Niinpä niin, seuraavia housuja en sitten osta Hööksiltä, vaikka toki onhan se käyttäjänkin vika, jos samanlaiset housut jo kahdesti ovat rikki menneet. Viimeksi lähettivät nämä uudet, mutta tuskin uusia enää lähettäisivät, joten mun on nyt kestettävä ja kärsittävä.
Maanantaina oli vuorossa taas Poppistelua. Ensin juoksutettiin Poppista vähän kentällä irtona, kun sillä on ollut nyt taas virtaa yllinkyllin (kannattaa lukaista postaus #120). Poppinen spurttaili kyllä, mutta ei isommin riehunut. Joinain päivinä hän vain päättää, että tänään riehutaan, ja sitten seuraavina päivänä "öhööö en jaksa, tää on ihan tylsää, plöö."
Poppinen, ja kyseinen ilme. |
"HUI siel on ihminen!! |
Yritin taivutella Poppista ravissa, ja joskus se tuntui menevän ihan kivasti, vaikka suurimman osan ajasta murehdin mun rikkinäisiä housuja, ja pelkäsin että kohta Poppinen muka säikähtää jotain ja lähtee täysii ja liu'un sen selkää taaksepäin ja lopulta kiepsahdan takaperin kuperkeikalla sieltä alas. Ei Poppinen onneks tehnyt niin, vaikka meinasinkin muutamaan otteeseen kupsahtaa sieltä alas, kun meni tasapaino. Kamalan huonoksi sekin on taas päässyt! Pitäisi mennä ilman satulaa Poppisella pellolle ja täysiä eteenpäin, niin sais vähän tasapainoakin harjoitettua, tai vaihtoehtoisesti poikkastua luita.
Laukassa olin vähän varautunut, sillä Poppinen innostuu aina välillä vähän säikkymään tuulella. Jossain vaiheessa tajusin, että olin ihan kamalan jäykkänä selässä ja näytin myös uskoakseni samalta, ainakin kuvien perusteella (kamalan positiivista! not...). Poppinen kuitenkin laukkasi ihan kivasti. Toiseen suuntaan otin ennen nostoa vähän ravista-seis-siirtymisiä, koska Poppinen jää nykyään helposti pysähdyksissä kättä vasten. Alkuun se teki sitä taas, mutta tarvitsee määrätietoisen pidätteen ja istunalla hidastuksen, niin Poppinenkin rupesi seisahtumaan jo ihan nätisti. Liikkeillelähdöissä käytän liikaa ääntä. Pitää opetella saamaan jollain muulla kuin äänellä se apu läpi. Kun Poppinen pysähtyi ja lähti liikkeelle moitteettomasti, nostin laukkaa.
Poppinen rikkoi välillä raville, ja kerran kun yritti sitä taas, napautin raipalla. Sitä ei tietenkään Poppisen mielestä olisi saanut tehdä, sillä se yritti kiskaista päätään alas ja olisi aloittanut jälleen henkeäsalpaavan ja dramatiikkaa täynnä olevan pukkisarjan. Vaistomaisesti karjaisin, (siis oikeen poikamaisesti!) ja vedin pään takaisin ylös. Poppinen oli ihan okeiokei, mutta varmuuden vuoksi tiukensin vähän ohjasotetta ja nostin käsiäni, jos vaikka se innostuisi kokeilemaan uudestaan.
Lopussa Poppinen meni ihan kivasti, ja ennen selästä alas tuloa otin hetken aurinkoa sen selässä. Vielä ennen lopullista talliinviemistä Poppinen muuttui taas diivasta nallekarhuksi, ja halusi niin kovasti että rapustetaan ja antoi halailla mielin määrin.
Jäin hetkeksi kuvaamaan vielä heppoja laitumelle ja sitten auttelin vähän tavaroiden järjestämisessä, sillä lähes koko satulahuoneen sisältö oli tuotu edellisenä päivänä ulos. Kuvasin myös Saaran ratsasusta, josta kuvia tässä:
Lähes koko Saaran ratsastuksen ajan satoi, joten jouduin pitämään pyyhettä kameran päällä, ettei objektiivi taas sekoaisi sateesta. Myös kyseisen Aino-hepan omistaja ratsasti sillä vähän aikaa, josta räpsin myös kuvia. Ainolla on muuten vielä vähän astetta isompi varsamaha, vaikka kentälläkin koko ajan ollut tammavarsa on yli kuukauden ikäinen.
Sain myös muuten uuden ihana ratsastus/kisapaidan sekä takin, josta epähuomioissani en tajunnut ottaa kuvaa. Takki on omiaan kylmille syyskeleille ja mukavan tuntuinen päällä. Paita on lievästi sanottuna mielestäni ihana, ja olenkin pitänyt sitä muutaman päivän putkeen päällä, vain koska se on ihana, hups!
Molemmissa hihoissa on erilaiset logot, ja paidan kauluksen saa auki tai sitten kiinni. |
Ihana postaus ja kiva toi paita :) Sadan lukijan spessuksi olis kiva joku videopostaus esim. Poppisen päivästä (:
VastaaPoistaSaanko linkata sun blogin?
VastaaPoistaMullakin meni hööksin farkkuratsastushousut rikki vähän ajan käytön jälkeen. Nyt niitä 5kertaa olen paikkaillut mutta aina tulee uusi reikä..
VastaaPoistaNyt sitten käytössä Jh Collectionin housut, jotka ovat kestäneet ihan hyvin, vain yksi reikä 3kk aikana... -.-
mustaki videopostaus ois kiva!:)
VastaaPoistasadan lukijan kunniaks myday olis kiva (:
VastaaPoistaMä tunnen Saaran
VastaaPoistaMiten tunnet mut?
Poista-Saara itse-
my day videona ku meet tallille?
VastaaPoistaTee joku video päivän meikeistäs! :))
VastaaPoista