133# Taukoa hevosista

Koulu on alkanut hyvin, en ole myöhästellyt, enkä sen puoleen myöskään unohtanut mitään muutakaan, muutamia läksyjä lukuunottamatta, jotka olen kuitenkin saanut tavalla tai toisella valmistettua ennen kyseistä oppituntia. Arki ja järjestys on taas palannut, kera uusien haasteiden, vaikkei arki vielä tunnukaan täydelliseltä, ilman hevosia.

Taukoa hevosista ei kyllä blogille tule, sillä minulla on vielä kaksi hevosaiheista postausta suunniteltuna, jos hevosettomuuteni jatkuu vielä kauankin. Muutama viikko takaperin lähdimme muutaman hengen porukalla kesän ensimmäiselle ja samalla myöskin viimeiselle uittoreissulle.

Olin ensimmäistä kertaa uittamassa, ja oli hauskaa puuhaa, vaikka kunnolla veteen en päässytkään hevosen kanssa kuin kerran. Poppinen jäi jäkittämään jos mentiin vähänkin syvemmälle ja sieltä änki sitten matalalle, jossa pisti taas kerran hirveän shown pystyyn, ja alkoi hyppimään pystyyn.

 Yritin myös saada talutettua Poppisen syvälle, mutta vaikka kuinka käskin ja maanittelin sitä tulemaan luokseni, en onnistunut. Bongailtiin kuitenkin kaloja ja tosiaankin temppuiltiin lähempänä rantaa. Mainitsinkin, että meistä tulee uudet Apassionata-tähdet, kun Poppinen nousi joka kerta pystyyn, kun yritin kääntää sitä. Lopulta päästiin kyllä ihan hyvään syvyyteen ja olin tyytyväinen! 

Menin myös Jätkällä, mutta ei tämäkään suostunut mun kanssa pulahtamaan kuin kerran, mutta hauskaa oli joka tapauksessa! Jätkä oli hieman täpinöissään, kun se ei edes malttanut uida, vaan kiskoi joka kerta ohjat kädestä ja pyörähteli sinne tänne. 

Uimareissulta tultiin tallille takaisin sitten kiireenvilkkaan, kun kyyti meinasi lähteä ennen aikojaan. Poppinen ei oikein ollut tyytyväinen takaheppana olemisesta, ja yritti muutamaan otteeseen punkea Essistä ohi. Vaihdettiin vähän myös järjestystä, mutta loppujen lopuksi päädyttiin samaan kuin aluksi päätettiinkin. 

Tallilla hoidettiin hevoset ja päästiin lähtemään. Vaatteet tietysti likomärkinä ja housut täynnä havunneulasia, joten pieni flunssanpoikanen olikin paikallaan. 

Viime kerralla kun näin Poppisen, hölläiltiin vaan kentällä. Ensin Poppinen sai jolkotella omatoimisesti kaikki pahimmat virrat pois, sillä talliin tullessa oli pusikoista löytynyt jos jonkinlaista kytättävää. Kun Poppinen oli hetken vapaaehtoisesti juossut kentällä, kävin hakemassa suitset ja kypärän. Hoidin Poppisen siis kentällä kuntoon. 

Ratsastaessa Poppinen oli säpsy, mutta selvittiin hengissä, ja olin turvautunut kaulanaruunkin varmuuden vuoksi, ja se osoittautui taas oikein käteväksi. Ei menty kovinkaan rankasti, mentiin vaan hyvällä fiiliksellä ja nautittiin elämästä. Koska kyytini tuli jälleen noin viisitoista minuuttia ennen sovittua aikaa, sain muutamia kuvia, vaikkakaan en ratsastuskuvia. 

"hehe, enpäs päästä irti!" Poppinen siis kiskaisi suitset mun kädestä ja roikotti niitä pitkän aikaa!

Tehtiin muutamia temppuja Poppisen kanssa ja lopulta vein sen sitten takaisin laitumelle. Poppinen höhötteli vielä hetken aikaa minulle portilta, ennenkuin lähdettiin kumpikin talsimaan erisuuntiin. 

Vaikka ei ollakaan erossa oltu hirveän kauaa, on jo kamala ikävä, ja haluaisin vaan päästä taas hukuttamaan pääni sen harjaan ja painaa pääni sen päätä vasten.

"smile"-meidän tavalla. :D

Koulu on siis tosiaan alkanut, ja nyt virallisesti ensivuonna ylä-aste odottaa. Kuudesluokka tuskin tarjoaa mitään uutta, muutakuin matikankirjan täynnä potenssilaskuja, joita olenkin jo päässyt harjoittelemaan. Panostus kouluun on vielä tällä hetkellä korkealla, mutta innostus on jo hiipumassa kovaa vauhtia. Liekö syynä nämä mystiset jalkakivut, joita piisaa vaikka muille jakaa, vai mystinen Mystic Falls, joka on siis kaupunki sarjassa The Vampire diaries, jota on myöskin tullut katsottua turhankin paljon. Todellisuudentaju hälventyi viime viikonloppuna kokonaan, kun katsoin puolessatoista vuorokaudessa lähes kokonaan kaksituotantokautta. 

viime syksynä luin jokaisen kirjan kyseisestä kirjasarjasta, ja tällä hetkellä olen lukenut kolme
taas uudelleen!

Kaipa se on sitten niin, että yritän peitellä totuutta, millaista olisi hevoseton elämä, hukuttautumalla sarjoihin, elokuviin ja kirjoihin, kuvitellen niiden antavan minulle iloa elämästä. Olen myös suunnitellut muuttuvani ihmisenä, ja kasvavani aikuisempaan suuntaan, mutta eihän mua kukaan voi pakottaa olemaan joku muu, kuin minä, jos en niin koe tarpeelliseksi. Annan itseni olla vielä lapsi, ja elää kuten lapsen kuuluukin.

Noista mystisistä jalkakivuista muuten vielä. Mulla on siis tosiaan ollut aivan järkyttävää, vihlovaa kipua nilkoissa ja tällä hetkellä kipu on siirtynyt oikeasta nilkasta ylemmäs, eli polveen. Mitään ns. kipukohtaa en löydä siitä, mutta tietyissä asennoissa kipu iskee suoraan, ja muutaman päivän olen jo selvinnyt kipulääkkeiden ja kylmähauteiden, sekä -geelien avulla. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu! :) Näkemisiin!