli rynnimässä karkuun. Pesemiseen kului valtavasti aikaa, eikä munkaan flunssaa helpottanut osasuihku, jonka Henrin takia sain. Loppujen lopuksi oltiin sitten valmiita noin yhdeksän aikaa. Kuivateltiin Henriä vähänä kävelemällä ja viltillä, jonka se sai tallista. Sitten mentiin talliin ja kaksi tallilaista tekivät sykeröt. Henri ei meinannut lainkaan ensin pysyä paikoillaan, mut rauhottu kuitenkin sitten lopuks. 


Puol yhentoista aikaan Henrin jalat oli uudestaan pesty sekä sykeröt oli tehty ja poni oli päässyt karsinaan mussuttamaan iltaruokia. Käytiin mökissä hakemassa kamat ja meitä peloteltiin tallin kummituksilla jne... :D Koska mulla on supervillimielikuvitus, Linda suostu jäämään oottamaan mun kanssa mun kyytiä. Kotona pistin joitain tavaroita valmiiksi, vaikka suurin osa olikin jo tallilla. 


Lauantaina, Linda ja sen isä tuli hakemaan mua viideltä, ja oltiin tallilla vähän ennen puolta. Päästiin sisälle kakskytäviis vailla, ja käytiin heittämässä eväät mökkiin. Henri sai syödä aamuruuat ja sitten otettiin se harjaukseen. Järkytyksenä huomattiin, että koko poni oli keltanen ja harja ihan turpeessa. Ei siinä muuta sitten kuin uudestaan pyykille, vaikka nyt ei lotrattukaan niin paljoa. Meillä oli hyvin aikaa, koska sykeröt oli jo edellisenä iltana tehdyt, ja mun piti olla vasta seiskalta selässä. Käytiin mökissä pistämässä mut kuosiin ja sitten varusteet ponille ja noin kymmentä vaille seitsemän lähettiin kävelemään kentälle. 

Vas. alussa, oik. lopussa
Mun arvioitu lähtöaika oli 8.12, mutta koska Henri tarvitsee noin tunnin verkka-ajan, mentiin me siis kentälle jo seitsemältä. Alussa Henri oli aivan kamala. Se kipitti vaan menemään, eikä noteerannut melkein mitään apuja. Ope huuteli aina satunnaisia ohjeita, ja loppujen lopuks Henri oli niin makee! Se toimi kuin unelma, eikä oo koskaan mulla ollu noin ihana! Laukassakin se oli tosi hyvä, vaikka se on meille yleensä se kompastuskivi. Linda ei saanu parhaista paloista kuvia, koska oli vissiin käymässä kansilassa. 

Olin kolmantena, ja osallistujia luokassa oli yhdeksäntoista. Aina edellisen ollessa radalla, sai pyöriä siinä L-päädyssä, radan ulkopuolella siis. Sitten kun ratsukko lopetti, sai kiertää rataa ulkokautta, tai sai myös jäädä siihen L-päätyyn. Itse kiersin kumpaankin suuntaan rataa, eikä Henri onneksi kytännyt mitään. 


Kun autosta töötättiin sai aloittaa radan. Henri ei ollut radalla niin hyvä kuin verkassa, vaan se oli jännittynyt ja kiireinen. Päätin kuitenkin ratsastaa koko radan hymy huulilla, ja ajatella sitä vain kivana kokemuksena. Alussa Henri taipui juuri sopivasti, mutta jossain keskikohdilla se sitten muuttui taas rautakangenksi. Loppua kohden se taas vähän rentoutui. Tää oli kyllä yksinkertaisesti paras rata, mitä mä oon tolla ponilla mennyt, vaikka tuomarit ei oikeen tykänny, kun poni ei liikkunut muodossa saatika peräänannossa. Häntäpäähän jäi siis ne, joiden hepat ei ollu peräänannossa. Tylsää sillein, koska mun tietääkseni siinä ei saisi arvostella muotoa, ellei kisoissa erikseen ole Helppo C - luokkaa johon ratsukko voisi vaihtoehtoisesti osallistua. Korjatkaa jos olen väärässä!


Prosentteja tuli vain 53.8 %,  mutta fiilis oli sitäkin parempi. Voitin itseni, en muita, mutta itseni. Siitä voin pitkään olla ylpeä! Lopullinen sijoitus oli 16/19, ja Linda oli Henrillä sijalla 9. Muut meidän tallilaiset pärjäs myös ihan hyvin, mut ei voittajaksi kukaan selvinnyt. Yksi sai hopeaa, ja muut sitten jäi kai ilman palkintoja. 

Jottei tulisi aivan onnellista loppua, kaikki hyväkin loppuu aikanaan. Nämä oli siis mun viimeiset kisani (ainakin tällä kaudella) tällä ponilla, ja on kyllä ollut huippu mukavaa kisata juuri Henrillä. Sen avulla olen myös päässyt kehittymään, ja pikkuisen ikävä tulee olemaan tätä ponia! Kyllä tulen Henriä vielä näkemään, mutta selkään tuskin enää pääsen.

Pikkasen on kehitystä huomattavissa :) 

8 kommenttia:

  1. Mun mielestä se on niin että he:bssä vaaditaan perään anto mutta c:ssä ei. C:ssä hevonen ei saa kuitenkaan kulkee pää taivaissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni on aina opetettu, että k.n.'ssä ei saisi vaatia peräänantoa ellei ole mahdollisuutta osallistua Helppo C-rataan. Joillain ratsastuskouluilla ei ole kilpailussa Helppo C-rataa, jossa ei peräänantoa vaadita. Mutta ne ratsastajat jotka eivät osaa ratsastaa peräänantoon, voisivat heC'n puuttuessa huoletta osallistua muuhun luokkaan, vaikkei muoto taikka peräänanto olisi kohdillaan.

      Poista
    2. Tällöinhän kisoista menee idea... Ei tarvi tulla väärinpäin olevalla ponilla liian vaikeeseen luokkaan. Kn special on suunniteltu nuorille hevosille mutta kyllähän niidenkin on oikeinpäin kuljettava. Sitäpaitsi se mikä rata on ei vaikuta koska kaikki helppo b radat ovat yhtä vaikeita ja kaikissa vaaditaan sama kokoamisaste.

      Poista
    3. Vastaus löytyi jo alempaa.

      Poista
  2. C'ssä ei vaadita peräänantoa, mutta sitä vaativimmissa (eli k.n.'ssäkin) kuuluisi ponin olla peräänannossa. koska jos ajattelee esim. aluekoulukisoja, niin ei sielläkään ole mitään c-rataa niille jotka ei saa ponejaan kulkemaan oikeinpäin :D eli tossa luokassa missä olit, olisi ponin kuulunut mennä peräänannossa.

    mutta tärkeintähän ei ole voitto vaan kokemuksen saaminen :) + ihania kuvia^!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, selvä! :) Jepjep, kokemusta rikkaampana taas ja kiitokset :)

      Poista
  3. Eihän siinä olisi mitään järkeä jos ei peräänantoa saisi arvostella- sehän on se ainoa asia joka vaikeutuu luokkien myötä. Jos kisoissa ei ole helppoa ceetä ja ratsukko ei ole helppoon beehen valmis, kisat vain jätetään väliin.

    VastaaPoista

Muistathan asiallisen kielenkäytön kommentoidessasi, niin kaikilla on mukavampaa!
HUOM// Kaikki kommentit menevät hyväksynnän kautta, joten ethän lähetä kommenttiasi kahteen kertaan?