29 heinäkuuta 2013

129# HARVIALA PÄIVÄKIRJA OSA 4

Torstai

jatkuu... Aamu alkoi jälleen railakkaalla herätysäänelläni, joka ei kuitenkaan oikein onnistunut tehtävässään, sillä muutama unikeko jäi vetämään sikeitä, kun muut painuivat aamupalalle. Aamu meni jo rutiinilla, ja yhdeksän aikaan jaettiin itsenäisen/maaston hevoset. Nyt sain edellisenä päivänä toivomani Vaakun, mutta tamma ei ollutkaan oikein oma itsensä, vaan se oli todella laiska, eikä se välittänyt tuon taivaallistakaan raipasta.


Yritin laukkailla reippaasti uralla, josko Vaakku olisi siitä hieman piristynyt. Toisin kävi taas, eikä tunnin loppu puolella ollut tapahtunut mitään edistystä. Ainoastaan rupesin vain hermostumaan hevoselle, mutta onneksi osasin hillitä itseni tarpeeksi ajoissa ja kävelin lähes koko loppuajan. Toki kun Vaakultakin ikää löytyy tietääkseni jo yli kaksivuosikymmentä, eikä rouva ole missään huippukunnossa, niin rupeaahan sitä vanhaa hevosta rasittamaan ratsastuskoulukäyttö. Vaakkukin ansaitsisi jo päästä eläkkeelle, tai ainakin pois ratsastuskoulusta!


Tunnin jälkeen oli ruoka ja sitten taas niinsanottua omaa aikaa. Vähän ajan päästä jaettiin estetunnin hevoset, ja sain Cindyn. Olin ihan tyytyväinen kyseiseen ratsuun, vaikkakin hieman taas epäilytti, että pysynkö Cindyn hypyissä. Hoidin Simpan itse, ja välillä kävin kyyläilemässä ensimmäistä tuntia, jolloin joku jo kerkesikin löytää itsensä maasta. 


Cindy oli tositositosi kiva, vaikka suhautettiinkin ohi esteistä muutamaan otteeseen, mutta olin kuitenkin tosi tyytyväinen poniin, ja hypättiin se kamala suomi-este vaikka alkuun se oli hirmuinen. Ylläoleva kuva on hyvin huono esimerkki tunnista, koska mä näytän jälleen vaan istuvan satulassa. Olen hävittänyt kyseisen estetunnin videot jonnekin, eikä kuviakaan harmiksi löydy kuin muutama!


Oli siis kaarevalla uralla este, joka olikin itseasiassa aika hankala, sitten kaksi ihan normi pystyä ja tämä kyseinen suomi-erikoiseste. Kaikkien muiden paitsi viimeiseksi mainitun edessä oli puomeja, ja koska olin ainoa poniratsastaja torstain tunnilla, jouduin aina mennä ensimmäisenä tai viimeisenä, koska piti alkaa säätämään puomien kanssa. Esteet olivat maksimissaan 60 cm, mutta mulla oli ainakin hauskaa Cindyn kanssa. Jos olisi rahaa ja saisin valita, niin ottaisin kyllä Cindyn mieluusti Harvialasta!


Kesti aika kauan että tajusin viimeisen illan olevan käsillä. Istuttiin yömyöhään keittiössä meidän huippuporukan kanssa juttelemassa ja leikittiin kermavaahdolla. Syötiin tippumiskakkuja myös alkuillasta ja kuorrutin aikani kuluksi mukin myös kermavaahdolla. Muutaman kanssa katsoin Viidakon tähtösiä ja kaikki taisivat olla yhtä mieltä paremmasta kilpailijasta. Viimeiseen iltaan sisältyi myös paljon kauhua, ja yhdessä vaiheessa osa porukasta oli paennut kiljuen sohvien taakse, kun säikähdimme hirveästi erästä asiaa. Nukkumaan kerittiin joskus pitkälti puolen yön jälkeen. jatkuu...

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oi kiitos, liityin sulle takasin, ja pakko sanoa, että sulla on iiiiiiiiiihania marsuja! ♥

      Poista
  2. Kiva postaus ja sinut on haastettu! www.leevitepu.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Jatkatko syksyllä Hyyppärässä?

    VastaaPoista

Muistathan asiallisen kielenkäytön kommentoidessasi, niin kaikilla on mukavampaa!
HUOM// Kaikki kommentit menevät hyväksynnän kautta, joten ethän lähetä kommenttiasi kahteen kertaan?